Psykoterapia on tutkitusti tehokas hoitokeino (siirryt toiseen palveluun) useisiin mielenhäiriöihin. Se on suhteellisen kallis hoito, terapeuttien vastaanottohinnat ovat usein 85 euroa tai enemmän. Viikoittaiselle tai kahdesti viikossa tapahtuvalle terapialle tulee silloin iso hintalappu. Terapiaa voi hankkia omalla rahalla tai Kelan tukemana hoitona.
Psykoterapiaan on kuitenkin vaikeaa päästä. Omissa ympyröissäni olen kuullut useamman ihmisen kertovan miten nämä lähettävät sähköpostia kymmenille terapeuteille, joista vain murto-osa vastaa yhteydenottoon, ja nämäkin vain kertoakseen, ettei valitettavasti ole tilaa uusille potilaille.
Asiasta käydään myös laajempaa keskustelua. Kelan kuntoutuspsykoterapiatukea saavien ihmisten määrä yli kaksinkertaistui vuodesta 2010 vuoteen 2017. (siirryt toiseen palveluun) Psykoterapeuttien määrä ei kuitenkaan ole kasvanut samaa tahtia, ja iso syy tähän on se, että koulutus maksaa opiskelijalle kymmeniä tuhansia euroja.
Paitsi että terapeuttien liian vähäinen määrä jättää yksilöt voimaan huonosti yksinään, ihmisten putoaminen sairauslomalle tai eläkkeelle maksaa yhteiskunnalle valtavasti.
Terapiakoulutuksen maksullisuus kaventaa mahdollisuuksien tasa-arvoa, ja voi saada aikaan sen, että terapian ammattilaiset tulevat kaikki samankaltaisesta yhteiskuntaluokasta.
Useammat tahot ajavat muutosta. Mielenterveyspooli (siirryt toiseen palveluun) on laittanut alulle Terapiatakuu -kansalaisaloitteen, jonka tavoitteena on nopeuttaa ja helpottaa mielenterveysavun saamista. Psykoterapian puolesta -kansalaisaloite puolestaan vaatii maksutonta terapeuttikoulutusta.
Mahdollisuuksien tasa-arvo on hieno asia. Olen ylpeä suomalaisesta maksuttomasta koulutusjärjestelmästä, joka mahdollistaa ainakin periaatteessa (siirryt toiseen palveluun) sen, että kaikenlaiset ihmiset voivat hakeutua kaikenlaisille aloille ja ammatteihin. Terapiakoulutus on tässä kuitenkin poikkeus. Psykoterapeutiksi ei voi opiskella ilman pääomaa.
Terapiakoulutuksen maksullisuus kaventaa mahdollisuuksien tasa-arvoa, ja voi saada aikaan sen, että terapian ammattilaiset tulevat kaikki samankaltaisesta yhteiskuntaluokasta. Ammattilaisella, joka hakeutuu 20 000 - 50 000 euroa maksavaan koulutukseen, on joko paljon pääomaa, tai niin turvattu taloudellinen tilanne, omaisuutta tai takaajia että summan saa pankista lainana.
Etuoikeuksille on tyypillistä se, että omiaan on vaikea tunnistaa.
Monimuotoisuus on hyödyksi kaikissa työyhteisöissä (siirryt toiseen palveluun), myös hoitotyössä. Ammattilaiset lähestyvät maailmaa oman kokemuspiirinsä kautta, ja vaikka ammattilainen voi hankkia lisätietoa asioista, jotka eivät ole hänelle tuttuja, meillä kaikilla on omat sokeat pisteemme.
On selvää, että vaikkapa musertava köyhyys, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kokema vähemmistöstressi tai vaikkapa monisuhteissa eläminen tuottavat erilaisia haasteita, joihin terapeutin voi olla vaikea suhtautua. Se on ymmärrettävää. Etuoikeuksille on tyypillistä se, että omiaan on vaikea tunnistaa. Jos omassa elämässä on ollut aina osa enemmistöä esimerkiksi ihonvärinsä, sukupuolensa, parisuhdemuotonsa tai seksuaalisen suuntautumisensa kanssa, voi olla vaikeaa erottaa rakenteita yksilön kokemuksesta.
Keskiluokkaisuutensa sokeuttama terapeutti voi ohittaa asiakkaansa kokemuksen monella tavalla. Asiakkaan päätös dyykata ruokansa roskiksesta saattaa näyttäytyä terapeutille psykologisena oireiluna sen sijaan että nähtäisiin sen olevan vaikkapa ekologisesti mielekäs ja voimaannuttava teko, tai taloudellisesti välttämätöntä. Monisuhteessa elävä voi saada avuksi suhteiden haasteisiin ohjeen lakata olemasta monisuhteinen. Pahimmillaan ilmiö saa aikaan sen, että rasismin poistaminen jää yksilön tehtäväksi. Jos yhteiskunnallista syrjintää hoidetaan ainoastaan yksilön mielenterveyden ongelmana, ollaan pahasti hakoteillä.
Sen lisäksi, että maksuton koulutus toisi meille lisää ammattilaisia tekemään työtä mielenterveyden haasteiden helpottamiseksi, se antaisi myös erilaisille ihmisille mahdollisuuden tulla kohdatuksi paremmin.
Raisa Omaheimo
Kirjoittaja on helsinkiläinen teatterintekijä, joka on nähnyt, ettei turvaverkko aina kestä elämän painoa.
Kolumnista voi keskustella 27.10. klo 23.00 saakka.
