Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Ensin arvokisamitali, sitten oma maatila – Perttu Hyvärisen suurimmat unelmat löytyvät pellolta ja metsästä, mutta moottorisahaan ja puimuriin hiihtävä maajussi ei uskalla tarttua

Viime kauden kansainvälisen läpimurron jälkeen Perttu Hyvärinen uskaltaa jo puhua arvokisamitaleista. Mutta hänen suurimmat haaveensa löytyvät hiihtolatujen ulkopuolelta. Ei ihminen taustalleen mitään voi, Hyvärinen sanoo Sportliv-ohjelmassa.

Takaisin maalle! Perttu Hyvärinen hiihtää arvokisamitaleista ladulla, mutta tulevaisuuden unelmat löytyvät pellolta ja metsästä
Yle Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Kry-kry-kry.

Raikuva ääni kaikuu metsän läpi. Perttu Hyvärinen tunnistaa ominaisen soinnun palokärjen huudoksi. Hän kävelee vesuri olallaan yllään flanellipaita ja metsurin lakki omalla metsäpalstallaan Kuopion Riistavedellä.

Hyvärinen osti alueen neljä vuotta sitten. Täällä metsätieteenopiskelija soveltaa metsähoidon teorioita, joita on oppinut seitsemän Joensuun yliopistolla vietetyn lukuvuoden aikana.

– Tämä oli panostus tulevaisuuteen. Onhan luotonantajillakin oltava hommia, leppoisa savolainen toteaa.

Katso Sportlivin minidokumentti Perttu Hyvärisen mielenmaisemista klikkaamalla jutun pääkuvaa!

Perttu Hyvärinen lähikuvassa.
Hyvärisellä on pari vuotta opintoja jäljellä, mutta ne saavat odottaa hiihtouran päättymistä. Kuva: Yle/Magnus Eklöv

Traktorilla harjoituksiin

Miten Riistaveden maanviljelijäperheiden nuorukaiset saapuivat Perttu Hyvärisen juniorivuosina hiihtotreeneihin? No traktorilla tietenkin!

Parkkipaikalla komeili joka harjoituksissa pitkä rivi yleensä kauhalla varustettuja traktoreita, koska sukset ja sauvat olivat liian pitkiä mahtuakseen hyttiin.

Riistaveden Urheilijoilla oli kasassa kovatasoinen ikäluokka, ja Hyvärinen voitti kavereineen muun muassa poikien SM-viestin vuonna 2008.

Vuosien mittaan kaveri toisensa perään lopetti hiihdon. Moni siirtyi jatkamaan kotitilaansa – mutta ei johtotähti Hyvärinen. Maajoukkuetehtävät ja kansainvälinen menestys houkuttivat enemmän. Ja houkuttavat yhä. Ainakin toistaiseksi.

Hyvärinen niitti rutkasti menestystä juniorina voittaen kultaa Euroopan nuorten olympiafestivaaleilla vuonna 2009 ja kaksi vuotta myöhemmin kolme pronssia nuorten MM-kisoista.

Tie kohti maailman huippua näytti kirkkaalta. Mutta kehitys ei jatkunutkaan samaa latua.

Perttu Hyvärinen istuu traktorissa.
Perttu Hyvärinen niitti rutkasti menestystä juniorina. Kuva: Yle/Magnus Eklöv

Tympeät vuodet

Sadan metrin päässä olevassa kuusentaimikossa rysähtää.

– Hirviä! Täällä liikkuu paljon elukoita, Hyvärinen valaisee osoittaen samalla virittämäänsä riistakameraa.

Hyvärinen istahtaa tuulen kaatamalle puunrungolle. Hän viettää paljon aikaa metsässä. Täällä hän on purkanut ilot, surut ja huolet. Varsinkin vaikeina vuosina metsä toi paljon kaivattua rauhaa.

Perttu Hyvärinen virittää riistakameraa.
Perttu Hyvärinen virittää riistakameraa. Kuva: Yle/Magnus Eklöv

Hyvärisen ura polki monta vuotta paikoillaan. Lupaava hiihtäjänalku jämähti B-maajoukkueeseen, eikä menestystä tahtonut tulla – ei hiihtoladulla eikä opinnoissa.

– Oli ne todella tympeitä vuosia. Siinä katseli kun ikätoverit valmistuivat koulusta ja itse vaan junnasi paikallaan lenkkarin nauhoja kiristäen.

Hyvärinen ei kuitenkaan missään vaiheessa tosissaan miettinyt hiihtouran lopettamista. Sellainen ei kuulu maanviljelijän pojan luonteeseen.

– Olen kotitilalla oppinut nuoresta asti, että paskahommat on tehtävä jotta sitten joskus saa nauttia hyvistäkin hetkistä.

Läpimurtokausi

Viime kaudella palikat loksahtivat paikoilleen. Hyvärinen otti viimeisen askeleen maailman huipulle napaten muutaman sijoituksen kymmenen parhaan joukkoon maailmancupissa.

Läpimurto tuli vihdoin.

– Oli se itselle helpotus että viimeinkin onnistui, Hyvärinen myöntää.

Perttu Hyvärinen hiihtää.
Viime kaudella Perttu Hyvärinen otti viimeisen askeleen maailman huipulle. Kuva: Jarno Kuusinen / All Over Press

Tasonnoston takaa löytyy kaksi selittävää tekijää. Ensinnäkin Hyvärinen teki valmentajansa Mikko Virtasen kanssa rohkeita harjoituksellisia ratkaisuja, ja aiempaa kovempi treeni toi tulosta.

