Kiinan talous kasvaa samalla, kun muu maailma pyristelee koronapandemian toisen aallon ja tiukkojen sulkutoimien kourissa.
Kiinan bruttokansantuote kasvoi heinä-syyskuun välillä 4,9 prosentilla, maan kansallinen tilastovirasto kertoi maanantaina.
Kasvusta huolimatta lukema ei aivan yltänyt ennusteisiin. Esimerkiksi Reutersin analyytikot odottivat 5,2 prosentin mediaanikasvua.
Tulos oli siis jonkinmoinen pettymys Kiinalle, jonka pörssit kääntyivät pieneen laskuun lukujen tultua julkisuuteen.
Kirii kohti viime vuoden lukuja
Viime vuosina Kiinan talous on kasvanut vuosineljänneksessä 6-6,9 prosenttia. Tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana bruttokansantuote kuitenkin supistui 6,8 prosentilla pandemian vuoksi.
Nyt Kiina näyttää kuitenkin palaavan kohti aiempaa tahtiaan. Jo huhti-kesäkuussa talous piristyi 3,2 prosentilla.
Myös esimerkiksi Yhdysvaltojen odotetaan kertovan heinä-syyskuun aikaisesta talouskasvusta, mutta silti monissa maissa vasta kurotaan umpeen koronasta aiheutunutta talouden sukellusta.
Kiinan etumatka koronakriisin jälkeisessä talouskasvussa saattaa kasvaa entisestään tulevina kuukausina, sillä maassa ei tällä hetkellä tilastoida juuri ollenkaan paikallisia koronatartuntoja. Eurooppa ja Yhdysvallat sen sijaan ovat keskellä koronapandemian toista aaltoa. Asiasta kertoo kirjoittaa muun muassa The New York Times.
Tiukat koronatoimet ja investointeja infrahankkeisiin
Kokonaisuudessaan maailman toiseksi suurin talous Kiina on kasvanut tänä vuonna tähän mennessä 0,7 prosenttia viime vuodesta.
Kansainvälinen valuuttarahasto on ennustanut, että Kiina tulee kasvamaan tämän vuoden aikana ainoana suurtaloutena yhteensä 1,9 prosenttia.
Yleisesti ottaen Kiinan talouden kasvua ja kuluttajien luottamusta on häirinnyt viime vuosina kauppasota Yhdysvaltain kanssa.
Uutistoimisto Reuters kuvailee Kiinan kuitenkin toipuneen vakaasti koronan aiheuttamasta talousshokista. Kiinan hallinto on tehnyt paljon toimia taloutensa elvyttämiseksi. Pöydällä on ollut esimerkiksi verohelpotuksia ja leikkauksia korkoihin.
Lisäksi maa on investoinut viime aikoina paljon infrastruktuurin rakentamiseen, mikä on synnyttänyt työpaikkoja. Viime viikkoina myös kiinalaisten kulutus on kääntynyt kasvuun.
– Kiina on rakentanut nopean toipumisensa ankariin rajoituksiin, massatestaukseen, jäljitykseen ja finanssikannustimiin, pankkiiriliike Nomuran johtava kiinalaisekonomisti Lu Ting kertoo uutistoimisto AFP:lle.
Esimerkiksi itäisessä rannikkokaupungissa Qingdaossa testattiin vastikään 10 miljoonaa ihmistä, kun kaupungista löytyi 12 koronatartuntaa.