Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Valko-Venäjällä opposition mielenosoituksissa levottomuuksia – poliisit ampuivat tainnutuskaasua, oppositiojohtaja ilmoitti lakosta

Tämän päivän protesti Minkissä oli suurin sitten viime elokuun.

Valko-Venäjällä kymmenet tuhannet osoittivat mieltään Lukashenkaa vastaan.
Valko-Venäjällä on osoitettu sunnuntaina mieltä itsevaltaista johtajaa Aljaksandr Lukašenkaa vastaan. Kuva: STR/EPA
Yle–STT
Avaa Yle-sovelluksessa

Valko-Venäjällä opposition suurissa sunnuntaisissa protesteissa on ollut levottomuuksia. Kymmenettuhannet osoittivat mieltä itsevaltaista johtajaa Aljaksandr Lukašenkaa vastaan.

Poliisi näytti sunnuntaina ottaneen jälleen käyttöönsä väkivaltaisia otteita mielenosoittajia kohtaan.

Valkovenäläisen Tutby-uutissivuston ja Belstat-kanavan mukaan Minskissä kuului räjähdyksiä, jotka aiheutuivat ilmeisesti siitä, kun poliisi ampui rauhanomaisia mielenosoittajia tainnutuskranaateilla.

Kanavien jakamilla videolla näkyi savua sekä ihmisiä juoksemassa pakoon poliisin ammuksia. Uutiskanavien ja valkovenäläisten toimittajien mukaan mielenosoittajia olisi myös pidätetty ja heitä vastaan käytetty kyynelkaasua.

Valko-Venäjän sisäministeriön mukaan raportteja laukauksista tutkitaan, kertoo venäläinen uutistoimisto Ria.

Venäläisten uutistoimistojen mukaan poliisit ovat ampuneet väkijoukkoon kymmenen tainnutuskranaattia.

Lisäksi venäläisen uutistoimisto Tassin mukaan Valko-Venäjän sisäministeriö on myöntänyt, että aseita on käytetty mielenosoituksessa. Sisäministeriö ei kuitenkaan kertonut, mitä aseita poliisit olivat käyttäneet.

Ihmisoikeusjärjestö Vesnan mukaan mielenosoituksissa olisi pidätetty 290 ihmistä. Heidän mukaansa mielenosoittajia olisi ollut paikalla jopa 200 000.

Oppositiojohtaja: Lakko alkaa

Maanpaossa elävä oppositiojohtaja Svjatlana Tsihanouskaja ilmoitti sunnuntai-iltana valkovenäläisten aloittavan yleislakon maassa maanantaina, koska Lukašenka hallinto käytti väkivaltaa mielenosoittajia kohtaan.

Tsihanouskajan mukaan hallinto on jälleen osoittanut, että "väkivalta on ainoa asia, johon se kykenee".

Aiemmin hän tviittasi, että yli 100 000 ihmistä on osallistunut Lukašenkaa vastaan järjestettyyn mielenosoitukseen.

Sosiaalisessa mediassa jaettujen videoiden mukaan mielenosoittajat ovat huutaneet muun muassa lakkoa tukevia iskulauseita.

Tänään päättyi Tsihanouskajan asettama määräaika Lukashenkan erolle, poliittisten vankien vapauttamiselle ja väkivallan lopettamiselle.

Lukašenka ei ole toistaiseksi tehnyt elettäkään luopuakseen vallasta.

Vilpillisesti vaalit voittaneen Lukašenkan eroa on vaadittu maanlaajuisissa mielenosoituksissa elokuusta lähtien.

EU:n Saharov-palkinto Valko-Venäjän oppositiolle demokratian puolustamisesta – "Älkää luovuttako, olemme puolellanne"

Valko-Venäjä etsintäkuulutti oppositiojohtaja Svjatlana Tsihanouskajan

Suosittelemme sinulle