Egyptiläisten monimutkaiset käsitykset kuolemanjälkeisestä elämästä jaksavat kiehtoa nykyihmistäkin – tuntuu siltä, että koko egyptiläinen kulttuuri piehtaroi pitkälti tuonpuoleisten asioiden parissa.
– Tähän liittyy pieni perspektiiviharha, egyptologi Mia Meri tarkentaa.
– Suurin osa muinaisen Egyptin esineistöstä on löytynyt haudoista ja temppeleistä, ja siksi kuolema tuntuu olevan melko dominoivassa asemassa. Toisaalta kuolemanjälkeisen elämään valmistautuminen on vienyt paljon resursseja, ja se on ehdottomasti ollut egyptiläisille tärkeä asia.
Kuolemanjälkeisen elämän teema onkin Egyptin loisto -näyttelyn punainen lanka. Näyttelyssä on esillä on muun muassa sarkofageja, muumioita sekä kanooppiastioita, joihin vainajan maksa, sydän, aivot ja muut sisäelimet säilöttiin.
Amos Rex on panostanut jo edellisissä näyttelyissään uuteen teknologiaan, ja nyt yleisön on mahdollista astua virtuaalisen hautakammion uumeniin lisätyn todellisuuden eli AR:n avulla. Mallina on toiminut farao Thutmosis III:n hallintokauden aikainen, noin 3500 vuotta vanha, hiekkakiveen louhittu hauta.
Vainajista haluttin pitää mahdollisimman hyvää huolta, ja heihin suhtaudittiin kuin he olisivat olleet edelleen elossa. Hautojen yläpuolella sijaitsevissa kappeleissa vierailtiin tiuhaan, ja vainajille tarjottiin ruokaa ja juomaa. Joskus heille kirjoitettiin jopa kirjeitä.
Egyptiläisen kuolemankultin erikoisuuksiin kuuluvat muun muassa pikkuruiset shabti-patsaat, jotka esittävät vainajaa. Shabtien käyttötarkoitus liittyy kuolemanjälkeisen elämän velvollisuuksiin: kunnollisen elämän kahlannut vainaja pääsi viljelemään Osiris-jumalan tarunhohtoisia peltoja.
– Ainakaan minun mielestäni peltotöihin joutuminen ei kuulosta kauhean kivalta, ja luulen, ettei se tuntunut kovin mukavalta muinaisista egyptiläisistäkään. Tätä varten luotiin sitten shabti-patsaita, jotka ovat kopioita vainajasta, ja jotka saattoivat lähteä tämän puolesta peltotöihin, Mia Meri kertoo.
Pitkän ajanjakson sivilisaatio
Egyptin loisto -näyttely pohjaa italialaisen Museo Egizion kokoelmaan, joka on alansa laajin Egyptin ulkopuolella. Amos Rexin lisäksi esineistöä on Tallinnan Kumussa, eli kyse on kaksoisnäyttelystä. Siinä missä Amos Rex keskittyy kuolemanjälkeiseen elämään, tarjoaa Kumun puolet pienempi näyttely katsauksen Egyptin taiteeseen. Kumpikin museo suunnitteli Egypti-aiheista näyttelyä, ja tilanne tarjosi mahdollisuuden yhteistyöhön.
Egyptin loiston kaltaisia näyttelyitä nähdään harvoin Suomessa, Virossa tai muualla Pohjoismaissa, ja syykin on ilmeinen.
– Kaikki täällä olevat esineet ovat hyvin vanhoja ja hauraita, ja totta kai niiden kohdalla halutaan välttää kaikenlaista ylimääräistä kuljettamista ja liikuttelua, näyttelyn kuraattori Anastasia Isakova toteaa.
Ilmassa on myös historian siipien havinaa, sillä Amos Rexiä edeltänyt Amos Andersonin taidemuseo järjesti Suomen ensimmäisen egyptologisen näyttelyn vuonna 1970.
Anastasia Isakovan mukaan muinainen Egypti on aina ajankohtainen aihe.
– Se herättää isoja kysymyksiä: kuka minä oikein olen, mistä minä oikein tulen. Pitää myös muistaa, että kun puhutaan muinaisen Egyptin sivilisaatiosta ja kulttuurista, kyse on valtavan pitkästä ajanjaksosta.
Egyptin loisto -näyttely keskittyy valtakunnan viimeiseen tuhatvuotiseen kukoistuskauteen, ennen kuin siitä tuli Rooman provinssi vuonna 30 eaa. Egyptiin alkoi tulla runsaasti ulkomaisia vaikutteita, ja tämä muokkasi uusiksi myös kulttuuria, uskontoa ja taidetta. Esimerkiksi sarkofagien kansiin ryhdyttiin maalaamaan muotokuvia, joilla ei ollut välttämättä enää mitään tekemistä perinteisen egyptiläisen taidekäsityksen kanssa.
Kummallisten asioiden kulttuuri
Kuolemankultin ja muumioiden – myös eläimiä muumioitiin – lisäksi egyptiläiseen kulttuuriin kuuluu monia kummallisuuksia, joista yksi liittyy ihmisten kuvaamiseen. Kasvot ja jalat profiilista, mutta hartiat suoraan edestä – tämä antaa hahmoista lievästi sanottuna jäykän vaikutelman.
Mia Meren mukaan juju liittyy siihen, ettei kyse ole pelkästä fyysisestä esittämisestä, vaan mukana on myös henkinen puoli.
– Tässä pyritään esittämään ihmisen ideaa. Ajatusmallin mukaan ihmisestä pitää näyttää samalla kerralla ihan kaikki, eli kaksi kättä ja kaksi jalkaa, pää ja vartalo, riippumatta siitä, onko lopputulos millään tavalla realistinen. Kyse on ikään kuin aivan omasta kielestä.
Jos Mia Meri pääsisi matkaamaan muinaiseen Egyptiin, hän haluaisi farao Akhenatenin puheille. Noin 3300 vuotta sitten hallinnut Akhenaten on muinaisen Egyptin oudoimpia ja radikaaleimpia hahmoja, josta on tehty niin näytelmiä, oopperoita kuin musikaalejakin. Akhenaten hylkäsi vanhat jumalat ja teki Egyptistä monoteistisen, Aton-kulttia harjoittavan valtion. Papiston valta murskattiin, hallintoa varten rakennettiin uusi pääkaupunki ja taidekäsitykset pistettiin iloisesti päälaelleen.
– Haluaisin kovasti sukeltaa hänen päänsä sisälle. Atonin kultin lisäksi Akhenaten muutti myös kirjoitusjärjestelmää ja taidetta. Hän on ollut todella jännittävä persoona. Ensimmäinen kysymykseni hänelle olisi varmaan, että oletko ihan oikeasti ollut tämän uuden taidetyylin takana – mielestäni on vaatinut aika paljon pokkaa, että sellaiseen on lähdetty mukaan.
Akhenaten esiintyy myös Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisessä. Egyptologille on pakko esittää oleellinen kysymys: mitä mieltä Mia Meri on Waltarin klassikosta?
– Sinuhe egyptiläinen on valtavan hieno kirja, siitä ei pääse mihinkään. Se on mahtava teos, joka perustuu egyptiläisten omaan säilyneeseen tarinaan Sinuhesta. Mutta kyllähän kyseinen kirja on fiktiota – siitä pääsee hyvään tunnelmaan, mutta faktat kannattaa kysyä minulta, Meri hymyilee.
Korjaus 12.10. klo 9:35: Korjattu kuvatekstiin Amenhotep III Amenhotep II:ksi. Kanooppiastioihin ei pistetty vainajan sydäntä.