Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Lainasopimuksella Ilvekseen saapunut NHL-puolustaja Juuso Välimäki pelasi ensimmäiset SM-liigaottelunsa vasta nyt – "En ajatellut, että tässä vaiheessa uraa pelaisin näitä pelejä"

Polvivammasta kuntoutunut Juuso Välimäki palasi jäille puolentoista vuoden tauon jälkeen ja on ollut tämän kauden kuumin liigapuolustaja.

 Jaakko Stenroos/All Over Press
Juuso Välimäki on dominoinut Tampereen Ilveksen puolustuspäätä tämän kauden liigajäillä. Kuva: Jaakko Stenroos/All Over Press
Micke Suopuro,
Anu Karttunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Juuso Välimäen nimi nousi NHL-kiekkoa seuraavien huulille kaksi vuotta sitten. Väkevästi pelannut nuorukainen ei ollut ehtinyt niittää mainetta kotimaisissa liigakaukaloissa, sillä hän oli raivannut tiensä Calgary Flamesin kokoonpanoon Kanadan WHL-juniorisarjasta.

Välimäki ehtikin pelata 24 NHL-ottelua, ennen kuin hänen tilastoihinsa kirjattiin ensimmäiset SM-liigaottelut. 22-vuotias hyökkäävä puolustaja palasi nimittäin kuukausi sitten kotimaan kentille ja Ilveksen riveihin toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella.

Kymmenen liigaottelun aikana Välimäki on osoittanut olevansa tämän syksyn kuumin puolustaja ja NHL-tason vahvistus, joka pystyy pelaamaan paineen alla huipputasolla ja tarvittaessa iskemään pisteitä. Puolustajien pistepörssissä toisella sijalla kahdella maalilla ja kahdeksalla maalisyötöllä oleva Välimäki on osoittanut myös sen, ettei puolentoista vuoden tauko peleistä ole hidastanut hänen tahtiaan.

– Minulla on aina ollut ajatuksena, että liiga olisi kiva kokea, mutta en ajatellut, että tässä vaiheessa uraa pelaisin näitä pelejä. Tässä se taas nähdään, että maailmasta ei koskaan tiedä, Välimäki totesi Yle Urheilulle.

– Liigassa on paljon taitavia pelaajia, ja meillä on Ilveksessä tosi hyvä joukkue. Pelkästään treenit ovat korkealla tasolla, ja se auttaa jokaista pelaajaa yksilönä. Ihan hyvä tasohan liigassa on. Vaikka tietyllä tapaa tämä on erilaista jääkiekkoa, mihin olen viime aikoina tottunut.

Pohjois-Amerikan kapeat kaukalot ovat aina eri asia kuin Suomen leveät kaukalot. Tila vaikuttaa moneen asiaan, ja esimerkiksi puolustajilla on pelissä huomattavasti enemmän aikaa. He joutuvat tosin luistelemaan enemmän ja tiivis pelaaminen on hankalampaa kuin kapeassa kaukalossa.

Polvivamma keskeytti läpimurron

Välimäki oli hyvässä nosteessa NHL:ssä toissa kaudella, mutta hänen toistaiseksi viimeiseksi otteluksi jäi 19. huhtikuuta 2019 pelattu pudotuspeliottelu Coloradoa vastaan.

Tuolloin Calgaryn kausi päättyi pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle ja Välimäki aloitti valmistautumisen uuteen kauteen.

Elokuussa 2019 Välimäki oli Suomessa valmistautumassa Calgaryn harjoitusleirille, kun hän loukkaantui pahoin harjoituksissa. Hänen oikean polvensa ristiside katkesi ja siitä alkoi pitkä kuntoutusjakso.

– Olin koko kesän valmistautunut uuteen kauteen ja valmis “breikkaamaan”. Toipumisen kanssa painin melkein vuoden.

