Real Madrid oli pitkään takaa-ajajana jalkapallon Mestarien liigan vierasottelussaan Borussia Mönchengladbachia vastaan, mutta nousi lopussa 2–2-tasapeliin.
Tappio olisi ollut uusi takaisku espanjalaisjätille Mestarien liigassa, jonka se aloitti häviämällä kotonaan Shahtar Donetskille. Yksi piste kahdesta ottelusta ja B-lohkon jumbona majaileminen ovat joka tapauksessa kaikkea muuta, mihin Madridissa on totuttu.
Tiistaina Marcus Thuram vei Mönchengladbachin 2–0-johtoon viimeistelemällä 33. ja 58. minuutilla. Avausosuma syntyi takanurkkaan ja 2–0-lukemat maalin läheltä.
Karim Benzema kavensi 87. minuutilla maalin edestä, ja Casemiro tasoitti lisäajalla.
– Tämä tasapeli ei ollut mikään helpotus. Me ansaitsimme pisteen. Meillä oli vastassa vastustaja, joka aiheutti meille ongelmia kaksi tai kolme kertaa, mutta emme menneet paniikkiin. Osoitimme luonnetta, kun nousimme tasapeliin, Realin päävalmentaja Zinedine Zidane kommentoi ottelun jälkeen.
– Tästä on tulossa hankala vuosi, mutta olen ylpeä siitä, mitä joukkue teki tänään. Tasapeliin emme kuitenkaan ole tyytyväisiä. Jos jatkamme tällä tavalla, on varmaa, että pystymme saavuttamaan isoja asioita ja voittamaan pelejä, ranskalaisvalmentaja jatkoi.
Vaikka Real Madrid piti ottelussa palloa hallussaan 60-prosenttisesti, ei espanjalaisjoukkue kyennyt aiheuttamaan Mönchengladbach-vahti Yann Sommerille suuria ongelmia ennen lopun dramaattista nousua.
– Pelasimme hyvää peliä ja käytimme hyvällä tavalla Realin pieniä heikkouksia. Mutta tietysti olemme pettyneitä, kun johdimme 2–0 emmekä pystyneet lopulta hyödyntämään sitä, sveitsiläismaalivahti Sommer harmitteli Sky Sportsille.
– Real Madrid on yksi maailman parhaista joukkueista. Meidän olisi pitänyt tietää, että he laittavat kaiken likoon. Meidän pitää oppia tästä, Mönchengladbachin molemmat maalit tehnyt Thuram summasi.
Toisessa B-lohkon kamppailussa Shahtar pelasi maalittoman kotitasapelin Interiä vastaan.
Tiistain Mestarien liigan tulokset:
Lokomotiv–Bayern M 1–2 (0–1)
Shakhtar D–Inter 0–0
Atl Madrid–Salzburg 3–2 (1–1)
M'gladbach–Real Madrid 2–2 (1–0)
FC Porto–Olympiakos 2–0 (1–0)
Marseille–Man City 0–3 (0–1)
Liverpool–Midtjylland 2–0 (0–0)
Atalanta–Ajax 2–2 (0–2)
Lue myös:
Bayern München jatkaa voittokulkuaan Mestarien liigassa – Real nousi lopussa hikiseen tasapeliin
Zidanen paineet kovenevat Real Madridissa – "Mikään ei ole muuttunut"
Mediatiedot: Cristiano Ronaldolla yhä koronavirus, Lionel Messin kohtaaminen jää väliin