Jyväskylän yliopistoon tulee 302 uutta aloituspaikkaa vuodesta 2021 alkaen. Hakupaikkoja lisätään lähes 30 eri hakukohteeseen.
Aloituspaikoista 268:n lisäys rahoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön koulutus- ja osaamistason nosto-ohjelmasta. Loput lisäpaikat rahoitetaan muilla keinoin.
Vararehtori Marja-Leena Laakso kertoo tiedotteessa, että yliopisto on saanut toiminnan laajennuksiin 12 miljoonan euron lisärahoituksen vuosille 2021–2024.
Eniten aloituspaikkoja, 80 paikkaa, lisätään tietojärjestelmätieteeseen. Merkittävä lisäys, 20 paikkaa, tulee myös avoimen väylän kautta haettavaan kauppatieteiden kandidaatti- ja maisteriohjelmaan.
Nyt on myös vahvistettu 50 aloituspaikan avaaminen uuteen diplomi-insinöörikoulutukseen, eli tieto- ja ohjelmistotekniikan kandidaatti- ja diplomi-insinööriohjelmaan.
20 aloituspaikkaa tulee puolestaan uuteen Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen varhaiskasvatuksen kandidaattikoulutukseen.
Kaikkiaan yliopistoon valitaan vuonna 2021 enimmillään noin 3400 opiskelijaa.