Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Matkailu- ja ravintolapalveluille kehitetty Koronajäljitys-sovellus otettiin käyttöön Rukalla – tavoittaa altistuneet nopeastikin

Sovellus mahdollistaa myös ulkomaalaisten matkailijoiden jäljittämisen ja voi säästää jäljityksessä päiviä.

Rukan lumetetut rinteet ruskamaisemassa avajaisaamuna 2. lokakuuta
Rukalla on otettu käyttöön matkailupalveluille kehitetty Koronajäljitin-sovellus. Arkistokuva. Kuva: Ensio Karjalainen / Yle
Pekka Loukkola,
Päivi Annala
Avaa Yle-sovelluksessa

Matkailu- ja ravintolapalveluille kehitetty Koronajäljitys-sovellus on otettu käyttöön Rukalla.

Palvelun avulla voidaan mahdollisissa altistumistilanteissa nopeastikin selvittää, keitä kulloinkin esimerkiksi ravintolassa oli.

Sovelluksen kehittäneen Lyyti Oy:n toimitusjohtaja Petri Hollménin mukaan Koronajäljitys kehitettiin, kun Lapin matkailuyrittäjät kehottivat, että asiakkaiden tiedot kerättäisiin mahdollisia altistustilanteita varten.

Käytännössä sovellus toimii siten, että asiakas antaa matkapuhelinnumeronsa ravintolan lomakkeen kautta korkeintaan 15 minuuttia ennen ravintolaan saapumista. Ravintolaan saapuessaan asiakas näyttää saamansa tekstiviestin henkilökunnalle.

Hollmén sanoo, että sovellus ei kilpaile Koronavilkun tai viranomaisten jäljitystoimenpiteiden kanssa, vaan täydentää sitä. Palvelu mahdollistaa myös ulkomaalaisten matkailijoiden jäljittämisen ja voi säästää jäljityksessä päiviä.

– Pystytään katsomaan minuuttien tarkkuudella, ketkä siellä ravintolassa ovat olleet. Sitten toimitetaan jäljityksestä vastaavalle viranomaiselle lista, että he voivat kontaktoida. Myös viranomaisten puolesta voidaan suoraan lähettää puhelimeen tieto, miten altistuneiden tulisi toimia.

Palveluntarjoajan mukaan asiakkaiden tiedot anonymisoidaan automaattisesti kuuden viikon kuluttua tietojen syöttämisestä.

Koronajäljittimen toivotaan yleistyvän Ruka-Kuusamon alueen yrityksissä

Ruka-Kuusamon Matkailu ry:n toimitusjohtaja Mats Lindfors suosittelee sovelluksen ottamista käyttöön alueen yrityksissä.

– Tiedän, että mukana on jo Rukalla toimivia yrityksiä, jotka ovat ottaneet sovelluksen käyttöön. Sopimukset tehdään Lyyti Oy:n ja yrityksen välillä, ei matkailuyhdistyksemme kautta, kertoo Lindfors.

LSJ Groupin toimitusjohtaja Marjo Määttä on ottanut sovelluksen ravintola Rukan Kuksassa käyttöönsä heti.

– Teemme kaikkemme viruksen voittamiseksi. Tämä sovellus sopii meille oikein hyvin. Olemme voineet kerätä asiakkaiden tietoja aiemmin pöytävarauksien yhteydessä, mutta tämä on helpompi ja yksinkertaisempi. Tarkka tietoturvasuoja oli tärkein asia.

Määttä pitää Koronajäljitystä jälleen yhtenä digiloikkana, joka pitää tehdä.

– Kaikkemme tulee tehdä, että saamme koronaviruksen taltutettua. Viimeisen puolen vuoden aikana on otettu melkoisia digiloikkia ja tämä on taas yksi lisää, kertoo Määttä.

Ravintolassa aiotaan suositella sovelluksen lataamista ja siihen kirjautumista.

Suosittelemme sinulle