Poikkeusaika vaatii poikkeuksellisia tekoja, ajattelua omaa toimintaa laajemmin, kuvailee vantaalainen kauppias Kimmo Sivonen. Hänestä korona-ajasta selvitään yhdessä tekemällä, hoksottimet on oltava koko ajan avoinna.
Sivonen aloitti yhteistyön Finnairin aloitteesta.
– Finnair Kitchen otti yhteyttä kuutisen viikkoa sitten ja innostuin ajatuksesta. Laitettiin pyörät pyörimään. Nopeaa tämä on ollut, mutta ei simppeliä. Molemmissa yrityksissä on tehty paljon töitä. Minulla on monta työntekijää kiinnitettynä tähän työhön, Sivonen kertoo.
Finnair ei ole tehnyt vähittäiskauppaa, joten kaupan osaamista tarvittiin. Myyntituotteet vaativat lakisääteiset pakkaustavat ja -merkinnät tuoteselosteineen, sekä EAN-koodeineen. Lisäksi tuotteiden pitää toimia kauppakäytössä. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi tuoteseloste ei voi olla valmisruokapakkauksesn pohjassa, koska pakkausta ei voi käännellä ylösalaisin ilman sotkua.
Kauppias halusi kuitenkin saada myynnin nopeasti käyntiin, sillä Finnair Kitchenin työllisyystilanne on ollut vaikea. Koko henkilöstö, noin 500 työntekijää, on ollut lomautettuna.
– Teemme hyvää samalla kun myymme tuotteita. Työllistämisvaikutus on aito, jo nyt on työllistetty kymmenen ihmistä ja olemme vasta alkutaipaleella, kauppias sanoo.
Citymarket Tammistolla on yhteistyötä yhdeksän ravintolan kanssa, Finnair Kitchen on kymmenes. Sivoselle lähialueen yhteistyö ja työllistäminen on tärkeää.
– Ennen korona-aikaa oli kaksi ravintolaa, korona-aikana tuli seitsemän ravintolaa lisää ja nyt Finnair. Lisäksi keväällä taksit kuljettivat ruokaa koteihin, hän kertoo.
Finnair Kitchen aloitti uusien toimintojen mietinnän keväällä
Finnair Kitchenissä vaihtoehtoja työllistämiseen on mietitty jo keväästä saakka lentoliikenteen romahdettua. Työtilanteen huononeminen pani miettimään uusia keinoja.
– Meillä on erittäin vahvaa japanilaista ja aasialaista ruokakulttuuriosaamista. Myytiin ensin aterioita henkilökunnalle, sitten otettiin yhteyttä viiden kilometrin päässä olevaan naapurikauppiaaseen, kertoo Finnair Kitchenin toiminnasta vastaava johtaja Marika Nieminen.
– Kun ihmiset tekevät etätöitä, kysyntä ruokakaupoissa on kovaa. Tämän meidän ruokamme tyyppistä tavaraa on ollut vielä aika vähän tarjolla, Nieminen sanoo.
Aterioihin on saatu inspiraatiota kaukolentojen businessluokan tarjoomuksista, mutta ne on jouduttu muokkaamaan vähittäismyyntiin sopiviksi. Lentokoneissa paineistettu tila edellyttää muun muassa mausteiden ja suolan runsaampaa käyttöä, koska melu sekä paineistettu ja kuiva ilma heikentävät makuaistia.
– Aterian koko on lennoilla nautittavia suurempi, pääruoka on 300 grammaa ja alkupalat 80 grammaa, kertoo Finnair Kitchenin kokki Juha Stenholm.
Juha Stenholmin mukaan ateriat on suunniteltu kotilämmitykseen sopiviksi.
Aterioita myytiin aamupäivällä odotettua enemmän
Ensimmäisen päivän kokeilu näyttää kauppiaasta lupaavalta. Myynti oli odotettua vilkkaampaa.
– Näyttää siltä, ettei niitä riitä tänään kaikille halukkaille. Pakkauksia tehdään jo lisää, satoja aterioita on myyty aamupäivän aikana, kauppias Sivonen sanoo.
Finnair Kitchen testaa konseptia kuukauden ajan yhteistyössä Citymarket Tammiston kanssa, mutta tavoitteena on laajentaa toimintaa muihin K-kauppiaisiin.
– Ihan vastaavia annoksia ei saa lennoilla, mutta jos kysyntä on kovaa, voidaan jossain kohdin lennoillakin tarjota. Kysyntää on ollut Englannista ja Ruotsista saakka, mutta nyt alkuvaiheessa pysymme Suomen sisällä ja pääkaupunkiseudulla, Nieminen sanoo.
Vastaavaa korona-ajan tuomaa muutosta on muuallakin maailmassa. Esimerksi Singapore Airlines on avannut lentokoneitaan ravintoloiksi, joissa on tarjoilua.
Lue myös:
Tilastokeskus: Matkailu Suomeen putosi 87 prosenttia huhti–kesäkuussa