Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

"Yksityisyyteni on raiskattu", ajatteli Anni viikko sitten – sitten Vastaamo-kiristäjän uhriksi joutuneen naisen paniikki vaihtui huojennukseen

Tietomurron uhri kuvailee kulunuttua viikkoa uuvuttavaksi.

Psykoterapiakeskus Vastaamo.
Kiristysviesti aiheutti uhreille listan toimenpiteitä, joita heidän täytyi tehdä suojatakseen henkilötietonsa mahdolliselta väärinkäytöltä. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle
Saija Nironen
Avaa Yle-sovelluksessa

Tarvitseeko tätä ottaa tosissaan? Tämä oli ensimmäisen ajatus, joka pulpahti Annin (nimi muutettu) mieleen, kun hän viikko sitten lauantaina avasi sähköpostinsa. Kiristäjä pyytää viestissä 200 euron arvosta bitcoineja tai muuten hän julkaisee Annista tehdyt terapiamerkinnät kaikkien nähtäville. 

Alun hämmennyksen korvaa paniikki ja pulssi nousee. Anni on käynyt Kelan korvaamassa kuntoutuspsykoterapiassa persoonallisuushäiriön vuoksi useita vuosia ja kertonut siellä kaikkein arkaluontoisimmat kokemukset. 

– Aika nopeasti selvisi, ettei kyse todellakaan ollut vitsistä. Minussa lähti leviämään ahdistunut tunne, että yksityisyyteni on raiskattu, Anni muistelee viikon takaisia tuntemuksiaan. 

Käytännössä terapeutti tietää Annista enemmän kuin poliisi, vanhemmat tai edes parhaat ystävät. Terapiatietojen lisäksi hakkeri oli saanut Vastaamon tietokannasta haltuunsa myös naisen henkilötietoja. 

Läheisiltä alkaa lauantai-iltana virrata ohjeita, mitä kaikkea hänen tulisi tehdä, ettei hänen tietojaan käytettäisi väärin. Kello lähestyy jo puolta yötä, kun Anni istuu tuolilla ja kokoaa tehtävälistaa. Välillä hänen on pysähdyttävä vain hengittämään. 

– Miksi minua kiusataan tällä tavalla?

"En suostu hajoamaan tämän takia"

Rikosilmoitus, luottokielto, tietojen luovutuskielto, esto osoitteenmuutokselle ja niin edelleen. Jälkeen päin Anni laskee, että kaikkiaan asioiden hoitamiseen meni melkein vuorokausi. 

– Kaikesta tästä seurasi voimakas väsymys. Minulla olisi ollut parempaakin tekemistä kuin täyttää niitä lomakkeita ja etsiä tietoa. Se kaikki oli kuitenkin pakko tehdä, jotta olisin turvassa.

Maanantai koittaa ja arki lähtee rullaamaan normaalisti, mutta uupumus seuraa Annia ja asioiden hoito aiheuttaa stressiä. Välillä rinnassa aaltoilee myös syvä viha siitä, miten tällaista voi nykypäivänä päästä tapahtumaan. 

Ajatus siitä, että joku on röyhkeästi astunut oman yksityisyyden rajan yli, on edelleen musertava.

– Ajatuksen täysi torjuminen ei ole tervettä, mutta pyrin minimoimaan siihen käytetyn ajan. Mitä normaalimpaa elämää pystyn elämään, sitä vähemmän kiristäjä saa valtaa. En suostu hajoamaan tämän takia. 

Annilla ei ole aikaa tai voimia tehdä omia juttujaan niin paljon kuin haluaisi. Arjen normaalien kiireiden keskellä aikaa kuluu paljon valtavan tietomäärän kahlaamiseen ja sen sulattamiseen. Nainen painii infoähkyn kanssa. 

