Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Tuulivoimaloiden lavat ovat hankalia kierrättää – 12 tonnin painoisen lavan käsittely on työlästä ja kierrättämisen prosessitkin vasta tekeillä

Ympäristöministeri kannustaa alan yrityksiä etsimään tapoja lasikuituisten lapojen kierrätykseen.

Käytöstä poistettavien tuulivoimaloiden lavat ovat ainakin vielä vaikeita kierrättää. Retex Oy:n toimitusjohtaja Rasmus Sigg oli mukana, kun Ylen Aamu vieraili Närpiössä 20.10.20.
Tuomo Rintamaa
Avaa Yle-sovelluksessa

Käytöstä poistettujen tuulivoimaloiden lavat ovat osoittautuneet hankalasti hyötykäytettäväksi materiaaliksi. Lasikuituinen lapa voi painaa jopa 12 000 kiloa ja se tuottaa sähköä parisenkymmentä vuotta.

– Lavan pilkkominen vaatii ison koneen. Niitä on hankalaa saada niin pieniksi, että niitä pystyy kuljettamaan pienemmillä vehkeillä, närpiöläisen Retex Oy:n toimitusjohtaja Rasmus Sigg sanoo.

Retex on yhdessä alan muiden yritysten kanssa pilkkonut ja kuljettanut lapoja jatkokäsittelyyn.

Käytöstä poitetut lavat ovat toistaiseksi päätyneet poltettavaksi, täyteaineiksi ja niitä on haudattu karkeana jätteenä. Käsittely on kallista ja työlästä

– Tuulivoimalan lapa ei varsinaisesti ole ongelmajätettä tai vaarallista jätettä, sillä se ei sisällä ympäristölle tai terveydelle vaarallisia komponentteja. Se on kylläkin hyvin työläs ja hankala käsiteltävä, eikä sillä ole juurikaan materiaaliarvoa, jota olisi järkevä lähteä kierrättämään, sanoo puolestaan jätehuoltoyritys Veikko Lehti Oy:n yrittäjä Juuso Lehti.

Yrittäjä Juuso Lehti, Veikko Lehti Oy:stä
Tuulimyllyn lavan jalostaminen syöttöön soveltuvaksi jauheeksi on kallis prosessi, koska se syö paljon energiaa ja koneaikaa. Siksi täyteainekäyttö esimerkiksi muovilankkuihin ei käytännössä ole hyötykäyttöratkaisu komposiittijätteille, Juuso Lehti sanoo. Kuva: Pasi Takkunen/Yle

Ministeri kannustaa yrityksiä kehittämään jatkokäsittelyä

Toistaiseksi lapojen kierrättämiseen ei ole toimivia prosesseja. Käytäntöjen kehittäminen on alan yritysten vastuulla. Ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr.) kannustaa yrityksiä kokeiluihin.

– Toivomme, että erilaisia kokeiluja syntyisi entistä enemmän ja yritykset olisivat kiinnostuneita etsimään ja löytämään ratkaisuja. Meillä on jo siinä mielessä joustava jätelaki, jonka nojalla kokeilutoimintaa voi ilman varsinaista ympäristölupaakin tehdä, Mikkonen sanoo.

Ministeri muistuttaa, että lasikuidun kierrätämiseen ei vielä ole löytynyt ratkaisuja ja sama asia on tullut vastaan muuallakin Euroopassa.

Yrittäjä toivoo lainsäätäjiltä ymmärrystä. Myös kokeilut maksavat.

– Tällaisten prosessien rakentaminen on pitkäjänteistä, koska se edellyttää investointeja ja kehityspanoksia. Siksi näin jätehuoltoyrittäjän näkökulmasta ennakoitava ja mahdollistava lainsäädäntö olisi toivottavaa, Lehti toivoo.

Lue myös:Suomen ensimmäisen tuulipuiston purkajia odotti yllätys – Pala myllyn lapaa pääsi mukaan kansainväliseen lasikuidun kierrätyskokeiluun

Suosittelemme