Irlanti ei ole suomalaispelaajan tyypillisin suunta, kun Pohjolan perukoilta suunnataan kansainvälisille jalkapallokentille. Maalivahti Mikko Vilmunen ja hyökkääjä Sami Ristilä olivat voittamassa Drogheda Unitedissa Irlannin liigamestaruutta vuonna 2007, ja Tomi Saarelma piipahti Galway Unitedissa vuonna 2015.
Nyt smaragdinvihreällä saarella sinivalkoisia värejä edustaa Veikkausliigan kentiltä tuttu puolustaja Teemu Penninkangas, joka siirtyi täksi kaudeksi Sligo Roversin riveihin luoteis-Irlantiin. Pitkänhuiskea Penninkangas, 28, pelasi neljä edellistä kautta neljässä eri seurassa SJK:ssa, Ilveksessä, FC Interissä ja FC Lahdessa.
Tälle vuodelle Penninkankaalle avautui mahdollisuus lähteä toteuttamaan haaveita.
– Viime kausi ei ollut itselleni mikään paras, ja vaihtoehtoja ei ollut sillä tavalla, kuin niitä oli ollut kahdella edellisellä kaudella. Tämä oli selkeästi paras tarjolla olleista, ja haave on ollut lähteä harjoittamaan ammattia myös ulkomaille. Asiat sujuivat aika nopeastikin, enkä ole katunut yhtään, Penninkangas kertoo puhelimitse Yle Urheilulle luonnonkauniista merenrantakaupunki Sligosta.
Irlannin liiga alkoi helmikuussa, ja koronaviruspandemia katkaisi sen maaliskuun alussa lähes viideksi kuukaudeksi. 10 joukkueen kaksinkertaisesta sarjasta on pelaamatta vielä kolme kierrosta, ja Sligo majailee sarjan keskikastissa kuudentena.
Alavudella syntynyt Penninkangas on ollut vaikuttunut siitä, miten intohimoisesti jalkapalloon Irlannissa suhtaudutaan. Maassa pelataan ja seurataan myös muita lajeja, kuten rugbya, gaelilaista jalkapalloa ja hurlingia, mutta noin 20 000 asukkaan Sligossa juuri jalkapallo on ykkösjuttu.
– Täällä ei ole muiden lajien pääsarjajoukkueita, ja se on meidän joukkueemme etu. Ihmiset seuraavat jalkapalloa aika paljon aika fanaattisestikin, ja kun menee kaupungille, joka kerta joku tulee puhumaan peleistä. Touhu on isompaa kuin mihin Suomessa on tottunut, ja seura on koko tälle kaupungille ja yhteisölle tosi tärkeä.
Penninkangas on saanut kauden 15 ottelussa 10 kertaa pelata täydet minuutit joko topparina tai laitapuolustajana. Peli on ollut juuri niin suoraviivaista ja fyysistä, kuin mitä hän osasikin odottaa.
– Joukkueet prässäävät tosi kovaa, ja alakerrassa ei juuri ole aikaa lähteä rakentelemaan peliä, kuten vaikka Veikkausliigassa. Jos pakka saadaan auki, ylös mennään vauhdilla ja saadaan yleensä hyvä hyökkäys. Jos se ei aukea, heitetään pitkä ja taistellaan irtopalloista. Välillä se on sitä, että mennään päästä päähän ilman kontrolla. Raapimista, tappelua ja kaksinkamppailuita.
– Tempo on kova, ja aika nopeasti siihen pelityyliin pääsi myös sisään. Itselleni tuollainen sopii, kun vartta ja fysiikkaa on, 195-senttinen Penninkangas toteaa.
Toisenlaisiakin pelitapaesimerkkejä löytyy.
– Toki täytyy sanoa, että joukkueet kuten Shamrock Rovers tai Dundalk ovat pallonhallintajoukkueita, jotka tykkäävät rakentaa peliä alhaalta saakka. Meilläkin lähtökohta on pelata maata pitkin, eikä sitä pitkää niin haluttaisi heittää.
Huuhkajat yllätti
Irlannin maajoukkueen viime ajat ovat olleet tuloksellisesti tuskaisia. Joukkue ei ole voittanut Kansojen liigan lohkossaan vielä otteluakaan, ja EM-karsintojen pudotuspeleissäkin Stephen Kennyn valmentama joukkue putosi viime viikolla Slovakiaa vastaan. Suomi kävi hakemasta syyskuussa Dublinista Fredrik Jensenin maalilla 1–0-vierasvoiton, joka ei jäänyt Penninkankaalta huomaamatta.
Ottelusta piti joukkuekavereiden mukaan tulla kotijoukkueen näytös, mutta toisin kävi.
