Haminan satamassa yhdestä jätekasasta nousee edelleen savua. Palopäällikkö Jukka Ruuskanen huomauttaa, että se voi olla myös höyryä, joka aiheutuu siitä, että jäte on alkanut käydä.
– Ajan saatossa se saattaa syttyä palamaan taas. Sehän on palavaa tavaraa ja todennäköisesti se vielä syttyy jostakin kohtaa, Jukka Ruuskanen sanoo.
Kymenlaakson pelastuslaitos on lopettanut Haminan satamassa monta päivää kestäneen varastohallin palon vartioinnin.
Halliin varastoidut purkujätteet alkoivat palaa viime viikonloppuna. Palokunta kuljetti jätettä päiväkausia ulos varastohallista, jotta jatkuvat tulipalot saatiin loppumaan. Viimeisin tulipalo sammui keskiviikkona, viisi päivää kestäneiden sammutustöiden jälkeen.
Viranomaiset kokoontuivat torstaina käymään läpi, miten tapauksessa edetään.
Yrittäjä kateissa
Vastuu paloalueen vartioinnista on siirtynyt hallissa toimivalle yritykselle ja kiinteistönomistajalle. Hallissa toimivan yrityksen pitäisi siivota pihalle kannetut purkujätteet pois satama-alueelta.
Ongelmana on se, että vuokralaiseen on ollut vaikea saada yhteyttä. Hallin omistajan edustajana toimivasta yhtiöstä Avanto Property Teamista kerrottiin maanantaina Ylelle, että yhteydet hallissa toimivaan yritykseen katkesivat jo toukokuussa 2019. Sopimusvastaava Liisa Lukkari kertoi, että kiinteistöyhtiö on purkanut vuokrasopimuksen vuokralaisen kanssa.
– Me olemme todenneet toukokuussa 2019, että tämä toiminta ei ole lainmukaista eikä vuokrasopimuksen mukaista. Emme missään nimessä hyväksy tätä. Katsomme, että vuokrasopimusta on rikottu, koska kiinteistö ei missään nimessä sovellu tämäntyyppiseen toimintaan, Liisa Lukkari sanoi.
Palopäällikkö Jukka Ruuskasen mukaan kiinteistönomistaja järjestää jatkossa palopaikan vartioinnin.
Satamayhtiö huolissaan
Haminan-Kotkan satamayhtiö on huolissaan tilanteen johdosta. Liikennejohtaja Markku Koskisen mukaan vielä on epäselvää, miten tapausta oikeasti hoidetaan tai hoitaako sitä oikeasti joku. Koskinen on närkästynyt asian hoidosta.
– Olemme syvästi huolissamme siitä, mitä tässä tapahtuu. Tämä asia ei tunnu olevan tukevalla pohjalla.
Markku Koskisen mukaan satamayhtiöllä ei ole oikeutta puuttua asiaan, koska he eivät ole viranomaisia ja kyseessä on kaupungin vuokratontti.
– Nyt pelkäämme sitä, että jos tulee syysmyrsky ja tavarat lähtevät leviämään. Jos tuuli lähtee pöllyttämään tavaraa ympäriinsä, niin sitten siihen on pakko puuttua, Koskinen sanoo.
Vaikka konstit ovat vähissä, satamayhtiö alkaa välittömästi etsiä ratkaisua asiaan.
Ympäristötoimi selvittää asiaa
Haminan ympäristötarkastaja Kirsi Seppälä sanoo puhuneensa pariin otteeseen hallissa toimivan yrityksen asianajajan kanssa.
Seuraavaksi kaupungin ympäristötoimi ottaa yhteyttä yrittäjään ja pyytää selvitystä siitä, mihin tämä aikoo ryhtyä.
– Tämä jatkuu byrokraattisin menetelmin, ei tässä muuta mahdeta, Kirsi Seppälä sanoo.
Yksi mahdollisuus on evätä yritykseltä ympäristölupa, mutta se on tässä vaiheessa Seppälän mielestä kosmeettinen teko ja voi kestää pitkään. Tärkeintä olisi ensimmäisenä saada purkujätteet pois satama-alueelta.
Palomiehet ravanneet sammuttamassa samaa jätekasaa kesästä asti: "Ei tämä ole mistään kotoisin"