Aluksi kaikki se innostuminen oli raikasta.
Kehopositiivisuus, twerkkaus, vaurastuminen ja liiasta kiltteydestä eroon pyristely. Kaikki oli voimaannuttavaa.
Varsinkin naisten keskuudessa on ollut viime vuosina vahva voimaantumisen ilmapiiri. Somekampanjoissa kehotetaan nostamaan vahvoja naisia ja bossladyt poseeraavat ylväinä kiiltävissä lehdissä.
Hyvä meininki! Otetaan ohjat omiin käsiin! Ei hävetä itseämme!
Näin ajattelin.
Nyt olen kuitenkin alkanut uupua. Koko ajan pitäisi olla vahva nainen, joka rakastaa kehoaan päivästä toiseen ja esiintyy itsevarmasti.
Jokin voimaantumiskulttuurissa ärsyttää.
Aloin kaivella nykyajan voimaantumisen alkujuuria ja päädyin 2010-luvun Yhdysvaltoihin.
Yhteiskunnalliset keskustelijat havaitsivat tuolloin, että voimaantuminen ei enää tarkoittanut alistettujen ryhmien vahvistumista ja autonomiaa.
Pikemminkin voimaantuminen käsitettiin yhä useammin yksilön omaksi voimaantumiseksi.
Me keskiluokkaiset suomalaiset voimme esimerkiksi itse päättää, menemmekö harrastamaan tankotanssia, twerkkausta vai striptease aerobicia ja voimaantumaan siitä.
Yleensä siitä jaksavat innostua ne, joilla menee jo muutenkin niin hyvin, ettei oikeastaan mitään voimaantumista edes tarvittaisi.
On siis energiaa, aikaa ja varaa harrastella kaikenlaista.
Me keskiluokkaiset suomalaiset voimme esimerkiksi itse päättää, menemmekö harrastamaan tankotanssia, twerkkausta vai striptease aerobicia ja voimaantumaan siitä.
Maailmassa on kuitenkin valtavasti naisia, joille tanssissa ei ole mitään voimaannuttavaa. He tanssivat elääkseen, selvitäkseen ja mahdollisesti jonkun pakottamana.
Kun keskiluokka innostuu jostain, bisnesvainuiset heräävät. Voimaantumisella myydään palveluita ja tavaraa. Voit voimaantua esimerkiksi uusilla vaatteilla tai self help -oppaiden neuvoilla.
En löydä itsestäni raisua naista, joka syleilee omaa femme-energiaansa eikä koskaan epäröi.
Viime vuosina nimenomaan naisille on suunnattu erilaisia voimaantumiseen tähtääviä kursseja. Niillä puhujat tsemppaavat käyttämään sisäistä potentiaalia. Sen jälkeen voi ravistella huijarisyndrooman yltään, löytää naisellinen voimansa, lopettaa anteeksipyytelyn ja pyytää palkankorotusta.
Tunnen syyllisyyttä, kun en pysty kaikkeen tähän. En löydä itsestäni raisua naista, joka syleilee omaa femme-energiaansa eikä koskaan epäröi.
Sitten hurjistun. Aivan kuin kaikki tämä olisi vain ja ainoastaan itsestä kiinni. Minunko tässä tarvitsee muuttua?
Miten se vie mitään eteenpäin?
Mediaseksikäs voimaantuminen ottaa tilaa monimutkaisemmilta yhteiskunnallisilta ongelmilta.
Näin kävi turkkilaisten naisten lähisuhdeväkivaltaa käsittelevälle somekampanjalle, joka laimeni naisten keskinäiseksi voimaantumiskampanjaksi.
Suomi on naisten kannalta maailman tasa-arvoisimpia maita, mutta sarkaa riittää täälläkin.
Oikea voima on muualla kuin voimaantumispöhinässä.
Naisvaltaiset alat täytyy hilata ylös palkkakuopasta. Se tarkoittaa tsemppipeukkujen sijasta palkkojen korotusta.
Nuorten naisten pitää saada pätkätöiden sijasta vakituisia työpaikkoja. Se tarkoittaa, että työnantajien täytyy ryhdistäytyä.
Vauvojen äidit tarvitsevat paremmat edellytykset palata töihin, ja isät mahdollisuuksia jäädä kotiin. Se tarkoittaa, että perhevapaauudistuksen täytyy edetä.
Naisiin kohdistuva fyysinen ja henkinen väkivalta pitää saada kitkettyä. Se tarkoittaa ponnisteluja koko yhteiskuntana aina päättäjien, median kuin yksittäisten ihmistenkin taholta.
Oikea voima on muualla kuin voimaantumispöhinässä.
Naisten keskuudessa virinnyt kannustava ilmapiiri on mahtava. Jatketaan sitä. Kehutaan toisiamme.
Mutta jokainen voimaannuttavaksi tituleerattu teko ei ole tasa-arvoteko. Kun esimerkiksi paljastavia bikineitä hehkutetaan voimaannuttavina, alan irvistellä.
En irvistele bikineille. Irvistelen sille, että vaatevalinta saa termin vuoksi ihan tolkuttomat mittasuhteet.
Toimittaja Hadley Freeman kiteytti kolumnissaan nykyisenlaisen voimaantumisen osuvasti. Hän kutsui sitä suojamuuriksi, jonka avulla torjutaan kritiikkiä.
Sillä ei ole mitään väliä, mitä kukakin harrastaa, pukee päälleen tai postaa Instagramiin. Mutta asioista täytyy puhua niiden oikeilla nimillä.
Kukaan ei voi kritisoida valintaasi, jos kutsut sitä voimaantumiseksi. Tämä tekee minut surulliseksi. Kritiikin pelko on näköjään saanut meidät selittelemään.
Sillä ei ole mitään väliä, mitä kukakin harrastaa, pukee päälleen tai postaa Instagramiin. Mutta asioista täytyy puhua niiden oikeilla nimillä.
Tankotanssi on harrastus, ei voimaantumista. Selfie somessa on vain selfie somessa, ei voimaantumista.
Bikinialaosa on vain vaate. Ei voimaantumista.
Laura Hallamaa
Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka ei kärsi kiltin tytön syndroomasta vaan yrittää elää sen kanssa.
Kolumnista voi keskustella 30.1. klo 23.00 saakka.