Hyppää sisältöön

Kanta-Hämeessä toinen henkilö kuollut COVID-19-tautiin

Sairaanhoitopiiristä kerrotaan, että kyseessä on seniori-ikäinen potilas.

Hämeenlinnassa keskussairaalassa on hoidettavana viisi koronapotilasta. Heistä yksi on tehohoidossa. Kuva: Anne-Maria Niskanen / Yle

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiristä kerrotaan, että seniori-ikäinen henkilö on kuollut tiistaina COVID-19-tautiin. Menehtynyt oli keskussairaalassa osastohoidossa. Yksityisyyden suojaamiseksi kuolemantapaukseen liittyen ei anneta lisätietoja. Ensimmäinen koronaan kuollut oli riskiryhmään kuuluva keski-ikäinen, joka kärsi perussairaudesta.

Tällä hetkellä keskussairaalassa on hoidossa viisi koronapotilasta, joista yksi on tehohoidossa. Sairaanhoitopiirin mukaan syksyn aikana sairaalahoitoon päätyneistä on pystytty kotiuttamaan jo kaksi henkilöä.

Tiistaina maakunnassa todettiin neljä uutta tartuntaa, joista kaksi on karanteenin aikana sairastuneilla ja kahden tartunnanlähde on epäselvä.

Keskiviikkoon 14.10. mennessä Kanta-Hämeen alueella on todettu yhteensä 239 COVID-19-tartuntaa. Tartunnoista 121 on todettu syys-lokakuun aikana. Tartuntoja on todettu sekä Forssan, Hämeenlinnan että Riihimäen seutukunnissa.

Suosittelemme sinulle