Vastaamon ohjeet kännykän näytöllä
Uhrien avuksi on viikon aikana julkaistu valtava määrä tietoa ja ohjeita eri alustoilla ja eri tahojen toimesta. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

Tapauksen laajuus rauhoittaa Annin mieltä

Aiheesta kirjoitetaan mediassa pitkin viikkoa ja sosiaalisessa mediassa leviää kannanottoja tapaukseen. Poliisi kertoo, että sille on tehty noin 15 000 rikosilmoitusta tapaukseen liittyen. Vastaamon toimitusjohtaja erotetaan.

Kaikki tämä huojentaa Annia. Hän ei ole yksin ja tapaus selvästikin otetaan vakavasti. 

– Se ei tunnu niin henkilökohtaiselta, kun se koskettaa näin montaa ihmistä. Oma henkinen prosessi olisi varmasti täysin erilainen, jos olisin ollut yksin hyökkäyksen kohteena. 

Lukiessaan kirjoituksia hän kokee jopa ylpeyttä siitä, miten yhteiskunta suhtautuu uhrien kokemaan hätään.

– Haluaisin rohkaista muitakin olemaan turvallisin mielin siinä mielessä, että koko kansa on herännyt tätä hyökkääjää vastaan ja on meidän uhrien puolella. 

Anni haluaa luottaa ihmisten hyvyyteen, mikäli he kohtaavat uhreista vuodettuja tietoja. Kriisi ei ole syössyt naista raiteiltaan, vaan elämä jatkuu. 

"Entistä viisaampana kohti tulevaisuutta"

Vuosien ajan Anni on opetellut tunne-elämän taitoja terapiakäynneillään ja näistä opeista on ollut hyötyä viime päivinä. Kiristäjän lähettämästä viestistä on nyt kulunut viikko. 

Hetkittäin Anni kokee edelleen turvattomuuden tunnetta, mutta suurimman osan ajasta mieli on rauhallinen. Ilmaan on jäänyt kuitenkin liuta kysymyksiä, joihin kaikkiin hän ei ehkä koskaan tule saamaan vastausta. 

– Kuinka usein tämä tapaus tulee minua vielä vastaan, mitä tietoja minusta on päätynyt hakkerille, ovatko tiedot levinneet hakkerilta eteenpäin? Ei näihin kukaan oikeastaan osaa vastata. 

Yksi isoimmista kysymyksistä on kuitenkin ollut se, pystyykö Anni jatkamaan psykoterapiaansa. 

– Se mietitytti paljon, mutta aion jatkaa. Mikään tästä ei ole terapeuttini syytä ja näen hänetkin tässä uhrina. 

Anni aikoo seurata tiiviisti tapauksen tutkintaa, mutta pyrkii jättämään kokemuksen taakseen. Yhden pysyvän asian tämä kuitenkin jätti hänen elämäänsä.

– Tulen jatkossa olemaan paljon tarkempi sen suhteen, mihin tietojani kirjataan. Toivotaan, että tästä selvittiin säikähdyksellä ja entistä viisaampana nyt sitten kohti tulevaisuutta. 

Anni esiintyy tässä jutussa keksityllä nimellä asian arkaluontoisuuden vuoksi.

Lue myös:

"Onko herra Ransom mokannut?" Näin Vastaamon kiristäjä ilmestyi Tor-verkon foorumille, sai hakkerit peräänsä ja häipyi lähes tyhjin käsin

Uusimmat tiedot Vastaamon tietomurrosta

16 000 suomalaisen henkilötiedot varastettiin 2011 – rikosta tutkineiden mukaan Vastaamon tietomurrossa on sekä samoja että ihan uusia piirteitä

F-Securen Hyppönen: Ainakin 14 ihmistä on maksanut Vastaamon kiristäjälle ensimmäisen kiristyssumman – "ransom_man" aktivoitui viime yönä

Onko siinä mitään järkeä, jos Vastaamon uhrit vaihtavat nyt henkilötunnustaan? Otimme selvää

Vastaamo-kiristäjä pysyi piilossa vaikka lunnaiden maksuaika umpeutui – nyt uhkana uhrien identiteettivarkaudet

Suosittelemme