Hannu Hautala irrottaa latauspistokkeen ja istuu ratin taakse. Tummansininen Audi A6 lähtee liikkeelle lähes ääneti. Kuuluu vain sähkömoottorin kiihtyvää vinkunaa.
Hybridi-Audin sähköakun virta riittää 50 kilometrin matkalle. Sopivasti edessä on juuri sen pituinen matka Kokkolasta Kaustiselle.
Hautalan autokaiuttimiin kytketty puhelin soi. Talousjohtaja Riku Sauso soittaa. Hautala ilmoittaa, että autossa on vieraita. Nyt ei sovi puhua vapaasti.
– Näitkö sähköpostin, joka tuli Etelä-Afrikasta? Muutama minuutti sitten, Sauso kysyy.
Ei, Hautala on ratissa eikä ole ehtinyt lukea.
– Voitko palata asiaan heti kun mahdollista? Se posti on sen luonteinen, että mä mielelläni reagoisin siihen mahdollisimman nopeasti, Sauso jatkaa.
Kyllä, heti kun Hautala pääsee Kaustiselle ja pystyy puhumaan vapaasti. Puhelu päättyy. Matkaa on vielä 35 kilometriä. Hautala ei paljasta, mitä puhelu koskee, mutta myhäilee:
– Kyllä tää hanke on myötätuulessa nyt.
Puolen tunnin päästä tien vasemmassa laidassa näkyy lähes huomaamaton pieni musta tienviitta, jossa lukee Keliber.
Käännös sinne, ja tullaan parkkipaikalle, jonka laidalla on kolme parakkimaista rakennusta. Hautala ottaa tavaratilasta latausjohdon ja kytkee Audin pistokkeeseen. Hän vetäytyy soittamaan Sausolle.
Näkymä on vaatimaton, kuin soralouhokselta tai korkeintaan pienteollisuusalueelta.
Neljän vuoden kuluttua kaikki on toisin.
Jos asiat menevät Keliberin ja Hautalan suunnitelmien mukaan, tässä on Euroopan suurin litiumkaivos.
KELIBER ON suomalainen kaivosyhtiö, joka haluaisi kaivaa litiumia Kokkolan ja Kaustisen rajalla sijaitsevilta isoilta esiintymiltä.
Hautala on aloittanut keväällä yhtiön toimitusjohtajana. Hänen tehtävänsä on kirkas: kerätä kaivoksen perustamiseen tarvittava rahoitus ja polkaista toiminta käyntiin.
Ensimmäinen aikaraja on vastassa jo vuodenvaihteessa.
Siihen mennessä yhtiöllä pitäisi olla kasassa 30 miljoonan euron potti, niin sanottu siltarahoitus, jolla hanke saadaan pyörimään vuoden verran eteenpäin.
Sitten, kesällä 2022, rahaa pitäisi olla noin 350 miljoonaa euroa lisää sijoituksina ja lainoina. Sillä summalla Keliber käynnistää litiumtuotannon vuonna 2024.
Luvut ja vuosiluvut ovat selkeinä numeroina yhtiön powerpoint-esityksissä. Nyt ne pitäisi muuttaa oikeaksi rahaksi ja oikeaksi tuotannoksi.
– Marraskuun loppuun tai joulukuun puoleenväliin mennessä jos saadaan tämä ensimmäinen 30 miljoonaa euroa maaliin, niin hyvä, Hautala sanoo rauhallisesti.
Kaikki mahdolliset ennusteet ovat sen puolella, että Hautala onnistuu.
Maailma on alkanut hiljalleen tapella ilmastonmuutosta vastaan. Öljystä ja kivihiilestä pyristellään eroon, ja sähköautojen ison läpimurron ennustetaan olevan nurkan takana. Litium on sähköautojen akuissa toistaiseksi korvaamaton materiaali, samoin kuin esimerkiksi kännyköissä ja aurinkosähköjärjestelmissä.
Nykyinen litiumintuotanto ei millään riitä kattamaan akkuteollisuuden tarpeita. Markkina huutaa lisää.
Mutta seisomme parkkipaikalla kolmen parakin edessä, sataa vettä ja litiummalmi on edelleen tukevasti Kaustisen kallioperässä.
