- Pörssiyhtiöt julkistavat kolmannen vuosineljänneksen tuloksiaan torstaina. Tulosjulkistuksia tekivät muun muassa Nokia, Posti, Sanoma ja Kesko.
- Yle kokosi tulospäivän antia tähän juttuun.
Nokia on parantanut liikevoittoa kolmannella neljänneksellä 486 miljoonaan euroon. Edellisenä vuonna vastaavana aikana tulos oli 478 miljoonaa euroa.
Liikevaihto laski 5 294 miljoonaan euroon viime vuoden 5 686 miljoonasta eurosta.
Koronaviruksen on vaikuttanut Nokian tulokseen lähinnä tehtaiden sulkemisten kautta. Niillä oli noin 200 miljoonan euron vaikutus liikevaihtoon tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana. Vuoden kolmannen neljänneksen lopussa koronaan liittyviä tehtaiden sulkemisia ei enää tapahtunut.
Nokian elokuussa aloittanut toimitusjohtaja Pekka Lundmark sanoo tiedotteessa, että ensi vuodesta tulee Nokialle taloudellisesti haastava ja yhtiön on tehtävä muutoksia.
Tulosjulkistuksen yhteydessä Nokia on kertonut myös ensimmäisistä muutoksistaan eri toiminnoissa ja yhtiön johdossa. Muutosten tavoitteena on vastata paremmin asiakkaiden tarpeisiin. Yhtiö toimii neljällä liiketoimintaryhmällä, joiden johtajat on nimetty tänään.
Markkinat eivät ole ottaneet ilolla vastaan Nokian tänään julkaistua osavuositulosta. Puolenpäivän aikaan Nokian osake oli Helsingin pörssissä noin 17 prosenttia pakkasella.
Opetustuotteet kasvattaneet Sanoman tulosta
Mediakonserni Sanoma on parantanut liikevoittoa heinä–syyskuussa 111 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 78 miljoonaa. Liikevaihto kasvoi 401 miljoonaan euroon.
Tulos kasvoi erityisesti yritysostojen ansiosta.
Liikevaihto kasvoi 401 miljoonaan euroon 285 miljoonasta eurosta.
Toimitusjohtaja Susan Duinhoven kertoo tiedotteessa, että konsernin tulos oli hyvä kolmannella vuosineljänneksellä, joka on oppimisliiketoiminnan huippusesonki. Suurin osa kauden liikevoitosta tuli konsernin oppimateriaali- ja opetustuotteista.
Sanoman omistamien sanomalehtien että viihteen tilausmyynti kasvoi heinä–syyskuussa. Helsingin Sanomien tilausmäärä ylitti 400 000 tilauksen rajapyykin. Tilauksista noin kolmannes on puhtaasti digitaalisia. Ruutu+-suoratoistopalvelulla on puolestaan yli 300 000 tilaajaa.
Duinhovenin mukaan mainosmyynti on piristynyt odotuksia nopeammin, tosin kysyntä on loppuvuonna epävarmaa. Osavuosikatsauksen mukaan vertailukelpoinen mainosmyynti laski heinäkuussa 18 prosenttia ja elokuussa 9 prosenttia. Syyskuussa se nousi 2 prosenttia.
Sanoma osti keväällä Alma Median alueellisen sanomalehtiliiketoiminnan. Kauppaan kuuluivat suurimpina lehtinä Aamulehti ja Satakunnan Kansa. Kaupan integraatio etenee suunnitelmien mukaan, Duinhoven kertoo.
Kesko teki historian parhaimman tuloksensa
Kauppakonserni Keskon tulos heinä–syyskuussa oli konsernin historian paras neljännes.
Vertailukelpoinen liikevoitto nousi 181,8 miljoonaan euroon, jossa parannusta viime vuoteen on lähes 30 miljoonaa.
Konsernin liikevaihto laski 2 651,9 miljoonaan euroon 2 803,9 miljoonasta.
Pääjohtaja Mikko Helander kertoo tiedotteessa, että konsernin myynti kasvoi kaikilla toimialoilla.
Konserni on tehnyt hyvää tulosta koronaepidemian aikana. Yhtiö kertoi ennätyksellisestä tuloksesta myös toisella vuosineljänneksellä.
Postin toimitusjohtaja: tulos vahva nopeiden sopeutusten ansiosta
Postin oikaistu liiketulos parani heinä-syyskuussa 16,9 miljoonaan euroon viime vuoden 11,5 miljoonasta.
Liikevaihto pysyi ennallaan 381 miljoonassa eurossa.
Luvut kolmansilta vuosineljänneksiltä eivät kuitenkaan ole täysin vertailukelpoisia, sillä Posti osti keväällä ruotsalaisen logistiikkayhtiö Aditro Logisticsin.
Toimitusjohtaja Turkka Kuusiston mukaan Posti teki vahvan tuloksen nopean liiketoiminnan sopeuttamisen ansiosta.
