Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Jussi Holopaisen lapsen ei tarvitse enää tulla nälkäisenä päiväkodista – Kajaanissa alettiin lopulta tarjota vegaaniruokaa lapsille

Kajaanin kaupungin vegaaniruokakokeilu kestää kaksi kuukautta, minkä jälkeen tilannetta tarkastellaan uudelleen.

Jussi Holopainen jääkaapilla
Jussi Holopaisen arki on nyt helpompa, kun lapset saavat vegaanilounasta eikä jääkaappiin tarvitse varata koulueväitä. Kuva: Antti Tauriainen / Yle
Milka Krogerus
Avaa Yle-sovelluksessa

Kajaanin kaupunki taipui vegaanien toiveeseen ja aloitti vegaaniruokakokeilun kaupungin päiväkodeissa ja peruskouluissa.

Vegaaniruokavalioon ei kuulu mitään eläinkunnan tuotteita, mutta aiemmin kajaanilaiset vegaanit joutuivat tyytymään maitoa ja kananmunia sisältävään kasvisruokaan. Tämä toi pahaa mieltä ja arkisia haasteita vegaaniperheille. Kajaani oli myös maakunnan ainoa paikkakunta, jossa vegaaniruoka ei ollut vaihtoehto.

Lue myös: Nelli Holopainen, 6, tulee usein nälkäisenä päiväkodista – ruokavalioon sopivaa ruokaa ei tarjota eikä omia eväitä sallita

Vegaaniruoan tarjoaminen aloitettiin 19. lokakuuta ja se jatkuu kaksi kuukautta. Ensimmäisen viikon loppuun mennessä kokeiluun oli osallistunut kuusi lasta, mutta osallistujia voi tulla kokeilun aikana vielä lisää. Kokeilun alussa vegaaniruokana on tarjottu muun muassa thai-kasviscurrya, kasvispyöryköitä ja chili con härkistä.

– Kokeilu hakee nyt uomaansa. Katsotaan kuinka paljon kokeilusta kiinnostuneita on ja mitä kokeilu tuo tullessaan. Kokemuksia ja palautteita kerätään koko ajan, kertoo päiväkotien ja koulujen ruoat valmistavan Kajaanin Mamsellin palvelusuunnittelija Marika Jaakola.

Kokeilun aloittamiseen vaikutti muun muassa Kainuun maakunnallisen ravitsemustyöryhmän päätös, jossa veganismi nostettiin samanlaiseksi vakaumukseksi kuin esimerkiksi uskonto. Tämän jälkeen Kajaanin sivistyslautakunta teki päätöksen vegaaniruokakokeilusta.

Ennen päätöstä kokeilun aloittamisesta kajaanilainen Jussi Holopainen ajoi asiaa paikallisten vaikuttajien kanssa. Vegaaniruokavaliota noudattava Holopainen pettyi Kajaanin aiempaan linjaukseen, jonka takia hänen lapsensa eivät saaneet vegaaniruokaa päiväkodissa ja koulussa.

– Puhutaan, ettei yksittäinen ihminen voi saada muutosta aikaan, mutta kyllä se on mahdollista, kun tarpeeksi tarmokkaasti ajaa omia arkipäivän asioitaan, Holopainen sanoo.

Kokeilun aikana lapset ovat tulleet koulusta vatsat täynnä.

– Nyt asiat ovat mainiosti. Helpottaa arkea, kun ei tarvitse miettiä, saavatko lapset ruokaa päivällä. Eikä tarvitse pakata vanhemmalle lapselle eväitä joka päivä, Holopainen kertoo.

Sivistysjohtaja Päivi Rissanen Kajaanin lyseon ruokalassa. Hänellä on kasvomaski.
Vs. sivistysjohtaja Päivi Rissanen oli yllättynyt, että kokeiluun osallistui aluksi vain muutamia lapsia. Määrä voi kuitenkin vielä lisääntyä. Kuva: Antti Tauriainen / Yle

Kokeiluun osallistuneita perheitä kehotetaan käymään ravintoterapeutin puheilla, jotta varmistetaan, että lapset saavat ruokavaliostaan tarvittavat ravintoaineet. Holopaisen perhe on käynyt tällaisessa tapaamisessa aiemmalla kotipaikkakunnallaan Joensuussa, jossa lapset saivat vegaaniruokaa päiväkodissa ja koulussa.

– Aika hauska juttu sellainen tapaaminen. Meille sanottiin, että varmaan tiedämme itse paremmin, millä lailla oikeanlainen ruokavalio saadaan koottua, Holopainen sanoo.

Parin kuukauden jälkeen asiaa käsitellään uudelleen, kun palveluntarjoaja Kajaanin Mamselli antaa sivistyslautakunnalle raportin kokeilusta.

– Varmasti tässä saadaan hyvää kokemusta, suuntaan tai toiseen. Sen pohjalta lautakunta päättää, miten vegaaniruokaa tarjotaan jatkossa, sanoo Kajaanin kaupungin vs. sivistysjohtaja Päivi Rissanen.

Holopainen jää mielenkiinnolla odottamaan, tuleeko kokeilusta käytäntö.

– Jos tämä jää vain kokeiluksi, voin luvata, että minun osaltani tämä rummutus vielä jatkuu.

Voit keskustella aiheesta tiistaihin kello 23:een asti.

Suosittelemme sinulle