Helsingin telakan toimitusjohtajan Carl-Gustaf Rotkirchin mukaan Helsinki Shipyard on saamassa uuden risteilijätilauksen. Toteutuessaan tilauksen arvo olisi noin 150 miljoonaa euroa ja työllistävä vaikutus kaikkiaan 1 000 henkilötyövuotta.
– Neuvottelemme meillä jo tuotantotoputkessa olevien kahden aluksen sisaraluksen rakentamisesta. Toivottavasti tämä johtaa hyvään lopputulokseen, Rotkirch sanoo.
Hänen mukaansa tilauksen pitäisi varmistua jo lähipäivinä. Uusi risteilijätilaus toisi töitä noin 700 laivanrakentajalle Helsingin telakalla. Lisäksi laivatilaus työllistäisi välillisesti noin 400 henkeä.
Rotkirchin mukaan aluksen suunnittelutyöt on jo aloitettu ja luksusristeilijän rakentaminen voisi alkaa Helsingissä vuoden 2021 kesällä.
– Alus on suunniteltu purjehtimaan kaikkiin maanosiin, Rotkirch kuvailee.
Rotkirchin mukaan kyseessä olisi kolmas risteilyvarustamo Swan Hellenicin Helsinki Shipyardilta tilaama luksusristeilijä. Varustamo on jo aiemmin sopinut kahden hieman pienemmän sisaraluksen rakentamisesta Helsingissä.
Syyskuussa Helsingin telakalla laskettiin Swan Hellenicille rakennettavan ensimmäisen aluksen köli. Toisen risteilijän tuotanto on aloitettu, ja se valmistuu vuoden 2022 keväällä. Tilauksen toteutuessa kolmas alus valmistuisi 2022 syksyllä.
Uusi tilaus nostaisi Helsingin telakan tilauskannan lähelle 400 miljoonaa euroa. Rotkirch kuvaa telakan taloudellista tilannetta olosuhteisiin nähden tyydyttäväksi.
Helsinki Shipyard neuvottelee parhaillaan useista tilauksista eri puolilla maailmaa. Rotkirchin mukaan neuvotteluja käydään esimerkiksi amerikkalaisten ja eurooppalaisten ja tilaajien kanssa.
Venäjän valtio ei ole enää omistajana
Venäjän valtio ei ole enää mukana Helsingin telakan omistajana.
Toimitusjohtaja Carl-Gustaf Rotkirchin mukaan se helpottaa laivojen myyntityötä. Toisin sanoen Helsinki Shipyard ei ole pakotteiden alainen yhtiö.
– Se, että ollaan jälleen normaalioloissa herättää luottamusta asiakkaissa, ja he haluavat työskennellä kanssamme, Rotkirch sanoo.
Hänen mukaansa Helsinki Shipyard panostaa erityisesti jäätä murtavaan kalustoon ja pieniin risteilijöihin.
– Risteilijöiden lisäksi neuvottelemme jäänmurtajien rakentamisesta.
Rotkirchin mukaan koko meriteollisuus on kohdannut vaikeuksia, kun risteilyt pysähtyivät ja merikuljetukset vähenivät. Korona näkyy alalla suoraan muun muassa investointipäätösten siirtymisenä.
– Pandemia on aiheuttanut risteilyvarustamoille suuria vaikeuksia, mutta uskomme että tämä menee ohi ja ihmiset haluavat jatkossakin matkustaa, Rotkirch toteaa.
Esimerkiksi Meyerin telakka Saksassa lykkää risteilijöiden luovutuksia eteenpäin, jotta varustamot eivät peruisi tilauksia. Turun telakka puolestaan pannaan joulun ajaksi kiinni säästösyistä.
Lue myös:
Vuoden lyhennysvapaat luksusvarustamoille – Suomi yrittää pelastaa jättimäisiä velkasaataviaan