Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kela odottaa selvitystä Vastaamolta: päätöksiä sen jälkeen – sairaanhoitopiiri jäädytti asioinnin psykoterapiakeskukseen

Sairaanhoitopiireissä aikeita selvittää muidenkin palveluntuottajiensa tietoturvan asianmukaisuutta.

Psykoterapiakeskus Vastaamon kyltti Kokkolan toimipaikan ulkoseinässä.
Psykoterapiakeskus Vastaamolla käy nyt asiakaskato. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ei lähetä Vastaamolle ennen asioiden selviämistä uusia potilaita. Kuva: Juha Kemppainen / Yle
Minna Pantzar
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kela on pyytänyt Vastaamolta selvitystä siitä, onko Kelan asiakkaiden tietoja vuotanut tietomurron yhteydessä.

Kela on korvannut ison osan Psykoterapiakeskus Vastaamon asiakaskäynneistä ja on siksikin kiinnostunut tapahtuneen tietomurron yksityiskohdista.

Kela tiedottaa, että Kelan asiakkaita on syyskuusta 2011 ja 1.4.2019 välisenä aikana ollut kuntoutuspsykoterapiassa yhteensä noin 5 000. Kelan vaativaa lääkinnällisen kuntoutuksen psykoterapiaa on 1.1.2015-31.32019 saanut noin 160 asiakasta.

– Kela odottaa selvitystä Vastaamosta ja arvioi tarvittavat jatkotoimenpiteet selvitysten perusteella, sanoo etuuspäällikkö Tuula Ahlgren Kelan Kuntoutuspalvelujen ryhmästä.

Toimintasuunnitelman mukaan tänä vuonna Vastaamon tavoitteena on ollut jatkaa vahvaa kasvuaan eli toimia vähintään 25 paikkakunnalla ja työllistää 400 psykoterapeuttia vuoden 2020 loppuun mennessä.

Tavoite voi olla nyt mahdoton sillä muutkin asiakkaat ovat nyt varovaisia.

Ei uusia potilaita

Pirkaanmaan sairaanhoitopiiri on jäädyttänyt asioinnin Vastaamoon toistaiseksi.

– Vastaamo on tälläkin hetkellä yhtenä hyväksyttynä palvelutuottajana sairaanhoitopiirille, mutta emme luonnollisestikaan lähetä sinne uusia potilaita ennen kuin esillä oleva tietoturvallisuuskysymys on asianmutkaisesti ratkennut, sanoo johtajaylilääkäri Juhani Sand Tampereen yliopistollisesta sairalasta.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin mukaan asiakas voi vaihtaa toiseen terapiaan, jos ei haluaa Vastaamoon. Jos edelleen haluaa Vastaamoon, sairaanhoitopiiri arvioi täyttääkö Vastaamo tietoturvavaatimukset. Yli kymmenen Kanta-Hämeen keskussairaalan aikuispsykiatrian potilasta on saattanut joutua tietomurron uhriksi.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri haluaa selvittää myös muiden palveluntuottajiensa tietoturvan asianmukaisuuden. Se käynnistää selvityksen auditoinnin toimeenpanosta ja kysyy mukaan ainakin Pirkanmaan ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirejä.

Myös Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri suunnittelee jatkossa arvioivansa entistä laajemmin palveluntuottajiensa tietoturvallisuuden tasoa. Se seuraa tietomurron selvittämistä ja arvioi tilannetta säännöllisesti. Toistaiseksi uusia päätöksiä ei ole tehty.

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä tilannetta selvitellään.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirillä HUSilla on ollut yhteistyötä Vastaamon kanssa. HUS hankkii osan ostopalvelupsykoterapioistaan Psykoterapiakeskus Vastaamossa toimivilta psykoterapeuteilta. Psykiatrian linjajohtaja Jan-Henry Stenberg HUSilta sanoo, että on liian aikaista pohtia mahdollisia muutoksia.

Omistajia huolettaa

Vastaamon pääomistaja on PTK Midco, jonka taustalla vaikuttaa kotimainen pääomasijoittaja Intera Partners. Vastaamon hallituksen tiedossa on, että PTK Midco Oy on maanantaina 26.10.2020 käynnistänyt oikeustoimia, jotka liittyvät toukokuussa 2019 allekirjoitettuun yrityskauppaan Vastaamosta.

Monien suomalaisten työeläkeyhtiöiden tapaan Interan rahastoon sijoittava Keva vastasi Ylelle, että Keva on heti tietomurron tultua julkisuuteen ollut yhteydessä Interaan ja tiedustellut, mihin toimenpiteisiin se omistajana on Vastaamo-asiassa ryhtynyt.

Psykoterapiakeskus Vastaamo oli vielä vuonna 2018 perheyritys.

Korjattu 8.41 että Keva ei kuulu Vastaamon omistajiin vaan on yksi sijoittaja Interan rahastossa.

Lue lisää:

Asiantuntija penää yritysten johdon vastuuta tietoturvasta: "Nyt pitäisi herätä"

Yle seurasi Vastaamon tietomurtotapausta: Vastaamo on ollut myös Kelan palvelutuottaja, kiristäjän verkkosivu palasi nettiin, HUSin, Tyksin, Taysin ja Kanta-Hämeen keskussairaalan asiakastietoja voinut vuotaa

Suosittelemme sinulle