Puolan kilpailuviranomainen on määrännyt venäläiselle kaasujätti Gazpromille 6,45 miljardin euron sakot Nord Stream 2 -kaasuputkihankkeen takia.
Lisäksi Gazpromin viidelle kumppaneille hankkeessa määrättiin 52 miljoonan euron sakot. Yhtiöt ovat brittiläishollantilainen Shell, itävaltalaiset OMV ja Engie sekä saksalaiset BASF ja Uniper. Fortum on hankkinut enemmistön Uniperista.
Venäjältä Saksaan kulkevan, 1 230 kilometriä pitkän kaasuputken on määrä kaksinkertaistaa Venäjän kaasunvientikapasiteetti Itämeren kautta.
Puola vastustaa hanketta. Maan mielestä putki on uhka Euroopan energiaturvallisuudelle, koska se lisää riippuvuutta venäläisenergiasta. Kilpailuviranomaisen mukaan se myös uhkaa kaasuntuonnin jatkuvuutta Puolassa sekä on omiaan johtamaan hinnannousuun.
Gazprom kiistää syytökset ja aikoo valittaa sakoista.
Putkesta puuttuu enää 120 kilometrin pätkä Tanskan vesillä. Rakennustyöt ovat kuitenkin olleet pysähdyksissä joulukuusta asti. Silloin putkia asentava sveitsiläisyhtiö keskeytti työt, kun Yhdysvallat ilmoitti pakotteista työhön osallistuvia yhtiöitä kohtaan.