Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Amorella palaa liikenteeseen ensi viikolla

Laiva alkaa liikennöidä 4. marraskuuta aamulla.

M/S Amorellan siirto Järsön saaren edustalla.
Amorella siirrettiin Järsön saaren edustalta Naantaliin korjaustelakalle. Arkistokuva. Kuva: Kimmo Gustafsson / Yle
Tarja Hiltunen
Avaa Yle-sovelluksessa

M/S Amorella palaa liikenteeseen Turun ja Tukholman välille 4. marraskuuta aamulla.

Viking Linen tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svahnström kertoi vielä torstaina, että Amorellan paluussa saattaa kulua viikkoja. Perjantaina selvisi uusi aikataulu.

– Saimme aluksen huoltotyöt suunniteltua nopeammin valmiiksi, joten alus on valmis takaisin liikennöintiin.

Amorellaa on reitillä korvannut sen sisaralus M/S Gabriella, jonka hyttirakenne on Boijer-Svahnströmin mukaan hieman erilainen.

– Amorellaan mahtuu myös enemmän rahtia, sikäli on hyvä, että se palaa reitille.

Viking Line on yhteydessä Gabriellaan lipun varanneisiin. Varausjärjestelmässä laivan nimi on jo muuttunut.

Gabriella jää keskiviikon jälkeen pois liikenteestä.

Amorella sai pohjakosketuksen Ahvenanmaalla 20. syyskuuta. Syyksi on selviämässä tekninen vika.

Alusta korjattiin Naantalissa korjaustelakalla. Alus hinattiin Turun satamaan torstaina.

Amorellan paluusta kertoi ensimmäisenä Ålands Radio och Tv.

Lue lisää:

Amorella on päässyt Långnäsin satamaan – Yle seurasi

Viking Line ottaa puuttuvat vakuudet syliinsä – Amorellan jäljiltä jumissa Ahvenanmaalla olleet rekat kuljettajille

Matkustaja-alus Amorellan onnettomuuspaikalla ollut lohkare räjäytetty

Suosittelemme