Espoolaisella teollisuusalueella lyhykäisen kadun päässä avautuu kymmenien sinisten varastokonttien armada. Yhdessä niistä taotaan rujoa death metalia neljän nuoren miehen voimin.
Klaukkalassa perustettu Cryptic Hatred -yhtye treenasi aiemmin kotitaajamassaan monitoimitalo Monikossa, mutta tällä hetkellä tiuhaan harjoitteleva bändi siirsi käytännön syistä soittimensa Espoon metsäisille laitamille.
17-vuotiaat amislaiset Miska Hagelberg (basso), Tatu Saves (rummut), Jami Lamio (kitarat), ja Eemil Lajoma (kitarat, laulu) ryhtyivät soittamaan yhdessä jokunen vuosi sitten.
– Olemme olleet kaveruksia yläasteelta lähtien. Mietimme, että ruokavälkällä voisi tehdä jotakin järkevää, ja ryhdyimme soittelemaan yhdessä, ihan alussa Mayhem-yhtyeen covereita. Siitä lähti liikkeelle bändin perustaminen, Hagelberg kertoo.
Saves saatiin mukaan, kun muu bändi vähän "potki häntä perseelle".
– Minulla oli hieman korkeampi kynnys lähteä bänditoimintaan mukaan, koska olen sen verran ujompi ihminen, Saves muistelee.
Lajomasta taas ei pitänyt missään vaiheessa tulla Cryptic Hatredin vokalistia.
– Oikeaa laulajaa ei löytynyt millään. Ajattelin, että selvä, onhan jonkun tämä pesti hoidettava.
Deiciden ja Suffocationin seurassa
Cryptic Hatred tekee nopeatempoista ja aggressiivista death metalia, jota tehostetaan örinälaululla ja joka mässäilee brutaaleilla ja hurmeisilla sanoituksilla. Yhtyeen jäsenet liputtavat tyylilajin puolesta täysin rinnoin ja astelevat mielellään genren amerikkalaisten klassikkobändien, kuten Cannibal Corpsen, Suffocationin, Deiciden ja Dying Featusin jalanjäljissä.
– Teemme tällaista musiikkia, koska tykkäämme death metalista ja metallimusiikista yleensäkin, Jami Lamio kiteyttää.
Mutta pitäisikö old school -meiningin rinnalle tuoda tuoreempaa asennetta, vai riittääkö pelkkä nyökkäily menneisyyden suuntaan?
– Mielestäni death metaliin olisi hyvä tuoda omaa soundia, omaa juttua ja tunnistettavuutta. Samalla pitäisi kuitenkin kunnioittaa 1990-luvun bändejä ja albumeja – sitä, mistä kaikki on lähtöisin. Yritämme nostaa takaisin pinnalle 1990-luvun skeneä, Eemil Lajoma sanoo.
Lajoman mukaan Cryptic Hatredin omaa juttua ovat muun muassa biiseissä esiintyvät kromaattiset kitaraskaalat ja tremolo picking -soittotekniikka, jossa plektraa liikutellaan nopean tahtiin ylös ja alas kitarankielen päällä.
– Lisäksi otamme vaikutteita tyylilajin alagenreistä, kuten melodisemmasta death metalista. Ja kun jatkossa kehitymme biisintekijöinä, tulee materiaalistamme koko ajan originaalimpaa.
Death metal kiinnostaa Cryptic Hatredia siksikin, ettei se päästä muusikkoa ihan helpolla.
– Koska tyylilaji on nopeatempoista, tarjoaa se vaikkapa rumpalille monenlaisia haasteita. Tämä vaatii kovaa treenaamista, Tatu Saves toteaa.
Örinää Chris Barnesin tyyliin
Death metaliin kuuluu oleellisena osana örinälaulu, jota Eemil Lajoma harjoitteli "ihan vitsinä himassa" imitoimalla muun muassa Cannibal Corpsen vokalistin Chris Barnesin laulutyyliä.
– Etenkin death metalin kaltaisessa musiikkityylissä miehen ääni vaan kuulostaa brutaalimmalta ja paremmalta. Toki joku naisvokalistin luotsaama Nightwish on iso bändi, joka on tehnyt siistejä juttuja, mutta en kuuntele tuollaista musiikkia. Ja power metalia en voi sietää, Lajoma tarkentaa.
Toisaalta taas harvempi Cryptic Hatredin jäsenistön klaukkalalainen kaveri kuuntelee death metalia.
