Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Pääministeri Sanna Marin vieraili Lappeenrannassa – EU:n elpymisrahoista ei vielä lupauksia, mutta kaksoisraidetta kannattaa edistää

Pääministeri tutustui Lappeenrannassa muun muassa vihreän teknologian innovaatioihin.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) tutustui maanantaina muun muassa LUT-yliopistoon. Marinin tapasi toimittaja Silva Nieminen.
Elli Sormunen,
Silva Nieminen
Avaa Yle-sovelluksessa

Pääministeri Sanna Marin vieraili tänään maanantaina Lappeenrannassa. Vierailu vaikutti hieman salamyhkäiseltä, sillä esimerkiksi medialle ei kerrottu etukäteen juuri mitään vierailun syystä.

Marin tutustui vierailunsa aikana eri yritysten ja Lappeenrannan–Lahden teknillisen yliopiston (LUT-yliopisto) vihreän teknologian innovaatioihin.

– Erityisesti keskustelimme uusista ratkaisuista polttoaineissa ja muista vihreän teknologian uusista mahdollisuuksista Suomelle, kertoo pääministeri Marin Ylelle.

Marinin painotti vierailulla uudenlaisen teknologian tärkeyttä, jotta uusia yrityksiä ja niiden kautta uusia työpaikkoja voisi syntyä Suomeen.

Pääministeri Sanna Marin tervehtii Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarvaa 2.11.2020.
Pääministeri Sanna Marin tapasi Lappeenrannassa muun muassa kaupungin, yritysten ja yliopiston väkeä. Kuva: Silva Nieminen / Yle

Kaakkois-Suomeen EU:n elpymisrahaa?

Suomi saa kolme miljardia euroa Euroopan unionin elpymisrahaa. Pääministeri ei kerro vielä tarkkoja tietoja, mihin rahavirrat suuntautuvat. Hän pitää kuitenkin todennäköisenä, että rahaa tulee Kaakkois-Suomeen.

– Voisin kyllä ajatella, että täällä on paljon sellaista osaamista, mihin tätä rahoitusta on tarkoitus kohdentaa. Nimenomaan vihreän siirtymän osalta täällä olisi kohteita, joihin voitaisiin hyödyntää elpymispaketin rahaa, sanoo Marin.

Elpymisrahasta vähintään kolmannes eli miljardi euroa on käytettävä ilmastotoimiin. LUT-yliopistossa on tutkittu malleja, jossa sellutehtaiden savukaasujen hiilidioksidista voidaan tehdä synteettisiä polttoaineita. Tämä voisi olla Marinin mukaan yksi elpymisrahan saaja.

– Juuri tämän kaltaisiin kohteisiin on tarkoitus rahaa kohdentaa. Me emme ole vielä kuitenkaan hanketasolla, emmekä keskustele vielä yksityiskohdista, painottaa Marin.

Marin kertoo, että etsinnässä EU-rahan saajiksi on uusia ja vaikuttavia kohteita, joiden kautta voisi syntyä uusia yrityksiä ja työpaikkoja.

Pääministeri Sanna Marin vierailemassa Lappeenrannassa 2.11.2020.
Itäraja avautuu Marinin mukaan sitten, kun on turvallinen rokote tai lääke koronaan on olemassa. Kuva: Mikko Savolainen / Yle

Itäraja pysyy kiinni

Pääministeri tapasi myös Lappeenrannan kaupungin edustajia. Heidän kanssaan keskusteluun nousi Etelä-Karjalan ja Lappeenrannan elinvoima. Erityisesti esiin tuli Imatran ja Luumäen välisen kaksoisraiteen rakentaminen.

– Imatra-Luumäen rataosuuden kaksoisraiteistaminen on tulevaisuuden tärkeä ratainvestointi, sanoo Marin.

Lappeenrannassa keskustelu kävi lisäksi itärajasta, jonka liikenne on ollut rajoitettua korona-ajan. Marin ei vielä lupaa itärajaa avattavaksi henkilöliikenteelle. Etelä-Karjala menettää päivittäin noin miljoona euroa matkailutuloja rajan ollessa kiinni.

– Itärajan kiinni oleminen on erittäin hankala asia itärajan kunnille ja koko Suomelle. Emme vielä tiedä, milloin saamme toimivan rokotteen tai lääkkeen koronaan. On liian aikaista sanoa, että milloin tilanne normalisoituu ja itäraja avautuu, Marin toteaa.

Marinin puoluetoveri kansanedustaja Anneli Kiljunen (sd.) kutsui pääministerin vierailulle Lappeenrantaan.

Suosittelemme