Syksyn hirvipeijaiset ovat normaali vuosina koonneet kyläläiset kokoon ympäri Suomea.
– Hirvipeijaiset ovat koko kylän juhla, nykymaailmassa ehkä merkittävimpiä kylän tapahtumia, arvioi Suomen metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola.
Metsästäjäliitto antoi yhdessä Maaseudun Keskustuottajain Liiton eli MTK:n kanssa suosituksen peijaisiin liittyen hirvenmetsästyksen alussa. Suosituksen mukaan perinteisiä peijaisia ei tänä vuonna suositella.
Normaalioloissa peijaiset ovat usein isoja tapahtumia, esimerkiksi eteläpohjalaisen Peräseinäjoen metsästysseuran hirvikeitto kokosi vuonna 2018 kokoon 1100 syöjää.
Kainuulaisen Puolangan Joukokylän erämiesten peijaispäällikkö Salla Heikkinen kertoo, että heidän seuransa peijaisissa käy vuosittain noin 120 kyläläistä.
Tänä vuonna peijaiset piti unohtaa sanan normaalissa merkityksessä, koska sisätiloissa turvavälit ei välttämättä toteudu.
Nyt joukokyläläiset jakavat pyhäinmiesten päivänä hirvikäristystä kyläläisille takeaway-annoksina. Vastaavanlaisia ratkaisuja on ympäri Suomen.
Osa seuroista järjestää juuri takeaway-peijaiset, osa järjestää riskiryhmälle oman ajan, osa porrastaa ja huolehtii turvaväleistä. Peijaiset on järjestetty myös pihalla soppatykin äärellä tai makkaratulilla.
Osa seuroista on jakanut maanomistajille lihaa tai hirvestä valmistettuja tuotteita, kuten makkaraa ja säilykkeitä.
Muun muassa porilainen Lassilan Metsästysseura lahjoitti keittolihat paikalliseen vanhainkotiin.
Metsästäjäliiton Jaakko Silpola on pannut ilahtuneena merkille sen, että erilaisia vaihtoehtoja on keksitty.
– Ne ovat iso yhteenliittävä tekijä, yhteisöllisyyden luoja. Peijaiset on kiitos metsästäjiltä maanomistajille.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun 1.11. kello 23:een saakka!