Kaava on jo tuttu. Lukas Hradecky pitää maalinsa puhtaana, Huuhkajat iskee osuman tai kaksi ja lopuksi kotiyleisöä huudatetaan Pohjoiskaarteen edessä. Uudistettu Helsingin Olympiastadion vihittiin maajoukkueyleisön käyttöön hienoilla voitoilla Bulgariasta ja Irlannista.
Markku Kanervan nykyinen valmennuspesti alkoi marraskuussa 2016. Siitä lähtien Suomi on pelannut arvokisakarsinnoissa ja Kansojen liigassa 26 kilpailullista ottelua, joista se on voittanut 15. Jokaista voittoa yhdistää, että oma pää on pysynyt puhtaana.
Puolustuspelin tiiveydestä ja joukkueen henkisestä kantista kertoo se, että Huuhkajat on menettänyt Kanervan johdolla johtoaseman vain kerran. Kreikka nousi maalin takaa voittoon vuosi sitten EM-karsintojen merkityksettömässä päätösottelussa. Keskiviikkona Irlantia vastaan Huuhkajat joutui tiukille vielä lisäajalla, mutta Hradeckyn haamupelastus takasi kolmen pisteen potin.
Kanervan johdolla Huuhkajat on alkanut kääntämään tiukkoja pelejä voitoiksi ja ankkuroinut itsensä Euroopan jalkapallokartalla vahvaan keskikastiin. EM-karsinnoissa kaatuivat Bosnia ja Kreikka, Kansojen liigassa Bulgaria ja Irlanti jo kahdesti. Marraskuussa tuloksia tarvitaan vieraskentiltä. Edessä on kaksi isojen panosten ottelua Sofiassa ja Cardiffissa.
Suomi lähtee Kansojen liigan päätösotteluihin yhden pisteen takamatkalta Walesiin nähden. Lohkon voittajalle aukeaa paikka maanosan jalkapallokerman sekaan A-liigaan. Siellä Olympiastadionilla vierailisi Irlannin ja Bulgarian sijasta Espanjan, Ranskan ja Englannin kaltaisia jalkapallon suurmaita harva se viikko.
Syksyn otteluissa on noussut esiin uusiakin ratkaisijoita, mutta Huuhkajien selkärangan muodostavat yhä vanhat tutut. Yksittäisinä suorituksina Irlanti-pelistä jäivät mieleen Hradeckyn torjunnat ja alati hymyilevän Paulus Arajuuren oikea-aikaiset liukutaklaukset, mutta keskikentän kaksikko Tim Sparv–Glen Kamara oli jälleen Suomen pelin sielu.
Sparvin jalat eivät ehkä enää ole terävimmillään, mutta kapteeni tuntuu silti olevan aina askeleen vastustajaa edellä. Sparv ohjaa joukkuekavereitaan tauotta ja rytmittää peliä etevästi.
Joukkueen ykkösnimi on kiistatta ollut Kamara. Keskikentän moottori puurtaa illasta toiseen huimalla varmuudella eikä kaihda riskejä. Kun Huuhkajat avaa peliä, Kamara putoaa usein toppareiden tasolle ja puhkoo vastustajan prässin eleettömästi. Syvemmällä hyökkäyksissä hän kykenee nousuihin, joita seuratessa on ajoittain hierottava silmiä. Irlannin loppupainostus alkoi keskiviikkona siitä hetkestä, kun Kamara otettiin vaihtoon.
Hyökkäyksessä Teemu Pukin viimeistely ontuu tällä hetkellä pahemman kerran, mutta kotkalaisen arvoa Huuhkajille pitää mitata muillakin tavoilla. Norwich-hyökkääjän panos Irlanti-voitossa oli merkittävä, sillä pyyteetöntä työtä paiskiva Pukki toimi Fredrik Jensenin voittomaalin pääarkkitehtina.
Pukin tehottomuutta huolestuttavampaa on ollut se, kuinka vähän Joel Pohjanpaloa on pystytty hyödyntämään kärjessä. Keskiviikkona avauskokoonpanossa nähtiin Pohjanpalon sijaan maaliputkessa oleva Jensen.
Koronapandemian aiheuttaman maajoukkuetauon ja EM-turnauksen siirtymisen pelättiin katkaisevan Huuhkajien liidon, mutta turhaan. Yhteenhitsaantunut joukkue on jatkanut siitä, mihin viime vuoden EM-karsinnoissa jäi.
Lue myös:
Yle seurasi hetki hetkeltä Huuhkajien Irlanti-voittoa – Jensen osui, Hradecky venyi maalilla