Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Forssassa kaupunki haluaa säilyttää arvokkaan Klubin talon

Forssan kaupunginhallitukselle esitetään muun muassa asemakaavoituksen vireillepanoa arvokkaan rakennuksen turvaamiseksi.

Forssan Klubi ulkoa kuvattuna.
Nykyistä useamman asunnon rakentaminen arvorakennukseen vaatisi asemakaavan muutoksen. Kuva: Eeva Hannula / Yle
Eeva Hannula
Avaa Yle-sovelluksessa

Forssan kaupunginhallitukselle esitetään Keskusta III K-asemakaavan vireille panoa sillä edellytyksellä, että Klubin omistaja tekee kaupungin kanssa sopimuksen kaavatyön käynnistämisestä. Kaupunginhallitukselle ehdotetaan myös muun muassa sitä, että rakennusvalvontaviranomaiset tarkastavat Klubin ja samalla tontilla olevien muiden rakennusten käytön.

Kaavatyön lähtökohtana on Klubin ja sen ympäristön säilyminen.

Klubin nykyinen omistaja haluaa rakennukseen muun muassa useita asuntoja. Tavoitteena on myös aidata Klubi muusta Yhtiönpuistosta. Suunnitelmat korkean aidan rakentamisesta sotivat sen kanssa, että Yhtiönpuisto on kansallista kaupunkipuistoa.

Forssan Klubi kuuluu valtakunnallisesti merkittävään Forssan teollisen yhdyskunnan rakennettujen kulttuuriympäristöjen alueeseen. RKY-alueen suunnittelua ohjaavat valtioneuvoston hyväksymät valtakunnalliset tavoitteet alueiden käytöstä ja niihin liittyvät ohjeet. Klubi on myös rakennustaiteellisesti arvokas.

Suosittelemme sinulle