Keliberin 2010-luvun suunnitelmat eivät toteutuneet.
Niiden mukaan kaivoksen pitäisi olla jo pystyssä. Voisimme ajaa louhoksille, hypistellä ylös kaivettua litiummalmia ja seurata sen matkaa rikastamoon ja tehtaalle. Mutta rahavirrat eivät olekaan syöksyneet Keski-Pohjanmaalle niin vuolaina kuin vielä muutama vuosi sitten toivottiin.
Tänä syksynä yhtiö on aloittanut Hautalan johdolla loppukirin.
Seuraava rahoitusneuvottelu sijoittajien kanssa on kolmen tunnin päästä. Sitä ennen ehdimme käydä katsomassa, missä litiumaarre oikein makaa.
RENKAAT sutivat tyhjää.
Hautala yrittää työntää Keliberin lava-autoa ylös liejuksi vettyneestä turpeesta, ja päägeologi Pentti Grönholm sudittaa renkaita kuskin paikalta.
Ei liiku. Suossa ollaan – tarkemmin sanoen valtavassa Päivänevan turvesuossa, jonka koko on noin 220 hehtaaria. Se vastaa kolmeasataa jalkapallokenttää.
Suon alla makaa aarre, yli 9 miljoonaa tonnia litiummalmia spodumeenikiveen sitoutuneena. Sen verran ovat Keliberin tämänhetkiset tunnetut malmivarat. Mitä enemmän aluetta tutkitaan, sitä enemmän litiumia löytyy.
– Tämänhetkisten varantojen on laskettu riittävän 13,5 vuoden tuotantoon. Mutta me kairaamme koko ajan lisää, ja kairaus on todella maksanut itsensä takaisin, Hautala sanoo.
Vuosina 2016–2019 Keliber kairasi kallioperää 10-20 kilometriä vuodessa, ja tulosta tuli. Miljoonaa kairauseuroa kohden löytyi laskennallisesti sadan miljoonan euron edestä malmia.
Ei hullumpi hyötysuhde.
Vuonna 2018 valmistunut kannattavuusselvitys näytti kirkkaanvihreää valoa.
Hautala ja päägeologi Grönholm näyttävät kartalta, miten kaivosalueen on määrä rakentua. Ensimmäinen avolouhos tulisi Syväjärvelle turvesuon pohjoispuolelle. Rikastamo tehtäisiin kuivalle kohdalle suon länsireunalle. Toinen avolouhos, Rapasaari, avattaisiin myöhemmin suon itäreunalle.
Paikka on yhtään liioittelematta loistava.
Alueella on ollut historian saatossa tervahautoja ja nyt pitkään turvetuotantoa, joten neitseelliseen luontoon ei tarvitse koskea. Turvetuotannon ansiosta alueella risteilee valmis tieverkko, jota pitää lähinnä leventää ja vahvistaa.
Lähistöllä ei ole myöskään isoja järviä. Muutama kilometri kaivosalueesta luoteeseen on kirkasvetinen mutta pieni Outovesi. Edelleen muutama kilometri siitä luoteeseen mutkittelee Ullavanjoki, josta vesi laskee pääjoki Perhonjoen kautta Kokkolan pohjoispuolella Perämereen.
Lähimmät kylät, yhteensä runsaan parinsadan asukkaan Vintturi ja Tastula, ovat vajaan kymmenen kilometrin päässä. Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Ensio Kaustinen ei vastusta kaivosta.
– Täällä on totuttu siihen että aluetta käytetään. Keliber on pitänyt kylillä tiedotustilaisuuksia, ja minusta heidän toimintansa on ollut reilua, Tastulan kylässä asuva Kaustinen kertoo puhelimitse.
Kaivosta vastustavia kansanliikkeitä ei ole syntynyt. Suhtautuminen on ollut täysin toisenlaista kuin vaikkapa Heinävedellä, jossa Beowulf Miningin grafiitinetsinnästä syntyi pari vuotta sitten suoranainen raivo, kun suunnitelmat tulivat julki.
Kaustisen esiintymä on melkein niin keskellä ei mitään kuin vain voi olla.
