Hyppää sisältöön

Vanhuksen vuoksi

Oulun kaupunki pyrkii eroon sadoista työntekijöistään. Sisko Junttila on yksi heistä. Tällainen on hänen työpäivänsä.

Kello on noin 6.15 arkiaamuna. Sisko Junttila saapuu töihin Oulun Hiirosenkotiin. Edessä on aamuvuoro kaupungin omistamassa vanhusten laitoshoitoyksikössä.

Junttila on yksi Oulun kaupungin ateria- ja puhtauspalveluiden työntekijöistä. Hänen tittelinsä on moniosaaja.

Nainen vastaa siitä, että laitoksessa on puhdasta ja vanhukset saavat ruokansa ajallaan.

Tänään hän hoitaa työtehtäviään kahdella eri kuntoutusosastolla.

Nyt onkin jo mentävä keittiöön, sillä Hiirosenkodin asiakkaat odottavat aamupalaansa.

Moniosaaja laittaa ruuat tarjolle ja etsii tarvittavat astiat esiin. Aamuisin vanhuksille tarjoillaan esimerkiksi leipää, leikkeleitä, puuroa, kahvia ja maitoa.

Kun ruokakärry on lastattu, Junttila vie sen hoitajille, jotka jakavat aamupalan eteenpäin. Sitten vuorossa on sama rutiini toisella osastolla yläkerrassa.

Sillä aikaa, kun vanhukset syövät, Sisko Junttila tarttuu siivousvälineisiin. On aika puhdistaa syöpähoitoa saavan asiakkaan huone. Hygienian kanssa on oltava tässä tilassa erityisen tarkkana.

Sen jälkeen voi hörpätä kahvin. Joskus tauko siirtyy, kun työtehtävät puskevat päälle, mutta nyt käy tuuri.

Kun aamupala osastoilla on syöty, moniosaaja korjaa jäljet. Roskiakin kerätään pitkin päivää. Pian Junttilalle tulee tieto, että häntä tarvitaan myös toisaalla. On sattunut ulostevahinko.

Vessa täytyy siivota pikaisesti.

Junttila levittää oven eteen liinan ja puhdistusainetta, jotta hän pystyy putsaamaan kenkänsä siivouksen jälkeen. Näin lika ei kulkeudu osaston lattioille.

Sitten toimeen.

Myös läheisen asukashuoneen lattialta löytyy ulostetta. Sen siivoamiseen tarvitaan tällä kertaa myös lastaa.

Urakan jälkeen on hiki pinnassa.

Sisko Junttilan päivät Hiirosenkodissa ovat usein hektisiä, mutta hän nauttii työstään vanhusten parissa suuresti.

Hyväksi tutuksi hänelle on tullut esimerkiksi Vilho Pohjola. Aterioista vastaava Junttila tietää, että mies on perso sillille ja muistaa aina tilata sitä hänelle.

Tärkein asia, miksi jaksan tätä työtä, on vanhus. Se on se numero yksi. Olen aina ollut sitä mieltä, että vanhus on minun palkanmaksajani.

Sisko Junttila

Sisko Junttila on työstään ja ammattitaidostaan ylpeä. Hänestä tuntuu, että Oulun päättäjät eivät kuitenkaan arvosta sitä tarpeeksi.

Kaupunki on siirtämässä omilta palkkalistoiltaan pois kaikkiaan yli 400 vakituista työntekijäänsä. Heistä enemmistö, vajaat 300, on Junttilan tavoin ateria- ja puhtauspalveluiden työntekijöitä.

Miten tämä työ voi yhtäkkiä olla kaupungille niin turhake, että minut voidaan kylmän rauhallisesti ulkoistaa?

Sisko Junttila

Kaupungin mukaan ulkoistusten syynä ovat säästöt, joita on huonon taloustilanteen takia välttämätöntä saada. Esimerkiksi ateria- ja puhtauspalvelut ulkoistamalla Oulu arvioi säästävänsä vuosittain noin 2,5 miljoonaa.

Miten, kun kaupunki kuitenkin joutuu hankkimaan samat palvelut yksityiseltä palveluntuottajalta?

Oulun henkilöstöjohtajan Ville Urposen mukaan säästöjä syntyy, kun työntekijät siirtyvät tulevaisuudessa yksityisen työnantajan soveltaman työehtosopimuksen piiriin. Kaupungin kustannukset pienenevät, kun esimerkiksi työntekijöiden vuosilomat yksityisellä puolella vähenevät ja työn tekemistä tehostetaan.

Yksityinen palveluntuottaja oletettavasti mitoittaa työkohteita toisella lailla kuin kaupunki on omassa toiminnassaan kohteet mitoittanut. Eli työn määrä per työntekijä saattaa olla suurempi.

Ville Urponen

Tulevaisuus huolestuttaa syvästi Sisko Junttilaa. Sitä ei kuitenkaan auta jäädä kesken työpäivän murehtimaan, sillä laitoshoitoyksikön asukkaat tarvitsevat lounaansa.

Oman ruokatuntinsa Junttila pitää tänään parisen tuntia myöhässä.

Kun Hiirosenkodin asukkaiden lounasaika on ohi, on jälleen aika siivota.

Sitten alkaa olla vuoronvaihdon aika. Iltavuoroon saapuu toinen moniosaaja Valentina Grizoglazova. Hänen kanssaan Sisko Junttila vaihtaa tärkeimmät tiedot.

Vielä on hetki aikaa keittää päiväkahvit vanhuksille.

Sitten on päivä pulkassa. Junttilan mukaan yksi parhaita hetkiä on, kun saa heittää kasvomaskin pois.

Työasu vaihtuu omiin vaatteisiin. Kotona on tosin pakko mennä heti suihkuun, sillä kroppa on hiestä märkänä työpäivän jäljiltä.

Takaisin työmaalle Junttila palaa vasta ylihuomenna. Huomenna edessä on ansaittu vapaapäivä, tällä kertaa viikon ainoa sellainen.

Tekijät

TekstiKirsi Karppinen
Kuvat ja videotTimo Nykyri ja Kirsi Karppinen

Julkaistu 14.10.2020 20:31