Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Helmarit jatkaa EM-karsintoja hyvällä pelituntumalla – näillä pelaajilla Suomi hyökkää Skotlannin kimppuun

Suomen naisten jalkapallomaajoukkue jatkaa EM-karsintoja lähes vuoden tauon jälkeen. Essi Sainio palaa vahvistamaan jo ennestään kovaa maajoukkueen keskikenttää.

Essi Sainio lähikuvassa.
Essi Sainio HJK:n pelipaidassa. Kuva: Tomi Hänninen
Jonne Niemeläinen,
STT Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen naisten jalkapallomaajoukkue pääsee tositoimiin ensimmäistä kertaa sitten maaliskuun, kun se kohtaa EM-karsinnoissa 27. lokakuuta Helsingissä Skotlannin. Edellinen EM-karsintapeli pelattiin viime marraskuussa, ja keväälle kaavailtuja otteluita on jouduttu siirtämään aina vain edelleen.

47 kertaa maajoukkuepaidan pukeneen Essi Sainion, 34, edellisestä karsintapelistä on vielä sitäkin pidempi aika.

– Viimeinen maaottelu on vuodelta 2017, mutta se oli harjoitusottelu. En ole ihan varma, mutta veikkaisin, että edellinen kilpailullinen maaottelu ajoittuu vuoteen 2012, Sainio pohti perjantaina maajoukkueen etätiedotustilaisuudessa.

– Nyt maajoukkueessa nähdään varmaan muutaman vuoden kokeneempi ja rauhallisempi, nälkäinen Essi, HJK:n keskikenttäpelaaja jatkoi.

Pelituntuma kunnossa

Sainion lisäksi kotimaisesta Kansallisesta liigasta ovat mukana vain Åland Unitedin toppari Anna Westerlund ja maalivahti Anna Tamminen. Maajoukkueen runko tulee Ruotsin liigasta, jossa pelaa peräti 11 pelaajaa. Maajoukkueessa debytoi Uumajan 20-vuotias toppari Eva Nyström.

– Suomen ja Ruotsin liigoissa on pelattu koko kesä, joten pelaajat ovat pelanneet paljon. Oli sääli, ettemme pelanneet jo syyskuussa, koska mielestäni pelaajat olivat jo silloin hyvässä vireessä, Suomen päävalmentaja Anna Signeul sanoi.

Signeul tuntee Skotlannin

Suomi (10 pistettä) johtaa karsintalohkoaan ennen kaksi ottelua vähemmän pelanneita Skotlantia (6p) ja Portugalia (4p). Lohkon kärkipaikan pitämiseksi ennakkosuosikki Skotlannin horjuttaminen kotikentällä olisi tärkeää, ellei välttämätöntä.

Signeul valmensi Skotlantia vuodet 2005–2017 ennen siirtymistään Suomen luotsiksi, joten maalierolla 13–0 karsinnat aloittanut vastustaja ei pääse yllättämään.

– Heidän ryhmässään on 25 pelaajaa, joista tunnen 24. Olen ollut heidän kanssaan 12 vuotta, joten tunnen joukkueen hyvin. Se on vahva ja taitava joukkue, joka ymmärtää peliä. He haluavat pitää palloa ja käyttää nopeuttaan hyödyksi tilanteenvaihdoissa, Signeul kertasi Skotlannin vahvuuksia.

Suomen karsintaottelua Skotlantia vastaan voi jännittää suorana TV2:sta ja Yle Areenasta 27.10. kello 18.00 alkaen.

Helmarit Skotlantia vastaan:

Tinja-Riikka Korpela Everton FC
Paula Myllyoja Pink Bari Calcio Femminile
Anna Tamminen Åland United
Anna Westerlund Åland United
Natalia Kuikka Göteborg FC
Anna Auvinen Inter Milan
Tuija Hyyrynen Juventus FC
Emma Koivisto Göteborg FC
Elli Pikkujämsä KIF Örebro
Eveliina Summanen Kristianstads DFF
Adelina Engman Montpellier Hérault SC
Ria Öling Växjö DFF
Olga Ahtinen Linköpings FC
Emmi Alanen Växjö DFF
Nora Heroum Brighton and Hove Albion
Julia Tunturi Eskilstuna United
Iina Salmi Valencia CF
Juliette Kemppi London City Lionesses
Kaisa Collin Eskilstuna United
Sanni Franssi Real Sociedad
Linda Sällström Paris Féminines
Jutta Rantala Kristianstads DFF
Jenny Danielsson AIK
Eva Nyström Umeå IK
Essi Sainio HJK

Lue myös:

Espanjan liigassa debytoinut Sanni Franssi odottaa, että pääsee fanaattisen yleisön eteen – koronarajoitukset tuntuvat jo normaalilta

Helmarikaksikon edustama Göteborg on matkalla kohti Ruotsin mestaruutta – Emma Koivisto haluaa välttää edelliskausien kohtalon: "Pitää yrittää olla innostumatta liikaa"

Linda Sällström maalasi pitkästä aikaa Ranskassa – Helmareiden maalitykki toivoo olevansa iskussa myös lokakuun EM-karsintapelissä: "Johan tässä on ehtinyt tulla kova ikävä"

Maajoukkuehyökkääjä Adelina Engman lähti Välimeren rannalle hakemaan uutta alkua, mutta ajautui mahdottomaan tilanteeseen – "Haluaisin vain olla ehjä ja pelata"

Helmarien EM-karsintaottelut siirtyvät syyskuulta helmikuulle: "Tässä kohtaa ei ole järkeä pelata"

Suosittelemme