Hautala katselee laakean turvesuon valtavia ojia. Keliber ja Alholmens Kraft -yhtiö neuvottelevat siitä, miten turvetuotanto ja litiumlouhinta mahtuvat samalle suolle. Asiasta ei ole vielä saatu valmista.
Suon reunalla on yksi kuiva, muita korkeampi muutaman hehtaarin läntti. Keväällä Keliber päätti, että rikastamo tehdäänkin siihen, eikä aiemmin suunnitellusti lähelle Kaustisen keskustaa.
– Päätös helpottaa meitä paljon. Kun rikastamo saadaan tänne louhoksen viereen, liikenne saadaan pidettyä pääosin alueen sisällä poissa yleisiltä teiltä, Hautala sanoo.
KUN PÄÄGEOLOGI Grönholm saa nelivedon päälle, lava-auto jyrää itsensä irti turpeesta.
Upottava pehmeys hämää. Kallio ja malmijuonteet alkavat lähes pinnasta.
– Malmio ulottuu ihanteellisesti lähelle maanpintaa. Ja tämän puhtaampaa malmi ei voi olla, Grönholm kehaisee.
Esimerkiksi Talvivaarassa yksi ongelmien lähde oli kiviaineksen rikkipitoisuus. Pinnalle kaivettuna rikki kuormitti vesistöjä.
Keliberillä on ollut onnea, sillä Kaustisen kivessä ei ole juurikaan rikkipitoisia mineraaleja. Ympäristön kannalta kuormitus tulee lähinnä louhinnassa käytettävien räjähdysaineiden sisältämästä typestä, sillä kiveä on louhittava paljon.
Typpi ei ole pieni asia, mutta jokaisen kaivoksen riesa.
Keliber nosti tuotto-odotusta keväällä sen jälkeen kun malmivarat päivitettiin: yhtiö suunnittelee tuottavansa 15 000 tonnia akkujen raaka-aineeksi kelpaavaa litiumhydroksidia vuodessa.
Se riittää noin 400 000 sähköauton akkuihin. Jos Keliber toimii 13 vuotta, sen litiumvarat riittävät paperilla laskettuna yli viiteen miljoonaan sähköautoon.
Keliber testasi viime talvena tuotantoa Outotecin kehittämällä menetelmällä. Se onnistui.
– Kaksi viikkoa ajettiin laitteistoa yötä päivää ja katsottiin, millaista tuotetta tulee ulos. Saimme akkukelpoista litiumhydroksidia, joka oli puhtaampaa kuin oletimme, Hautala sanoo.
Hautalan näkökulmasta ei ole ongelmia, on vain mahdollisuuksia ja korkeintaan ratkottavaa.
Hän on isojen projektien mies.
Siksi hänet metsästettiin Keliberiin, joka tarvitsee nyt raakaa osaamista ison teollisuusprojektin saamisesta maaliin.
55-vuotias Hautala on kotoisin sadan kilometrin päästä Pyhäjärven Pyhäsalmelta, kaivospitäjä sekin. Hän siirtyi Keliberiin Nordkalkin toimitusjohtajan paikalta. Sitä ennen hän oli johtotehtävissä Rautaruukilla, elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteqillä ja tietenkin Outokummulla, kuten lähes kaikki suomalaiset kaivosalan osaajat.
Outokummulla Hautala johti kromintuotannon tuplaamista Kemissä. Projektin hintalappu oli 440 miljoonaa euroa.
– Se meni 20 miljoonaa euroa sen alle. Homma onnistui hyvin ja aikataulussa. Se on ylivoimaisesti suurin projekti, jossa olen ollut itse mukana, Hautala kertoo insinöörimäiseen tapaan eli ei rehennellen eikä vaatimattomasti, vaan todeten.
Hautala on asunut kymmenkunta vuotta Saksassa ja muutaman Unkarissa. Saksassa hän johti muun muassa Outokummun kylmävalssaamon rakentamista Krefeldiin. Nordkalkilla hän ehti vielä olla perustamassa uutta kaivosta Turkkiin.
– Se oli samoissa maisemissa, joissa Irina Björklundin tv-sarja Rauhantekijä on kuvattu.
Neljä vuotta Keliberiä vetänyt Pertti Lamberg lähti keväällä Lapin kohutuimman kaivoshankkeen eli Sakatin projektijohtajaksi, ja Hautala astui tilalle.
