Rajavyöhyke, pääsy ilman lupaa kielletty.
Keltaiset kieltokyltit seisovat rivissä metsän reunassa Ylämaalla, Lappeenrannassa. Kivenheiton päässä Venäjän rajalta seisoo hylätty hirsimökki, vieressä on peltoa.
Metsän rajassa olevan ojan yli on kuljettu. Sen näkee savisista poluista. Yöllä täällä liikkuvat nelijalkaiset rajaloikkarit, joita kieltokyltit eivät kiinnosta.
Ojan reunassa on myös suuri, vanerista valmistettu loukku, jonka pohjalla on maissia. Karsinassa on ylhäältä alas sulkeutuva ovi, jonka voi pamauttaa kiinni kauko-ohjauksella. Sisällä on kamera, jonka välittämää kuvaa pidetään tiukasti silmällä.
Kyseessä on itse rakennettu loukku, jonka tarkoitus on ottaa kiinni villisikoja. Loukun suunnittelussa on otettu mallia Ruotsista, mutta paljon on pitänyt kehittää myös itse. Omat haasteensa on tuonut se, että villisika on varsin älykäs eläin.
— Meillä oli aluksi ajatus, että käytämme loukkuja, jotka siat itse laukaisevat. Näyttää kuitenkin siltä, että ensin lähetetään muksut ja pienet yksilöt tutkimaan aluetta ja syömään. Vasta kun paikka osoittautuu turvalliseksi, isot villisiat saapuvat paikalle, kertoo erikoistutkija Mervi Kunnasranta Luonnonvarakeskuksesta.
Luonnonvarakeskuksen tutkimukseen halutaan yli 60-kiloisia villisikoja pannoitettavaksi. Pikkuiset tiedustelupossut eivät siis kelpaa tehtävään.
Kun sopivan kokoinen villisika astuu sisään loukkuun, sen koko arvioidaan ensin kameran välityksellä. Villisiat liikkuvat yöaikaan, joten tutkijaryhmä nousee sängyistään lähellä sijaitsevassa majapaikassa, kun kauko-ohjattava ovi paukautetaan kiinni.
Itselaukaisijan kehittely on vaatinut tutkimustiimiltä luovuutta. Yksinkertaistettuna prosessi menee näin: kun livekuvaan astuu eläin, se hälyttää tutkimushenkilöstön majoituspaikassa. Jos kuvassa näkyvä villisika on sopivan kokoinen, painetaan majoituksessa lähettimen nappia. Vastapari on kiinni loukussa ja se laukaisee oven sulkumekanismin.
Kun tutkimushenkilöstö pääsee loukulle, villisika nukutetaan. Eläimelle laitetaan seurantapanta, se herätetään ja päästetään takaisin luontoon. Operaatioon kuluu korkeintaan tunti.
Sen jälkeen villisika on osa tutkimusta, jossa pyritään pääsemään pohjoisen villisikakantojen jäljille.
Afrikkalainen sikarutto olisi vaaraksi
Lähes kaikki villisikatietous perustuu tutkimuksiin, joita on tehty eteläisemmillä alueilla Euroopassa ja Ruotsissa. Tietoa pohjoisen äärialueille levinneistä villisioista kuitenkin tarvitaan, sillä lajin mukana kulkee myös tautiuhka.
Nyt halutaan tietää, mille alueelle eläimet levittyvät ja miten ne käyttäytyvät. Yksi syy on afrikkalaisessa sikarutossa (siirryt toiseen palveluun). ASF-virus aiheuttaa verenvuotokuumetautia, joka leviää helposti sikojen, villisikojen ja minisikojen välillä. Virus ei tartu ihmiseen, mutta sianlihateollisuudelle se olisi katastrofi.
Afrikkalaista sikaruttoa on havaittu Venäjällä Leningradin alueella.
— Haluamme tietää, miten nopeasti villisika liikkuu, mille alueelle levittäytyy ja miten käyttäytyy. Jos olisi epidemia, liikkumisaineiston perusteella voidaan arvioida ja ennustaa, miten nopeasti se leviäisi Suomeen, Kunnasranta kertoo.
Alun perin villisikoja on ollut Suomessa jo tuhansia vuosia sitten. Ne kuitenkin hävisivät ilmaston muuttuessa ja ihmisten takia. Villisikojen paluumuutto Suomeen alkoi 70-luvulla, kun yksilöitä tuli muun muassa uiden Suomenlahden yli. Vahvemmin levittäytyminen alkoi 2000-luvulla.
Eniten villisikoja on Kaakkois-Suomessa Venäjän rajan tuntumassa.
Villisian paluun pohjoiseen on mahdollistanut leudompien talvien yleistyminen. Yksittäisiä villisikoja on tavattu jopa Kainuun ja Oulun korkeudella. Lapissa villisika ei viihdy, sillä olosuhteet ovat sille liian karut.
Haastava tehtävä
Luonnonvarakeskuksen tutkijoiden tavoite olisi saada panta noin parillekymmenelle villisialle. Se ei kuitenkaan ole helppo tehtävä.
— Villisika on älykäs eläin, eikä helpoin laji ottaa kiinni. Niiden epäluuloisuus näkyy. Ne ovat tottuneet olemaan metsästyksen kohteena ja tyhmemmät yksilöt ovat karsiutuneet pois. Tutkijatkin ovat älykkyytensä rajoilla, kun villisikoja yritetään saada kiinni, Mervi Kunnasranta nauraa.
Luonnonvarakeskuksen loukkuja on Kaakkois-Suomessa Imatralla, Joutsenossa, Ylämaalla ja Virolahdella. Loukut ovat olleet paikoillaan jo pitkään, jotta eläimet ovat ehtineet tottua niihin. Loukuissa on villisioille ruokatarjoilu. Välillä riistakameran kuvissa on nähnyt muitakin eläimiä, esimerkiksi mäyriä ja supikoiria.
Tutkijoiden havaintojen perusteella vaikuttaa siltä, että rajan pinnassa villisiat eivät ole uskollisesti yhden maan kansalaisia, vaan ne kulkevat sekä Suomessa että Venäjällä.
Kun villisialla on panta, se välittää tutkijoille arvokasta tietoa satelliitin välityksellä.
— Ne mitä olemme seurailleet näyttävät kulkevan Venäjän puolella ja hiipivän yön tullen Suomeen syömään, Kunnasranta kertoo.
Villisialla heikko maine
Metsästys pitää villisikakantaa kurissa, ja viimeisimmän kanta-arvion mukaan Suomessa on sikoja noin 1400. Villisika on kuitenkin nopea lisääntymään, joten seuraava arvio voi olla jotain aivan muuta.
Suomen luvut ovat hyvin pieniä verrattuna esimerkiksi Ruotsiin, jossa villisikakannan on arvioitu olevan noin 300 000. Ruotsissa villisioista on välillä yritetty päästä eroon, mutta huonolla menestyksellä. Siinä missä Suomen kanta koostuu Venäjältä ja Virosta tulleista yksilöistä, Ruotsissa se on lähtöisin pääosin tarhakarkureista.
Villisialla ei ole Suomessa kovin kaksinen maine. Iso karju voi painaa jopa 200 kiloa ja aiheuttaa tuhoja esimerkiksi pelloilla. Myös villisikakolareiden määrät ovat kasvaneet.
Lue lisää: Uusi uhka vaanii autoilijaa – 200 kilon karju voi aiheuttaa tuhansien eurojen vahingon