Juuso Välimäki
Juuso Välimäki toimi vuoden 2016 alle 18-vuotiaiden MM-turnauksessa Suomen joukkueen kapteenina. Suomi voitti tuolloin maailmanmestaruuden. Kuva: Tomi Hänninen

Välimäen polvi leikattiin, mutta hänen piti kuntouttaa polvea jo leikkausta varten. Tämän jälkeen hänen piti opetella kävelemään uudelleen. Välimäki myönsi, että alkuaika oli turhauttavaa, sillä hän ei pystynyt tekemään oikeastaan mitään. Kun kuuden viikon jälkeen kävely jo luonnistui, mukaan lisättiin voimaharjoittelua. Sitä jatkettiin koko kuntoutuksen loppuaika.

– Se kuntoutus muuttuu aika yllättävän voimatreeniksi. Tuntuu vähän hassulta, että polvi on melkein makaronia, mutta saman tien aletaan runttaamaan voimaa.

Tammikuussa, kun leikkauksesta oli kulunut viitisen kuukautta, Välimäki pääsi vihdoin jäälle. Ensimmäiset kerrat olivat huippukiekkoilijalle tylsiä, sillä hän ei pystynyt luistelemaan kuin suoraa ja korkeintaan vartin ajan. Sinnikkäästi Välimäki jatkoi harjoittelua, ja Calgaryssä hän pääsi harjoittelemaan sekä luistelu- että taitovalmentajan kanssa. Kesti kuitenkin vielä jonkin aikaa, ennen kuin hän pystyi ottamaan jäällä kontaktia muiden pelaajien kanssa.

– Sitten alkoivat koronahässäkät. Jäin kuitenkin hetkeksi Calgaryyn ja polvi laitettiin kuntoon. Periaatteessa kesällä se olisi ollut pelikuntoinen.

NHL:n koronakuplassa ilman peliaikaa

Vaikka Välimäki oli kesällä kunnossa ja harjoitteli Calgaryn mukana pudotuspelikuplassa, ei hän päässyt pelaamaan pudotuspeleissä. Ja hän tiesi, ettei peliaikaa tulisi.

Yksi syy tähän oli todennäköisesti siinä, että pelaamattomuudella vältettiin tilanne, jossa hänet olisi jouduttu suojaamaan Seattle Krakenin valinnalta NHL:n laajennusvaraustilaisuudessa. Joukkueet saavat suojata vain osan pelaajistaan ja yksikin ottelu olisi poistanut Välimäen siltä listalta, joita ei tarvitse erikseen suojata.

Välimäki ymmärsi ratkaisun, sillä hän ei odottanutkaan pääsevänsä loukkaantuneiden kirjasta suoraan kokoonpanoon. Se ei kuitenkaan helpottanut hänen henkistä tilaansa koronakuplassa.

– Se oli minulle henkisesti todella raskasta. Pääsin treenailemaan, mutta me, jotka emme pelanneet, treenasimme eri ryhmässä. Sieltä kuplasta ei päässyt mihinkään eikä oikein mitään pystynyt tekemäänkään, Välimäki kertasi.

– On vaikeaa, kun joutuu katsomaan sivusta eikä pääse pelaamaan. Ei ole mahdollisuutta päästä tekemään sitä asiaa, mitä oikeasti haluaa.

Paluu Ilvekseen voitokas ratkaisu molemmille

Kun NHL-kausi päättyi, eikä seuraavasta kaudesta ollut täyttä varmuutta, Välimäki alkoi miettiä omia mahdollisuuksiaan. Hän halusi pelaamaan, joten paluu Ilveksen paitaan oli oikea ratkaisu tähän saumaan.

– Sekään ei mennyt niin, että olisi lyöty vain hommat pakettiin. Ilvekselle tuli harjoituskauden lopussa muutama loukkaantuminen ja sitä kautta minulle aukesi paikka, Välimäki kertoi.

– Minulla on nyt sellainen olo, että olen pystynyt auttamaan joukkuetta. Se on ollut win-win-tilanne molemmille osapuolille.

Juuso Välimäki
Calgary Flames varasi Juuso Välimäen NHL:n varaustilaisuudessa 2017 ensimmäisellä kierroksella 16. pelaajana. Kuva: Getty Images

Nokialaislähtöinen Välimäki pelasi ennen tätä kautta edellisen kerran Ilves-paidassa keväällä 2015. Tuolloin hän kuului Ilveksen A-nuorten joukkueeseen, jossa hänellä oli pelikavereinaan muun muassa Ville Meskanen ja A-nuorten piste-ennätyksen tehtaillut Eemeli Suomi. Meskanen ja Suomi löytyvät Ilveksen pukukopista edelleen, Suomi on jopa liigajoukkueen kapteeni.

