"Stadin syntinen s" ärsyttää jo ennen kuin puhuja avaa suunsa – sihistelyn sylttytehdas löytyy 1800-luvun Helsingistä

Iskelmätähti-s, pissis-s, homo-s, sihiässä, stadilainen ässä.

Ja se, jos mikä ärsyttää!

Muun muassa näillä nimillä on helsinkiläisten puhetapaa luonnehdittu. Kielen ja kaupunkihistorian tutkijat tarttuivat sihisevään äänteeseen ja pohtivat uudessa kirjassaan Stadin syntinen s Helsingin puheen historiaa ja pääkaupunkiseutua koskevia kieliasenteita.

Yksi kirjan kirjoittajista on Helsingin yliopiston suomen kielen dosentti Mia Halonen, joka työskentelee yliopistotutkijana soveltavan kielentutkimuksen keskuksessa Jyväskylän yliopistossa.

Mikä helsinkiläisten puhetavassa ärsyttää?

– Sano se! Halonen nauraa.

– [Helsinkiläinen s] elää kauhean vahvasti käsitteenä ihmisten mielessä. Kaikki tunnistaa sen. Mutta mikä se oikeastaan on? Sitä ei osaa kukaan kertoa.

Halonen selventää, ettei suomen kielessä ole olemassa standardi ässää siinä mielessä, että sanan merkitys muuttuisi, jos kirjaimen lausuu toisella tapaa.

– Jos ihmisiltä kysytään, että miltä helsinkiläinen s kuulostaa, niin usein he liioittelevat kunnolla. Että se on sellainen sihisevä ja tulee mukaan nasaalia ääntämystä, Halonen sanoo.

Kielentutkija ja apulaisprofessori Johanna Vaattovaara Tampereen yliopistosta on myös yksi kirjan tekijöistä. Hänen mukaansa sihistelyn sylttytehdas löytyy 1800-luvun Helsingistä.

– Helsinkihän oli pitkään hyvin ruotsinkielinen, mutta alkoi 1800-luvun lopulta alkaen voimakkaasti suomenkielistyä. Kaupunkiin perustettiin Suomalainen Teatteri, jossa kuitenkin näyttelijät olivat [äidinkieleltään] ruotsinkielisiä.

Muun muassa teatteriarvosteluissa kiinnitettiin huomiota siihen, että näyttelijöiden ässä ääntyi hyvin epäsuomalaisesti, sihisi liikaa ja oli liian ruotsalainen. Puhuttiin jopa helsinkiläisten huonosta kielikorvasta.

Kansallisuusaatteen nousun aikaan oli tärkeää, että suomen kieli oli puhdas vieraista vaikutteista.

– Haluttiin pitää suomen kieli oikein puhtaana ja kauniina, joten fennomaaneille oli ihan myrkkyä, että näyttelijättärillä oli vääränlainen ässä. Viihde-elämä pääkaupungissa oli muutenkin vähän paheellinen asia, Mia Halonen komppaa.

Sihisevä ässä olisi saattanut jopa kadota kokonaan vuosikymmenten kuluessa, mutta muotiin se pomppasi iskelmätähtien tuomana.

Ässät sihisivät erityisesti Laila Kinnusen laulamissa iskelmissä 1950-luvulla, Johanna Vaattovaara kertoo. Kinnunen oli ollut sotalapsena Ruotsissa, joten on täysin sattumaa, että sitä kautta ääntämys tarttui myös suomenkielisiin iskelmiin.

– Ja eipä aikaakaan, kun toiset iskelmätähdet myös kopioivat sitä. Esimerkiksi Virve Rosti on puhunut, että hän on kopioinut tällaisen iskelmätähtiässän. Siitä tuli tavallaan tähteyden merkki.

Sama tyyli on tarttunut myös pop-musiikkiin, josta tutkijat pitävät esimerkkinä helsinkiläistä Nylon Beat -duoa.

Tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että monet ässät yksinkertaisesti kuullaan helsinkiläisenä, jos puhuja muuten tulkitaan helsinkiläiseksi. Oletus on, että pääkaupungissa ollaan olevinaan.

– Ehkä se suurin taakka on helsinkiläisyys. Ässä tulee mukana asiana, johon voi kiinnittää sen ärsyyntyneisyytensä, Mia Halonen sanoo.

– Mikä on hullu ajatus sinänsä, sillä Helsinki on aina ollut muuttajien kaupunki. Se on ollut alunperin pieni ruotsinkielinen kylä, joka on pakkoasutettu ja sitä myötä on ollut isoja muuttoaaltoja. Ja edelleenkin vuonna 2020 [helsinkiläisten] puhe ärsyttää muuta Suomea.

Onko ärsytys yksisuuntaista?

– Kyllä se on yksisuuntaista. En ole tutkijana kuullut tällaisia asenteita Helsingin suunnasta muualle. Toki Helsingissä on ollut sellainen tendenssi, että savolainen murre on ollut siellä puhuttuna myrkkyä, Halonen lisää.

Mia Halosen mukaan helsinkiläiset eivät kuitenkaan ole poimineet muista murteista mitään yksittäistä piirrettä silmätikuksi. Esimerkiksi tamperelaisille ei huomautella “kauheasta manselaisesta ärrästä".

– Tampereen puhekielessä täryärrän tarina on hyvin erilainen. Siihen on vaikuttanut esimerkiksi Kummeli-televisiosarja voimakkaasti. Stereotypia ei ole niin negatiivinen, Johanna Vaattovaara täydentää.

– Ne on niitä vähän pahoja naisia ja tyttöjä, jotka siellä Helsingissä sihisevät ja sitten reippaita rehtejä miehiä, jotka vetäisevät tamperelaisia ärriä, Halonen sanoo.

Stadin syntinen s -kirjan tekijät ovat kielentutkijat Mia Halonen, Heikki Paunonen ja Johanna Vaattovaara sekä kaupunkihistoriaan erikoistunut Samu Nyström.