– He tulivat sanomaan ennen peliä, että Irlanti on vahvoilla ja vie ottelun. Seuraavana päivänä sai tulla hymyssä suin treeneihin, kun ei se ihan mennytkään niin. Kaikki, kenen kanssa puhuin, olivat yllättyneitä siitä, että Suomi oli parempi ja että Suomella on vahva joukkue. Eivät he olleet ajatelleetkaan, miten hyvä Suomi tällä hetkellä on.
Irlannin maajoukkuetta seurataan Penninkankaan mukaan yleisellä tasolla tarkasti.
– Ymmärtääkseni maajoukkue ei ole ollut ihan parhaimmillaan viime vuosina, mutta ihmiset ovat toiveikkaita, että se lähtisi parempaan suuntaan. En osaa sen kummemmin sanoa, mitä se keskustelu on ollut, koska omat keskustelut perustuvat joukkuekavereiden kanssa jutteluun. En seuraa juuri paikallista mediaa, suomalaista enemmänkin.
Irlannin naapurissa Englannissa pelataan kovatasoisia sarjoja, kuten Valioliigaa ja Mestaruussarjaa. Penninkangas sanoo, että vaikka Valioliiga onkin iso juttu, myös Irlannin liigasta ollaan maassa ylpeitä.
– Olen ollut jopa vähän yllättynyt, että tätä seurataan ja arvostetaan näinkin paljon. En ole kuullut mitään mollausta tai vähättelyä, että tämä on vain Irlannin liigaa. Totta kai kotimainen sarja jää vähän varjoon, kun Englanti on vieressä ja siellä on se voisiko sanoa maailman kovin liiga. Ehkä se vie suurimman huomion, se on se kääntöpuoli.
Lähes kaikki Huuhkajat kohtaavan Irlannin joukkueen pelaajista on Valioliigasta ja Mestaruussarjasta. Poikkeuskin löytyy, kun Tampereen Ilveksen Euroopan liigan karsinnoissa kaataneen Shamrock Roversin keskikenttämies Jack Byrne sai kutsun Kennyn ryhmään. 24-vuotias Byrne istui vaihtopenkillä viime viikon ottelut Slovakiaa ja Walesia vastaan, mutta Penninkangas varoittaa miehen vaarallisuudesta.
– Hän on ollut ymmärtääkseni jo pidempään mukana maajoukkueessa. Viime ikkunassa hän ei ollut mukana, ja enemmän keskustellaan juuri siitä, jos hän ei ole mukana. Ihmiset ehkä olettavat, että hän ansaitsee paikkansa siellä. Hän on hyvä pelaaja, joka teki meitäkin vastaan maalin.
Korona on kurittanut myös Irlantia, ja maajoukkueenkin kokoonpano on elänyt aivan viime hetkille saakka ennen Suomi-ottelua. Penninkankaan sopimus Sligon kanssa kattaa kuluvan vuoden, ja hän toivoo, että kausi saataiisin pelattua loppuun saakka kunnialla.
– Olikohan se viikko sitten, kun hallitus täälläkin keskusteli, että suljetaanko koko maa taas uudestaan. Siitä puhuttiin joukkueessakin, mutta sitä ei päätetty tehdä ainakaan vielä. Meillä on enää kolme peliä liigassa, ja toivottavasti myös kolme peliä lisää cupissa. Tilanne on vakava, ja täälläkin puntarissa on enemmän asioita kuin vain jalkapallo.
Keskiviikkoiltana korona jää hetkellisesti taka-alalle, kun Suomi ja Irlanti lyövät jälleen yhteen Olympiastadionilla. Enää Huuhkajien erinomaisuus ei tule irlantilaisille yllätyksenä, mutta tulos voi Penninkankaan mukaan olla samansuuntainen kuin Dublinissakin.
– Ensimmäisessä pelissä jo nähtiin, että Suomi voitti, ja mikä vielä iloisempaa oli nähdä, että Suomi hallitsikin sitä peliä varsinkin loppua kohti mentäessä. Suomi piti palloa, eikä heillä ollut hätää.
– Jos he hakivat Dublinista pisteet, varmasti se onnistuu myös Helsingissä. Nyt kun siellä on jonkun verran katsojiakin antamassa lisätukea, uskon aivan täysin, että Suomi hoitaa kotonakin homman kotiin, Penninkangas päättää.
Teemu Penninkangasta haastatteli Matti Härkönen. Suomi kohtaa Irlannin keskiviikkona Kansojen liigan ottelussa Helsingissä. Suoraa lähetystä kamppailusta voi kuunnella Yle Puheen taajuudella kello 18.45 alkaen.
Lue myös: