Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Seitsenottelija Maria Huntington haluaa käyttää somenäkyvyyttään myös hyvän tekemiseen

Yleisurheilutähti on aktiivinen sosiaalisen media käyttäjä.

Maria Huntington haluaa käyttää somenäkyvyyttään myös hyvän tekemiseen
Nuutti Takkinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Seitsenottelija Maria Huntington on valovoimainen urheilija - myös sosiaalisessa mediassa. Hänellä on tällä hetkellä noin 30 000 Instagram-seuraajaa, joille hän kertoo avoimesti elämästään urheilukentillä ja niiden ulkopuolella. Aktiivinen somepresenssi on ollut Huntingtonille tietoinen valinta.

– Olen aloittanut aika nuoresta lähtien päivittelemään sinne, mutta vuoden 2018 jälkeen aloitin aika tietoisen päivittämisen. Kuvien laatu parani ja aloin miettiä, minkälaista sisältöä haluan sinne pistää ja minkälaisen kuvan haluan itsestäni antaa siellä.

Huntington kertoo oppineensa parin vuoden aikana paljon kuvien muokkaamisesta, tekstin tuottamisesta ja omasta elämästä kertomisesta. Keväästä asti hän on kuitenkin saanut apua kuvaamiseen kaksoissikoltaan Tiialta.

– Hän on nykyään luottokuvaajani. Samalla me saamme aina sitä kaksoissiskoaikaa. Hän kuvailee paljon ja paljon myöskin muokkaa niitä kuvia.

Osansa Maria Huntingtonin somenäkyvyydestä saavat myös yhteistyökumppanit. Ja nimenomaan yhteistyökumppanit, eivät sponsorit.

– Haluan aina puhua yhteistyökumppanuudesta, koska en halua olla sellainen hyväntekeväisyyskohde, jolle vain annetaan rahaa ja joka vain urheilee. Haluan antaa takaisin.

Yhteistyökumppanuuksien ja urheilija-arjesta kertomisen lisäksi sosiaalisella medialla on Huntingtonille kolmaskin ulottuvuus. Hän haluaa käyttää näkyvyyttään myös yhteiskunnallisesti. Huntingtonille läheisiä aiheita ovat esimerkiksi urheilijoiden ulkonäköpaineet ja vähävaraisten lasten harrastusmahdollisuudet.

– Myös se, että urheilija ei ole kone. Me olemme niin paljon kaikkea muutakin, että se ei saisi liikaa määrittää meitä. Haluan käyttää asemaani myös johonkin hyvään, enkä vain oman urani edistämiseen ja näkyvyyteen.

Katso koko haastattelu Yle Areenasta:

Suosittelemme sinulle