Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kieltäytyy osallistumasta virtuaalisesti järjestettävään vaaliväittelyyn vastaehdokkaansa Joe Bidenin kanssa. Hän kertoi asiasta Fox Business -kanavan haastattelussa.
Vaaliväittelyitä järjestävä komitea oli juuri ennen Trumpin haastattelua ilmoittanut, että seuraava väittely 15. lokakuuta järjestetään virtuaalisesti. Taustalla ovat turvallisuussyyt. Trump on juuri sairastanut COVID-19-taudin.
Trumpin mielestä molempia puolueita edustava komitea pyrkii virtuaalisella väittelyllä suojelemaan demokraattien presidenttiehdokas Joe Bidenia.
Virtuaalinen väittely on hänen mielestään ajanhaaskausta ja puhuminen tietokoneen edessä naurettavaa.
Hän sanoo voittaneensa Bidenin edellisessä väittelyssä "helposti" ja voittaisi myös seuraavan. Ensimmäistä väittelytapaamista on luonnehdittu kaoottiseksi, koska osanottajat haukkuivat toisiaan henkilökohtaisuuksilla ja varsinkin Trump puhui jatkuvasti Bidenin päälle.
Väittelyn sijaan Trump aikoo osallistua Floridassa vaalikampanjatilaisuuteen.
Haastattelussa Trump kertoi, ettei ota enää lääkkeitä COVID-19-tautiin, mutta syö edelleen steroideja. Hänet testataan pian uudelleen sen varalta, kantaako hän vielä virusta.
Joe Biden on ilmoittanut olevansa valmis etäväittelyyn. Demokraattien presidenttiehdokkaan kampanjatoimisto tiedotti Trumpin kieltäytymisen jälkeen Bidenin pyrkivän järjestämään väittelypäivänä myös tilaisuuden, jossa hän aikoo vastata äänestäjien esittämiin kysymyksiin.
Bidenin kampanjan viestintävastaavan Kate Bedingfieldin lähettämässä lausunnossa toivotaan itse väittelyn siirtämistä lokakuun 22. päivälle.
– Donald Trump voi ilmestyä paikalle tai kieltäytyä jälleen kerran. Se on hänen valintansa, lausunnossa sanotaan.
Trumpin kampanjapäällikkö Bill Stepien kertoi istuvan presidentin kampanjaorganisaation hyväksyvän väittelyn pitämisen 22. lokakuuta. Tämän lisäksi Trumpin kampanjaorganisaatio haluaa pitää väittelyn vielä 29. lokakuuta.