– Kaveripiirissä meistä ei ole tykätty, mutta ei meitä ole juuri haukuttukaan. Jotkut ovat sanoneet, että jos ei tietäisi että tämä on teidän tekemäänne, voisi luulla, että kyseessä on isompikin bändi, Miska Hagelberg sanoo.
Youtubessa bändin Free from the Grave -debyyttialbumia kehutaan vuolaasti ja verrataan jopa 1990-luvun alun Cannibal Corpseen.
Levy tehtiin alusta loppuun saakka itse: rummut ja basso äänitettiin autotallissa, ja tekemistä leimasi rento meininki.
– Koska emme tienneet, miten koko homma olisi pitänyt hoitaa oikeaoppisesti, emme siitä juuri stressanneetkaan. Nyt tekisimme levyn kyllä paljon paremmin, Eemil Lajoma pohtii.
Zombit janoavat ihmislihaa
Free from the Graven biiseissä öristään suihkuavista verivirroista, kalisevista luurangoista sekä kuoleman alttareista, ja avainsanana tuntuu useimmiten möyryävän kuolema kaikissa mahdollisissa – ja mahdottomissakin – muodoissaan. Teksteistä vastaavaan Eemil Lajoman mielestä tämä on selviö.
– Ei death metalissa voi laulaa mistään kukkasista tai maailmanparantamisesta. Pitää olla asennetta, ja jos jokin asia liittyy kuolemaan, se on nimenomaan death metal. Teemana kuolema on myös kiehtova asia: sitä verhoaa salaperäisyys, koska kukaan ei tiedä, mitä sen jälkeen tapahtuu.
Albumin nimibiisissä mätänevät ja matoiset zombit nousevat haudoistaan ja lähtevät veren- ja lihanhimoisina jahtaamaan ja tappamaan ihmiskuntaa.
– Kyseessä on perinteinen kauhutarina. Meidän musiikkimme luo hyvän pohjan tuollaisen tarinan kertomiselle, ja päin vastoin: zombikertomus sopii hyvin musiikkiimme. Katson itse paljon kauhuleffoja, ja tykkään ahdistavammasta meiningistä, jossa mennään psykologiselle tasolle. Aidot ja oikeat asiat ovat pelottavampia kuin vaikkapa aaveet, Lajoma kertoo inspiraationlähteistään.
Yhtyeen muut jäsenet hehkuttavat muun muassa John Carpenterin Halloweenia ja Stephen Kingin kirjaan perustuvaa Uinu, uinu lemmikkini -pätkää.
– Mielestäni moni vanha kauhuelokuva toimii paremmin kuin nämä uudemmat, Tatu Saves sanoo.
Rage Against Machinen kaltaiset metalliyhtyeet ottavat kipakasti kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, mutta Lajoman mielestä tällainen ei kuulu ainakaan Cryptic Hatredin pirtaan.
– Jos minulla on mielipide, jonka välttämättä haluaisin kertoa maailmalle, olisi parempiakin tapoja esittää se kuin örinametalli.
Kryptisen vihan ulkopuolella
Cryptic Hatredin nuorten muusikoiden vanhemmat ovat tukeneet heitä alusta saakka. Esimerkiksi bänditreeneihin yhtye saa aina kuljetuksen jonkun isältä tai äidiltä.
– Vanhempani ovat olleet todella kannustavia. Musiikkityyli ehkä on ollut heille hieman vieras, mutta ei heillä ole mitään sitä vastaankaan ollut. Äitini sitä paitsi luukutti minulle System of a Downia, kun olin vielä aivan pieni, Eemil Lajoma sanoo.
Mutta entäpä sitten tuo kryptinen viha, ketä tai mitä kohtaan bändi sellaista tuntee? Vastaus tulee kaikilta nopeasti:
– Ei oikeastaan mitään kohtaan, meillä ei ole hirveästi valittamista.
Toisaalta nuorten muusikoiden toivelistalla olisi ainakin seuraavia asioita:
– Esiintymismahdollisuuksia pitäisi olla enemmän. Nuorisotalot ja kunnat voisivat järjestää useammin metalli-iltoja, joissa olisi pelkästään nuoria bändejä. Tällaisiin tilaisuuksiin olisi vapaa pääsy, ja paikalla olisi pientä tarjoiltavaa. Ja edullisia treenikämppiä pitäisi olla helpommin saatavilla.
Muutos 20.10. 2021 klo 12:15. Muutettu kolmanneksi viimeisen kappaleen väliotsikko . Alkuperäinen väliotsikko: Örinälaulu on miesten juttu.