Toisekseen muutto Kuopioon seitsemän Joensuussa vietetyn vuoden jälkeen toi arvokasta treeniseuraa.

Iivo Niskanen asuu tässä ihan vieressä, joten harjoituksiin löytyy aina kovan luokan sparraajaa.

Niskasen lisäksi Ristomatti Hakola on liittynyt seuraan leireillä. Vaikka Hyvärisen ajatukset pitkillä lenkeillä ja harjoitusleireillä usein pyörivät metsätöiden ympärillä, hän ei jaa mietteitään harjoituskumppaneille.

– Eivät he halua niistä kuulla. He eivät ole samanlaisia puupäitä, Hyvärinen naurahtaa, kehuen samalla tiimin yhteishenkeä ja harjoituksellista hyötyä.

Hyvärinen korostaa varsinkin Niskasen merkitystä ei vain hänelle itselleen, vaan koko Suomen hiihdolle. Vaatimustaso on koko ajan katossa ja kaikki pääsevät mittaamaan vauhtiaan olympiavoittajaan.

Perttu Hyvärinen rullasuksilla.
Perttu Hyvärinen rullasuksilla. Kuva: Yle/Magnus Eklöv

Hiihto vastaan maanviljely

Perttu Hyvärinen loikkaa traktorin rattiin ja kääntää avainta. Pohjois-savolaista taivasta kohti nousee musta savupilvi traktorin yskähtäessä käyntiin.

Hyvärinen on tottunut maatilan puuhiin aina pikkupojasta asti. Aamu- ja iltalypsyt, kevätkylvöt ja syyspuinnit.

– Olen kasvanut työntekoon ja lehmänpaskan ja pihkan hajuun. Ei ihminen taustalleen mitään voi. Kyllä tämä on sellainen lapsuuden mielenmaisema.

Navetassa ei ole ollut lehmiä enää kymmeneen vuoteen, mutta kevään peltohommissa Hyvärinen toimii joka vuosi isän vänkärinä. Puintiaikana hän pysyy nykyään poissa välttääkseen viljapölyä hiihtokauden kynnyksellä.

Urheilun vuoksi hän pidättäytyy myös moottorisahan käytöstä metsätöissä. Loukkaantumisriski on liian iso.

Elämä maatilalla on kasvattanut vahvan työmoraalin. Se näkyy myös harjoittelussa. Hyvärinen tykkää treenata paljon ja kovaa, ja ilman valmentajien toppuuttelua hän harjoittelisi enemmän kuin mikä on hyväksi huippuhiihtäjälle.

Perttu blickar ut över hygget med röjningskniven på axeln
Perttu Hyvärinen on tottunut maatilan puuhiin. Kuva: Yle/Magnus Eklöv

Tällä hetkellä Hyvärinen elää täysin hiihdolle. Viime vuoden menestys antoi uskoa omaan tekemiseen ja muutaman vuoden horroksessa maanneet menestyshaaveet ovat heränneet eloon.

– Vaikka tässä ei nyt vielä voi puhua mistään kunnon menestyksestä, niin olen taas antanut itselleni luvan haaveilla oikeasta menestyksestä.

Ennen viime kautta Hyvärinen ei pitänyt realistisena puhua arvokisamitaleista. Nyt hän uskaltaa sanoa sen jo ääneen. Kolme seuraavaa vuotta ovat arvokisavuosia – ja niihin Perttu Hyvärinen lähtee taistelemaan mitaleista.

Suurimmat tulevaisuuden unelmat löytyvät kuitenkin jostain ihan muualta kuin palkintopallilta.

Perttu står i motljus vid åkerkanten
Kuva: Yle/Magnus Eklöv

Perttu Hyvärinen on pienestä pitäen ollut mukana tuottamassa ruokaa lautasille. Hän on saanut olla osana ruokaketjun alkupäätä ja on oppinut kunnioittamaan ja arvostamaan puhtaita raaka-aineita.

Näitä oman suvun perinteitä hän haluaa vaalia, ehkä enemmän kuin mitään muuta. Perheen kotitilan jatkaminen on haaveista suurin.

– Onhan se sellainen pienen pojan unelma ollut, että saisin jatkaa tätä tilaa, ja pystyisin täällä tuottamaan ihmisille ruokaa.

Hän vilkaisee heti talon nurkalta aukeavaa peltomaisemaa ja jatkaa.

– Kyllä se miellyttää silmää, kun katsoo tuota viljalaihoa mitä on itse keväällä kylvänyt. Se on hieno tunne, kun esi-isien raivaamilta pelloilta tullut vilja lähtee rekalla pihasta. Siitä voi olla ylpeä.

Magnus Eklöv

Lue myös:

"Maalahden härkä" nosti ensimmäisenä maailmassa 400 kiloa penkistä – haamunosto oli kuitenkin lopun alkua: "Minusta tuli julkkis yhdessä yössä"

"Pojat eivät tanssi" – Kiusaajat eivät saaneet Mikael Hagelstamia lopettamaan, nyt valmentaja huutaa hänen tuhlaavan vanhempiensa rahoja

"Pelkäsin kuolemaa ennen kuin oikein ymmärsin mitä elämä on" – sota muokkasi valmentajavelhoa, joka rakentaa nyt kansainvälistä uraa Suomessa

Kun suoli vuotaa verta, liikunta helpottaa ultrajuoksija Michaela Lindströmin arkea: "Olen päättänyt elää niin normaalia elämää kuin mahdollista"

Suosittelemme sinulle