– Ei siinä mitään erikoista ollut. Hanke siirtyi uuteen vaiheeseen, ja yhtiöön tarvittiin erilaista osaamista, Hautala sanoo.
Mutta nyt on jo kiire pois turvesuolta.
Rahoittajat ovat soittamassa.
MOCCAMASTER korisee. Päägeologi Grönholm keittää kahvit, kun Hautala avaa läppärillään videoyhteyden.
Videopuhelu oli määrä hoitaa Kokkolan-pääkonttorilla, mutta kaivospaikan katsastus ja uusien kairanäytteiden läpikäynti on vienyt aikaa. Niinpä olemme jääneet kaivosalueen konttorin neuvotteluhuoneeseen.
Yhteys saadaan auki ja pian ruudulle ilmestyy kaksi miestä: Alex Middleton ja Arne Frandsen. Middleton osallistuu videopuheluun Britanniasta, Frandsen Tanskasta.
Heidän edustamansa yhtiö Pallinghurst hallinnoi kahden miljardin euron sijoituspottia. Hautala avaa kertomalla viimeisimmät kuulumiset.
– Uskon, että seuraavalla neljänneksellä voimme taas päivittää tiedot malmivarojen määrästä, hän kertoo englanniksi.
Frandsen sanoo, että Pallinghurst on päättänyt keskittyä vain akkumateriaaleihin, lähinnä litiumiin ja grafiittiin. Se etsii Euroopasta kohdetta Pohjois-Amerikan hankkeidensa rinnalle.
Saan luvan kysyä Frandsenilta, miten lupaavana hän pitää Keliberin hanketta.
– Keliber on kiinnostava ja potentiaalinen tuottaja. Muuta en voi sanoa. Voit miettiä, miksi olen tässä puhelussa, Frandsen vastaa.
Litium teki muutama vuosi sitten odottamattoman keikauksen.
Vuosina 2016–2017 litiumin kysyntä kasvoi sähköistymisen kiihtyessä, ja litiumhydroksidin markkinahinta kohosi 21 dollariin kilolta. Kysynnän odotettiin vain kiihtyvän, ja kaivosten suhteen kaikki näytti tuottoisalta.
Mutta sitten hinta alkoi laskea.
Vaikka teoriassa koko maailma halusi litiumia, käytännössä tarve ei ollutkaan odotetunlainen. Sähköautobuumi viivästyi. Litiumin tuotantoa oli kuitenkin jo ehditty lisätä etenkin Aasiassa, ja markkinoilla oli ylitarjontaa litiumista.
Hinta puolittui ja sitten jämähti. Pari viime vuotta litiumhydroksidi on maksanut vain 9 dollaria kilolta.
Maailmalla pitäisi olla kyltymätön litiuminjano. Mutta sen sijaan maailma onkin ajautunut litiumähkyyn.
Koronavirus kärjisti tilannetta keväällä. Sähköautojen myynti dippasi, sijoittajien salkut menivät miinukselle ja he vetivät luukkuja kiinni. Keliberinkin kevään osakeanti meni alavireisesti: tavoite oli saada kasaan 10 miljoonaa euroa, mutta tuotto jäi 5,8 miljoonaan.
Kutakuinkin kaikki maailman analyytikot ennustavat, että kelkka kääntyy vääjäämättä 2020-luvun aikana. Tarve ylittää tuotantomäärät, ja hinta kääntyy nousuun. Mutta milloin?
Keliberin-reissun jälkeen kirjoitan sähköpostia kaivosteollisuuteen erikoistuneelle brittiläiselle Roskill-analyytikkotoimistolle ja kysyn, milloin he uskovat käänteen tulevan.
– Odotamme, että kysyntä ylittää tarjonnan vuoden 2023 jälkeen. Korkealaatuisen ja akkukelpoisen litiumin markkina paranee jo ennen sitä. Ennustamme, että kysyntä viisinkertaistuu 2020-luvun aikana, eli tuotantoa on lisättävä voimakkaasti, akkumateriaalianalyysien johtaja David Merriman vastaa.
Kaustisella Hautala kertoo, että Keliberin askelmerkit on aseteltu saman arvion pohjalle.
