Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Rottapopulaatiota kitketään Vaasassa nyt kymmenillä loukuilla, sillä ongelma on karkaamassa käsistä: "Torjunnat olleet lähinnä tulipalojen sammuttamista"

Lähes kuusikymmentä loukkua on sijoitettu ympäri Vaasaa. Kolmen kuukauden päästä arvioidaan jatkotoimenpiteet.

Osa rotanloukuista asennetaan Vaasassa viemäriverkostoon, osa on maanpäällisiä. Huoltomies Pasi Pentilän tehtäviin kuuluu mm. loukkujen tarkastaminen.
Sebastian Björklund
Avaa Yle-sovelluksessa

Vaasan rottaongelma on pahentunut entisestään koronakevään vuoksi.

Ensin leuto talvi ja sen myötä runsas ravinnon saanti kasvattivat populaatiota.

Katujen hiljentyessä keväällä rotat pääsivät liikkumaan vapaammin, ja nyt tilanne on karkaamassa käsistä.

– Koronakevään jälkeen meidän torjunnat ovat olleet lähinnä tulipalojen sammuttamista. Rotat ovat lisääntyneet huomattavasti, toteaa torjuntatoimet toteuttavan Anticimexin huoltoteknikko Pasi Pentilä.

Keväällä Vaasan kaupunki avasi sivuston, jonka kautta kuka tahansa voi ilmoittaa kaupungille rottahavainnoistaan.

Ilmoituksia on tullut. Joka kuukausi yhtä paljon kuin viime vuonna yhteensä.

Lue seuraavaksi: Rottaongelma hyppäsi lähiöihin – etätyön lisääntyminen muutti rottien ruoka-apajat uusille alueille

rotta ansa
Rotan ryömiessä putkeen on sen peli pelattu. Kuva: Ville Viitamäki / Yle

Kymmeniä loukkuja

Nyt Vaasan kaupunki reagoi ongelmaan sijoittamalla 40 maanpäällistä rotanloukkua kaupungin tonteille.

Viemäriverkostoon asennetaan myös toistakymmentä loukkua.

Vaasan kaupungin terveysinsinöörin Ilona Peuralan mukaan kyseessä on varotoimi ennen kuin tilanne riistäytyy käsistä.

– Torjuntaa tehdään nyt alkuun kolme kuukautta, jonka jälkeen arvioidaan tilanne sekä päätetään jatkotoimenpiteistä, Peurala toteaa.

Vaasan kaupungin terveysinsinööri Ilona Peurala haastattelussa
Ilona Peurala on Vaasan kaupungin terveysinsinööri. Kuva: Jarkko Heikkinen / YLE

Pasi Pentilä huomauttaa, että ellei torjuntaa tehdä jatkuvasti ainakin jollain tasolla, riski rottapopulaation nopeaan kasvamiseen viemäriverkostossa on suuri.

Lue seuraavaksi: "Tämä asema on ottanut yhteyttä kello kahdelta yöllä ja saaliina näkyy olevan 10 rottaa" – Nykyaikaisen rottasodankäynnin täsmäase on digitaalinen sähköloukku

Anticimexin huoltomies Pasi Pentilä haastattelussa
Huoltomies Pasi Pentilä asentaa ja tyhjentää loukkuja. Kuva: Jarkko Heikkinen / YLE

Sähköä ja nauloja rotille

Maanpäälliset loukut ovat hieman postilaatikkoa suurempia harmaita pömpeleitä, joiden kyljessä on rotan mentävä aukko. Kun rotta ryömii sisään putkeen, tämä nousee ylös estäen rotan pakenemisen.

Rotalle annetaan kuolettava määrä sähköä ja raato putoaa säiliöön putken laskeutuessa paikoilleen odottamaan seuraavaa uhria.

Joka kerta kun rotta jää loukkuun, loukku lähettää ilmoituksen huoltoteknikolle.

Loukut tyhjennetään sitä mukaa kun ilmoituksia tulee ja raadot hävitetään normaalin jätteen mukana.

– Rotta on biojätettä, eli raadot päätyy biojätteeseen.

Viemäriverkossa loukku tunnistaa putkistossa vipeltävän rotan ruumiinlämmön. Kaksi salamannopeaa naulaniskua päättää viemärirotan elämän ja raato jatkaa matkaansa putkistossa.

Avonainen viemäri jonne asennetaan rottaloukkua joka tappaa rotat nopealla naulaniskulla.
Putken läpi kulkeva rotta saa kuollettavan naulaniskun. Kuva: Jarkko Heikkinen / YLE

Rottia ympäri Vaasaa

Rottahavaintoja on tehty ympäri Vaasaa.

Maanpäälliset rotanloukut on sijoitettu osittain asukkaiden havaintojen perusteella, osittain ammattilaisten harkinnan mukaan.

– Loukut ilmoittavat meille, kun iskuja tulee. Ellei tule, niin loukut ovat helposti siirrettävissä uuteen paikkaan, Pentilä toteaa.

Loukut ovat myrkyttömiä ja vaarattomia muille eläimille, kenties hiiriä lukuunottamatta.

Vaasassa asennetaan neljän huoltomiehen voimin rottaloukkua viemäriin Klemettilän kaupunginosassa.
Viemäriloukkuja asennetaan ympäri Vaasaa viitisentoista kappaletta. Kuva: Jarkko Heikkinen / YLE

Vinkkejä asukkaille rottien ehkäisemiseksi

Rotta lisääntyy, kun ravintoa on saatavilla. Leuto talvi pahentaa entisestään tilannetta.

Vaikka lintujen ruokinta on talvella tärkeää, vetoaa terveysinsinööri Ilona Peurala vaasalaisiin, ettei sitä aloitettaisi liian aikaisin eikä niin kauan, kun maa on sula.

Myös linnunruoan joutumista maahan on vältettävä.

Toinen iso ongelma on viemäriverkostoon päätyvä biojäte.

– Mieluummin biojäte roskiin kuin viemäriin, Peurala toteaa.

Varoitustarrat sähköllä toimivan rottaloukun kyljessä
Maanpäälliset loukut ovat myrkyttömiä. Kuva: Jarkko Heikkinen / YLE

Suosittelemme sinulle