– On helpottanut paljon tätä minun joukkueeseen tulemista, että mukana on ollut tuttuja kavereita. “Suppo” ja “Mese” ovat ihan huippupelaajia ja huippujätkiä ja tuossa on koko joukkue hienoja tyyppejä täynnä. On ollut ilo joka päivä tehdä hommia näiden herrojen kanssa, Välimäki hehkutti.

Myös valmennusportaasta löytyy tuttuja kasvoja, sillä päävalmentaja Jouko Myrrä oli Ilveksen A-junioreiden päävalmentaja, kun Välimäki pelasi joukkueessa. Liigajoukkueen valmentajina toimivat Pasi Saarinen ja Marko Ojanenkin ovat ehtineet vuosien aikana tulla tutuiksi.

– Nyt ollaan liiga-Ilves eikä junnu-Ilves, mutta kyllä sen huomaa, että samat ihmiset ovat kyseessä. Tykkäsin jo nuorena “Joken” valmennustyylistä ja toimintatavasta. Se on pitkälti yhä samantyyppisiä. Ylipäätään ilmapiiri on positiivinen. Se on sama, mikä se on aina ollutkin.

"Nyt olen selvinnyt"

Calgary Flamesista on oltu yhteyksissä Välimäkeen kerran viikossa tai kahdessa ja myös GM Brad Treliving on soitellut suomalaispuolustajalle. Seuraa ei hirveästi ole kiinnostanut, miten Ilveksen pelit ovat sujuneet, vaan se, että heidän pelaajansa on pysynyt kunnossa. Enimmäkseen Välimäkeä on kehotettu vain nauttimaan pelaamisesta, ja sitä hän on tehnytkin.

– Se on ollut minulle kaikista isoin asia, että olen päässyt oikeasti pelaamaan ja nauttimaan siitä. Joka päivä, varsinkin pelipäivinä, olen ilon kautta hymy huulilla pyrkinyt nauttimaan jokaisesta hetkestä. Ja siinä olen kyllä onnistunut, ei ole hirveästi tarvinnut töitä sen eteen tehdä.

Välimäki vakuuttaa jättäneensä viime kauden raskaat hetket taakseen. Hän on löytänyt jälleen itseluottamuksensa ja pelirytmin. Tilanne muistuttaa häntä paljon ajasta ennen loukkaantumista. Välimäki uskookin, että seuraavasta NHL-kaudesta voi tulla hänen läpimurtokautensa.

– Minulla oli tuossa prosessissa loppua kohti koko ajan sellainen fiilis, että tästä on nyt selvitty. Kaikki paha on takana, eikä minua enää pysäytä mikään. Olen ollut päättäväinen sen suhteen, hän sanoi.

– Kun pääsen takaisin pelikentille, annan kaikkeni ja uskon siihen, että pystyn lyömään itseni läpi. Minulla on siitä tällä hetkellä tosi luottavainen mieli.

Lue myös:

NHL-apujen merkitys SM-liigajoukkueille on ollut vaihteleva – Jukurien Abramovin sopeutuminen oli vertaansa vailla

Calgaryn Juuso Välimäki siirtyy lainalle Ilvekseen

NHL-puolustaja Välimäki kohtasi karmean polvivamman – "Ensin itkin ja huusin samaan aikaan"

Nuorten Leijonien kapteeni kyynelehti pettyneenä: "Tulimme tänne voittamaan"

Pikkuleijonien MM-kultajoukkueen kapteeni solmi NHL-tulokassopimuksen

Juuso Välimäki haluaa heti NHL:ään: ”Ei ole sanoja vielä”

Suomalaiset rynnivät Pohjois-Amerikan juniorisarjoihin - "NHL on tavoitteeni ja tämä on aika lähellä"

Suosittelemme sinulle