– Markkina kääntyy vuosina 2023–2024. Hintojen pitäisi olla huipussaan vuonna 2025 eli juuri, kun Keliber on tullut markkinoille, Hautala sanoo.
Miten pomminvarmana kohteena Pallinghurst pitää Keliberiä? Kaikki näyttää niin lupaavalta, että voiko mikään mennä vikaan?
– Mikä voi mennä vikaan, jos haluat valmistaa Ranskassa Champagnen rypäleistä samppanjaa? Tuotanto. Se voi mennä vikaan, ja silloin kaikki voi mennä vikaan. Markkinoilla on paljon toimijoita, jotka eivät ole koskaan tuottaneet litiumia, Frandsen vastaa.
Kaivosalalla mikään ei ole varmaa, ennen kuin nimet ovat paperissa.
Ala ei ole heikkohermoisten hommaa vaan äärimmäisen suhdanneherkkää bisnestä. Äkilliset markkinaheilahtelut voivat pistää jäihin lupaavankin projektin, vaikka siihen olisi ehditty kaataa kymmeniä miljoonia euroja.
HAUTALA IRROTTAA hybridi-Audinsa latauksesta. Päivä on ollut tiivis, puhelin on soinut taajaan. On aika heittää päällystakki ja pikkutakki takapenkille ja lähteä kauluspaidassa paluumatkalle Kokkolaan.
Hämärtää, ja maantien varret pimenevät. Nopeusrajoitus on sata kilometriä tunnissa, mutta Hautala ajaa hiljempaa.
Kaivoshankkeen toimitusjohtajan ja iskelmälaulajan työt muistuttavat toisiaan yhdessä asiassa: kumpikin toimenkuva edellyttää kymmenientuhansien kilometrien ajamista vuodessa. Hautalan vakituinen asuinpaikka on Kirkkonummella, ja Kokkolan-toimistolla hän työskentelee muutaman päivän viikossa.
Mutta matkanteko on pientä verrattuna siihen, jos koronaa ei olisi. Siinä tapauksessa Hautala ja talousjohtaja Sauso lentäisivät ahkerasti Helsingin ja Lontoon väliä.
Lontoo on Euroopan metallisijoittajien hermokeskus, jonne kaivoksia puuhaavat lentävät lakki kourassa. Normaaliaikana kaivosyhtiötä ei otettaisi tosissaan, elleivät sen edustajat lentäisi henkilökohtaisesti Lontooseen.
– Nyt sinne ei ole tarvinnut tehdä yhtään reissua. Neuvottelut on hoidettu videopuheluina, ja on pystytty tapaamaan saman päivän aikana ihmisiä jopa kolmelta aikavyöhykkeeltä. Yksi tapaaminen oli kello 1.15 yöllä, Hautala sanoo.
Hautala ja Sauso ovat olleet syyskuun alun jälkeen yhteydessä neljäänkymmeneen uuteen sijoittajaan. Markkina on selvästi vilkastunut, he sanovat.
– Kymmenkunta on sellaisia, joiden kanssa on keskusteltu aktiivisesti. Joukossa on hyvin merkittäviä sijoittajia. Melkein kaikki ovat ulkomaisia, Hautala sanoo ja pitää katseen tiukasti tiessä.
Kaivosraha on ulkomaista. Uusista sijoittajaehdokkaista vain yksi on suomalainen. Kaivokseen kahden vuoden sisällä tarvittavista 350 miljoonasta eurosta kaiken ei tarvitse olla sijoitusrahaa. Keliberin suunnitelmissa siitä 60 prosenttia eli noin 200 miljoonaa euroa on velkaa, siis pankkilainaa.
– Se onkin erinomaisen mielenkiintoinen juttu! Hautala innostuu.
– Nostetaan 200 miljoonaa euroa ilman vakuuksia tai aiempaa liiketoimintaa. Kaikki perustuu malmivaroihin ja tulevaan liiketoimintaan. Kaivostoiminta on erikoinen ala.
Hautala kurvaa kohti Kokkolaa. Kaustista halkova kantatie 63 muuttuu valtatie 13:ksi.
Maatalousvaltainen Keski-Pohjanmaa ja eteläinen Pohjois-Pohjanmaa ovat hänen sielunmaisemaansa.