Korona kasvatti myös kauppaketju Tokmannin tulosta, huolena kuluttajien usko talouteen
Myös toinen päivittäistavaran kauppaketju Tokmanni kertoi parantuneesta tuloksesta heinä–syyskuussa. Yhtiön vertailukelpoinen liikevoitto nousi 24 miljoonaan euroon 21,9 miljoonasta. Samalla liikevaihto kasvoi noin 13 prosenttia 261,7 miljoonaan euroon.
– Erityisen vahvasti kasvoivat piha- ja puutarhakalusteiden, urheilu- ja harrastustuotteiden, kodin pesu- ja puhdistusaineiden sekä papereiden ja elintarvikkeiden myynnit, kertoo toimitusjohtaja Mika Rautiainen tiedotteessa.
Yhtiö kertoi parantuneesta tuloksesta myös toisella vuosineljänneksellä. Se kuitenkin arvioi, että heikentynyt kuluttajaluottamus saattaa näkyä vähittäiskaupassa pidemmällä aikavälillä.
– Syksyllä koronatilanne on kiihtynyt ja kolmannen neljänneksen aikana epidemiatilanne kehittyi huonompaan suuntaan.
Rautiaisen mukaan verkkokaupan liikevaihto kasvoi 2,5-kertaiseksi vuodentakaisesta.
Juomayhtiö Olvilla meni paremmin kesän myynnin jäljiltä
Iisalmelainen panimokonserni Olvi on kasvattanut myyntiään, liikevaihtoaan ja liikevoittoaan tammi–syyskuussa.
Yhtiön tuotteiden vähittäiskauppamyynti on jatkunut vahvana. Myös ravintola- ja rajakauppa palasivat kesällä hetkellisesti lähelle normaalia.
Korona on taas keskittämässä kuluttamista ruokakauppoihin, mikä heikentää yhtiön näkymiä.
Terveystalo paransi reagoimalla koronatilanteisiin
Terveys- ja sosiaalipalveluyhtiö Terveystalon liikevaihto palasi kasvu-uralle ja kannattavuus parani heinä-syyskuussa. Oikaistu liikevoitto ilman poikkeavia kuluja kasvoi vuosineljänneksellä noin 31 miljoonaan euroon vuoden takaisesta reilusta 24 miljoonasta eurosta.
Liikevaihto kasvoi 2,6 prosenttia 240 miljoonaan euroon.
Nopeat kysynnän muutokset jatkuivat kolmannella vuosineljänneksellä, ja Terveystalo siirsi palvelutuotannon painopistettä testaamiseen ja digitaalisiin palveluihin.
– Kun toinen kvartaali testasi kykyämme sopeutua nopeasti laskeneeseen kysyntään, haastoi kolmas meidät palvelujen skaalaamisessa ylös sekä uusien palvelujen luomisessa, sanoo tiedotteessa toimitusjohtaja Ville Iho.
Koronatestauksen toinen aalto alkoi elokuun alussa, ja Terveystalo viisinkertaisti tarjontansa parissa viikossa. Koronatestejä tehtiin vuosineljänneksen aikana yli 75 000 kappaletta, ja niiden kysyntä on säilynyt korkeana koko syksyn.
Metsä Groupin tulos yhtiön mukaan ennakoitua parempi
Metsä Groupin tulos oli heinä–syyskuussa yhtiön mukaan ennakoitua parempi. Yhtiön vertailukelpoinen liiketulos oli 115 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 110 miljoonaa euroa.
Liikevaihto laski 1 245 miljoonaan euroon viime vuoden 1 374 miljoonasta eurosta. Pääjohtaja Ilkka Hämälä sanoo tiedotteessa, että merkittävin tulosparannus heidän arvioonsa nähden tuli kartonkiliiketoiminnasta, jossa myyntimäärät olivat odotuksia korkeammat ja hinnat säilyivät vakaina.
– Selluliiketoiminnassa Kiinan kysyntä elpyi neljänneksen aikana ja myös hinnoissa Aasian markkinoilla nähtiin positiivista kehitystä. Myös puutuotteiden osalta liiketoiminta oli hieman ennakoitua vahvempaa, pääjohtaja Ilkka Hämälä sanoo.
Hämälän mukaan Euroopassa huonontunut koronapandemiatilanne ei ole näkynyt muutoksina kysyntärakenteessa edelliseen kvartaaliin verrattuna ja yhtiö on ylläpitänyt tehtaiden normaalin käyntiasteen.
29.10.2020 klo 9.37 Otsikkoa ja Nokian osuutta korjattu liittyen liikevoittolukuihin. STT käytti ensimmäisessä versiossa IFRS-lukuja liikevoiton osalta eli 350 miljoonaa ja edellisen vuoden vastaavaa 264 miljoonaa. Nyt luvut ovat Nokian käyttämiä ei-IFRS-lukuja.
Lue myös: