Värikkäässä näkymässä on kaksi hellaa, ja niiden keskellä on kolme fantasiahahmoa. Helloilla pitäisi kokkailla mahdollisimman nopeasti ruokaa näille hahmoille, heidän toiveidensa mukaan. Kolmiulotteisuus loistaa poissaolollaan, ja grafiikan isokokoiset pikselit erottuvat selvästi. Taustalla vinkuu muistoja menneistä herättävä pelimusiikki ohuine ja terävine soundeineen, niin kuin se olisi soitettu lelusyntikoilla.
Tällaiselta näyttää ja kuulostaa Samuli Jääskeläisen kooltaan 16-bittinen Double Cooked -kaksinpeli, joka on tehty pelattavaksi japanilaisen yhtiön Segan 1990-luvun taitteen Mega Drive -konsolilla. Peli on esillä myös Tampereen Pelimuseossa.
– Minulla on pelinkehittäjän tausta, ja jossakin vaiheessa modernin raudan, virtuaalitodellisuuden ja tietokonepelien kehityssuunta alkoi kyllästyttää. Ryhdyin etsimään uusia haasteita. Retropelimaailma vei mukanaan, yli sata erilaista peliä tähän mennessä tehnyt Jääskeläinen toteaa.
Rajoitteet lisäävät luovuutta
Retropeleillä tarkoitetaan uusia pelejä, jotka tehdään muistuttamaan vanhoja, ensimmäisiin tietokonepeleihin kuuluneita pelejä. Ne kiinnostavat Suomessakin yhä useampaa, ja Samuli Jääskeläinen oli äskettäin vetämässä Assembly-tietokonefestivaalilla työpajaa, jossa tehtiin Game Boy -käsikonsolilla pelattava retropeli. Nintendon Game Boy julkaistiin 1990-luvun taitteessa, ja sen tunnetuimpiin peleihin kuuluvat muun muassa Tetris, Donkey Kong ja Pokémon-sarja.
– Valitsin Game Boyn, koska se on monelle tuttu alusta. Lisäksi se on niin rajoittunut, että sillä on helppoa tehdä peli parissakin tunnissa, Jääskeläinen kertoo.
Jääskeläisen mukaan retropeliä voi lähteä tekemään kahdella tavalla. Yksi mahdollisuus on etsiä Game Boy -studion tai kooltaan kahdeksanbittisen Nintendon kaltainen yksinkertainen työkalu, joka ei vaadi minkäänlaista ohjelmointiosaamista. Toinen tapa on lähteä koodaamaan.
Vanhoissa konsoleissa on runsaasti erilaisia tekemiseen liittyviä rajoituksia. Esimerkiksi Game Boyssa on vain neljä äänikanavaa. Kustakin saa ulos vain tietynlaista ääntä. Ristiriitaista kyllä, Samuli Jääskeläisen mukaan tällaiset rajoitukset voivat ruokkia luovuutta.
– Kun teet nykyisin tietokone- tai mobiilipelejä, käytössä on niin paljon tehoja ja vaihtoehtoja, että toisinaan joutuu pohtimaan, mitä ja miten oikeastaan lähtisi tekemään. Vanhempien konsoleiden kohdalla tilanne on päinvastainen: on lähdettävä liikkeelle rajoituksista. Se kehittää luovuutta.
Retropelisuunnittelussa Jääskeläinen pyrkii aitouteen.
– Haluan, että pelit näyttävät hyvältä oikeilla laitteilla pelattuna. Minulla on aina mahdollisuus laittaa peli pyörimään esimerkiksi vanhalla kuvaputkitelevisiolla, jolloin grafiikatkin näyttävät autenttisilta.
Retroilu auttaa ymmärtämään pelimaailmaa
Retropeliharrastuksen- ja tekemisen huipulla on tällä hetkellä Ranska, jossa lajityypillä on pitkät perinteet ja josta löytyy useita vilkkaita alan foorumeja. Maailmalla tehdään myös retrokonsoleita, joiden pohjana voi olla esimerkiksi Arduino-ohjelmointiympäristö.
Samuli Jääskeläisen mukaan retropelien analogisuus ja rosoisuus auttaa ymmärtämään koko genreä paremmin – tällaisten pelien olemus kun aukeaa helpommin kuin nykypelien.
– Jos otetaan esimerkiksi nykyaikainen PlayStation-peli, siitä on huomattavasti hankalampi repiä tasoja päältä pois ja hahmottaa, kuinka se on rakennettu. Retropelien kohdalla joutuu kiinnittämään huomiota myös pelien historiaan: mistä pelit ovat tulleet ja mihin suuntaan ne mahdollisesti ovat menossa.
Samuli Jääskeläisen mukaan retropelien tekeminen on kasvava trendi niin Suomessa kuin maailmallakin.
– Kickstarter-joukkorahoituspalvelussa on paljon pieniä projekteja, joissa ihmiset ovat tehneet omalla ajallaan pelin valmiiksi. Tämän jälkeen haetaan rahoitusta, jotta peliä voidaan jakaa ympäri maailman.
Kahvilasta löytyy epäonnistunut konsolikokeilu
Retropelien kasvavasta suosiosta kertoo sekin, että Helsingin Punavuoreen avattiin äskettäin Samuli Jääskeläisen ja Jari Mirandan Peliproggis-kahvila, jossa maksua vastaan voi pelata enemmän tai vähemmän vanhoja pelejä aidoilla vanhoilla laitteilla.
Peliproggis-kahvilassa voi havaita, että aidoilla vanhoilla peleillä ja niiden retroversioilla on kahdenlaista yleisöä: niitä, jotka ovat kasvaneet tällaisten pelien maailmassa ja niitä uusia sukupolvia, joille retroilu avaa uusia maailmoja.
– Retropelin pelaaminen on rajattu kokemus, joka ei lähde rönsyilemään tyyliin next, next, next. Minulle on myös tärkeää, että tällaisina vaikeina aikoina, jolloin palveluita ja paikkoja suljetaan, syntyy uutta ja merkityksellistä tekemistä, kahvilan perustaja Jari Miranda toteaa.
Kahvilan viihdetarjonta peleineen ja laitteistoineen on kuratoitu eli kerätty yhteen harkitusti.
– Nykyään vallalla on Netflix-ilmiö: valintoja löytyy liikaa. Kuratointi antaa ihmisille mahdollisuuden keskittyä tässä kaikenkattavassa vilinässä johonkin tiettyyn asiaan, Miranda sanoo.
Peliproggiksesta löytyy 1990-luvun klassisia konsoleita Playstation 1:n ja Nintendo 64:n tapaan. Kahvilan harvinaisuuksiin kuuluu vuonna 1982 julkaistu Vectrex-pelikonsoli, joka nimensä mukaisesti käyttää alkeellista vektorigrafiikkaa eikä pikseleitä.
Toinen erikoisuus on Nintendon ehkäpä epäonnistunein konsolikokeilu, 1990-luvun puolivälissä julkaistu Virtual Boy. Se tarjosi pelaajille ensimmäisiä näkymiä virtuaalitodellisuuteen. Konsolilla pystyi kuitenkin pelaamaan vain punamustia pelejä, ja se aiheutti monelle käyttäjälleen päänsärkyä. Virtual Boy katosi markkinoilta yhtä nopeasti kuin oli sinne tullutkin. Nykyisin siitä kuitenkin maksetaan maltaita.
Korjaus 27.10. klo 9:25: Korjattu toisen haastateltavan nimi.
Korjaus 3.11. klo 11:30: Korjattu Sega japanilaiseksi yhtiöksi.