Isoisä Yrjö Hautala oli 1930-luvulla niin sanotusta Nivalan konikapinasta alkunsa saaneen lyhytaikaisen Kansanpuolueen kansanedustaja ja keihäänheiton piirinmestari.
Yrjö Hautalasta juontuu myös kaivosverta suvun suonistoon: hänet valittiin vuonna 1953 Kajaanin kyljessä toimineen Otanmäen kaivosyhtiön hallintoneuvostoon, kun presidenttitiellä ollut Urho Kekkonen oli erovuorossa.
Pojanpoika Hannu on maanläheinen urheilumies. Kun hän viimeksi kävi Päivännevan turvesuolla, hän veti jalkaansa kumisaappaat ja kierteli mättäillä etsimässä puolukoita.
Hän harrastaa hiihtoa, suunnistusta ja hiihtosuunnistusta.
Ensimmäisissä hiihtosuunnistuksen piirikisoissaan hän kävi nuorena sattumalta juuri Kaustisella, Päivännevan turvesuon liepeillä.
– Hopeaa taisi silloin tulla, Hautala muistelee.
– Mutta ei sitä lajia pysty enää täälläkään oikein harrastamaan. Ei ole enää tarpeeksi lunta talvisin.
Hautalan mukaan litiumkaivoshanketta on helppo vetää, koska harva on eri mieltä siitä, että ilmastonmuutosta täytyy torjua. Hän on itsekin sitä mieltä, että suunta on oikea.
Jos fossiilisista polttoaineista halutaan eroon, on kaksi vaihtoehtoa: leikata kulutusta tai sähköistää.
ONKO KAUSTISEN litium välttämätöntä kaivaa maan pinnalle?
Se on kysymys, joka vääjäämättä herää.
Kaivoksista ei olisi keskusteltu Suomessa viime vuosina niin paljon, ellei Talvivaaran, Nivalan Hituran ja Oriveden kaivosten ympäristöongelmista olisi tullut varoittavia esimerkkejä.
Ensin on kysyttävä, ketä Keliberin kaivos hyödyttää.
Keliberin omistus on tällä hetkellä pääosin kotimaista. Isoin omistaja on valtion akku- ja kaivosyhtiö Suomen Malmijalostus Oy, jolla on 26 prosentin siivu Keliberistä. Toiseksi isoin omistaja on 16 prosentin osuudella norjalainen kaivosyhtiö Nordic Mining.
Sitten seuraa pitkä lista pienempiä omistajia, mukana yksittäisiä sijoittajia, eläkevakuuttajia, sijoitusyhtiöitä ja entinen maakunnallinen puhelinyhtiö.
Ja varsinaiseen rakentamiseen haetaan siis sijoitusrahaa lähinnä ulkomailta. Osa tuotoista jäisi Suomeen, osa valuisi ulkomaille. Keski-Pohjanmaa saisi työpaikkoja ja yhteisöveroja.
Oma litium-tuotanto olisi myös globaalia vastuunkantoa, sanoo Aalto-yliopiston metallurgian apulaisprofessori Mari Lundström.
Eurooppa käyttää litiumia miljardeissa akuissa, mutta tuo sen keskeisen raaka-aineen Euroopan ulkopuolelta, muun muassa Australiasta, Kiinasta ja Etelä-Amerikasta.
– Kun kerran käytämme litiumia akuissa, on hyvä, että meillä on mahdollisuus myös kantaa kortemme kekoon sen tuottamisessa, Lundström sanoo.
Hänen mukaansa kaivoksia on vaikea vastustaa, jos on riippuvainen niiden antimista.
– Ei ole mahdollista että käytät kännykkää tai tablettia, mutta et kannata niihin tarvittavaa kaivostoimintaa. Sellaista yhtälöä ei ole olemassa.
Syyskuussa EU lisäsi litiumin kriittisten metallien listalleen. Komission arvion mukaan litiumin tarve 18-kertaistuu EU:ssa 2020-luvun aikana, ja Eurooppa on ulkopuolisen tuonnin varassa.
Keliberin-hanke ei ole Euroopan ainoa. Muita isoja esiintymiä on Serbiassa, Itävallassa, Portugalissa ja Espanjassa.
– OIemme hankkeista pisimmällä, eli kahdesta neljään vuotta muita edellä, Hautala sanoo.
On seuraava aamu, kello aamuseitsemän. Kokkolan keskusta on lähes aavemaisen hiljainen, kun sulloudumme jälleen Hautalan liikkuvaan toimistoon, hybridi-Audiin.
Tällä kertaa mennään aluehallintovirastoon Vaasaan keskustelemaan ympäristöluvista. Takapenkillä istuu Keliberin ympäristöpäällikkö Kari Wiikinkoski.
Hänelle käynti aluehallintovirastossa Keliberin lupa-asioissa "taitaa olla yhdeksästoista", Hautalalle ensimmäinen.
Kokous alkaa yhdeksältä ja matka kestää puolitoista tuntia, joten autossa on hyvin aikaa pohtia, millä mallilla kaivoksen ympäristöasiat ovat.
Ympäristölupa on kaivosta ympäröivän yhteiskunnan kannalta kaikkein tärkein palanen. Se määrittää kaivoksen toiminnan rajat niin, ettei ympäristö kuormitu kohtuuttomasti.
Litium on Suomessa uusi bisnes, ja riskit voidaan minimoida vain kiireettömällä suunnittelulla. Neljänsadan miljoonan euron tuotantokoneisto on käytännössä eri asia kuin paperilla.
Yhtiölle taas lupa on yhtä tärkeä kuin rahoitus. Hautala ja Wiikinkoski kertovat, että yhtiö hoitaa parhaillaan neljää eri lupaprosessia.
Syväjärven kaivokselle on myönnetty ympäristölupa, ja siitä tehtyä kolmea valitusta käsitellään parhaillaan. Rikastamon lupa on valmistelussa, ja sen jälkeen ovat vuorossa toisen louhoksen eli Rapasaaren ja Kokkolan satamaan suunnitellun tehtaan luvat.
– Ollaan yritetty kiinnittää luontopuoleen mahdollisimman huolellisesti huomiota heti alusta alkaen, sillä ne asiat vievät aikaa, Wiikinkoski sanoo.
– Se on myös kaikkein halvinta. Oikeudessa ei selviä muutamilla tuhansilla euroilla, Hautala täydentää.
MITÄ KELIBERIN kaivos sitten tarkoittaisi ympäristölle? Pähkinänkuoressa ympäristövaikutukset ovat seuraavat:
Kaksi pientä järveä kuivatetaan Syväjärven louhoksen tieltä.
Alueella elävien suojeltujen eläinlajien eli viitasammakon, kotkan ja suursukeltajan eteen on tehtävä työtä. Keliber on jo rakentanut sammakkolampia ja kotkalle uuden pesän.
Louhinnasta syntyy tonneittain sivukiveä, joten jonkinlainen pölyhaitta ainakin kaivoksen välittömässä läheisyydessä on väistämätöntä.
Ja sitten on Ullavanjoki.
Ullavan kalastusseura on tehnyt valituksen Keliberin ympäristöluvasta, mutta seuran puheenjohtaja Mika Hautamäki korostaa, ettei seura vastusta kaivosta.
Kalastajat ovat huolissaan vain räjähdysaineiden aiheuttamasta typpikuormasta. He haluaisivat että Keliber tutkisi lisää puhdistamisvaihtoehtoja, jotta luontoon pääsevä vesi olisi mahdollisimman puhdasta.
Kaustisen kunnanhallituksen puheenjohtaja Jouni Koskinen (kesk.) pitää kaivoshanketta harvinaisen ongelmattomana.
– Keliber on toiminut hienosti kuntalaisten suuntaan, ja riskit ympäristölle näyttävät pieniltä. Vuonna 2000 hankkeesta alkoi ensi kerran kuulua, joten lähinnä odotetaan että se tulisi todeksi. Varmaan jonkinlaisia vedonlyöntejäkin asiasta on tehty.
Kello 8.04 Hautalan puhelin soi auton bluetooth-järjestelmässä.
Maakuntajohtaja Jyrki Kaukonen kertoo, että valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) tapaaminen järjestyy.
– Älä sitten pidä liian pitkää esitelmää. Pari tiivistä kalvoa riittää, Kaukonen evästää.
Ministerit ovat olleet kiinnostuneita litiumkaivoksesta. Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) on käynyt kaivoksella useita kertoja. Hän on naapurikunnasta, Toholammilta.
– Kun tapasin Lintilän keväällä, hän sanoi ensimmäiseksi että tuntee sitten tämän projektin paremmin kuin minä, Hautala nauraa.
Lintilän sukulainen on kuulemma tonkinut spodumeenikiviä alueen tietyömaalla jo 1960-luvun alussa. Ensimmäiset spodumeenilöydöt oli tehnyt paikallinen maanviljelijä vuonna 1959.
Käynti aluehallintovirastossa on katsauksenomainen.
Kokoukseen osallistuu viisi Keliberin kaivosasiaa hoitavaa virkamiestä. Heidän näkökulmastaan rikastamon paikan siirtäminen kaivosalueelle on hyvä asia, sillä se tiivistää kaivoksen toimintaa ja vähentää rekkarallia yleisillä teillä.
Kaivosalueen lisäksi on erikseen luvitettava Kokkolan satama-alueelle suunniteltu tehdas, jossa rikastettu litium viimeistellään markkinakelpoiseksi litiumhydroksidiksi.
Hautala pitää aluetta tiukkana pakettina.
– Meillä kaikki tapahtuu viidenkymmenen kilometrin sisällä. Ei tarvita kuljetuksia Australiasta Kiinaan.
Keliber haluaisi luvat niin nopeasti kuin mahdollista. Mutta viranomaiselle ison kaivoksen lupahakemus on työläs tehtävä, eikä aluehallintovirasto voi toimia kumileimasimena.
Viranomainen ei ota vielä kantaa siihen, miltä hanke ympäristön kannalta näyttää. Sen ympäristölupajohtaja Tarja Savea-Nukala kuitenkin suostuu sanomaan, että suunta on hyvä muun muassa rikastamon paikan vaihtumisen vuoksi.
Jumppaa riittää vielä. Kokkolan satama-alueelle kaavailtu tehdas tulisi ahtaalle alueelle ja melko lähelle asutusta.
Tällainen viranomaisen ja lupahakijan ennakkoneuvottelu on Suomessa uutta. Aiemmin yhtiö teki hakemuksen ja viranomainen joko hylkäsi tai hyväksyi sen. Nyt isoissa hankkeissa näkemyksiä ja kipukohtia sovitellaan jo etukäteen.
Ensimmäinen ennakkomenettelykohde Suomessa oli Äänekosken sellutehdas. Toinen on Keliberin kaivos.
KOKKOLAN SATAMA yllättää. Siitä on kaikessa hiljaisuudessa tullut Suomen kolmanneksi suurin. Ympärillä näkyy vino pino teollisuushalleja, terminaaleja ja varastotiloja.
Yhden pysäköintialueen vieressä on tyhjä, metsäinen tontti. Taustalla kohoavat Nesteen öljyterminaalin säiliöt.
– Siinä, Hautala sanoo.
Tähän on määrä nousta Keliberin tehdas, jossa Kaustisen litiummalmi jalostetaan akkuihin käyväksi litiumhydroksidiksi. Tehtaalta jaloste laivattaisiin Eurooppaan esimerkiksi BASF:n kaltaisille teollisuusjäteille.
– Keskitytään mielellään Euroopan markkinaan. Se ottaa tämän meidän tuotannon hyvin sisään.
Hautala on lähdössä päivän töiden jälkeen tuulettumaan iltalenkille. Hän ajaa keskustassa sijaitsevalle Kokkolan-asunnolleen, jossa hän viettää pari-kolme yötä viikossa. Rahoituksen ja lupien lisäksi mielen päällä on rakennusprojektien suunnittelu, hankinnoista neuvotteleminen ja suhteet poliitikkoihin, virkamiehiin ja mediaan.
Pian mitataan, onko maailma kypsä Kaustisen litiumille ja viekö Hautala hankkeen maaliin.
– Auttaa, kun on kokemusta isoista projekteista. Ei tämä sen kummempaa ole.
Voit keskustella aiheesta perjantaihin 13.11. klo 23:een asti.