Marraskuinen torstai on pienelle ja piskuiselle Pohjois-Makedonialle suuri päivä.
Maan miesten jalkapallomaajoukkue pelaa nimittäin historiansa tärkeimmän ottelun. Mikäli se onnistuu kaatamaan Tbilisissa Georgian, etenee se jalkapallon EM-lopputurnaukseen. Huuhkajien tavoin Pohjois-Makedonia olisi ensi kesänä pelattavan turnauksen ensikertalainen.
– Tätä on kuvailtu suurimmaksi peliksemme koskaan. Olemme niin lähellä EM-kisapaikkaa. Meitä makedonialaisia on vain pari miljoonaa ja olemme yhdessä odottaneet tätä niin pitkään, kertoo HJK:ta päättyneellä kaudella edustanut Ferhan Hasani.
Hasanilla on viime viikkoina ollut aihetta sekä iloon että suruun. Iloa on tuonut esimerkiksi seurajoukkue HJK:n Suomen mestaruus, joka varmistui marraskuun alussa. Lokakuun alussa HJK oli jo aiemmin varmistanut cupin mestaruuden kaadettuaan loppuottelussa Interin 2–0.
Myös maajoukkue Pohjois-Makedonian eteneminen aina EM-turnauksen jatkokarsintoihin on piristänyt päiviä.
Sitten huonompiin uutisiin: Hasani ei ole mukana EM-turnauspaikan ratkaisevassa ottelussa.
– Olen loukkaantunut, joten en ole mukana joukkueessa Georgiaa vastaan, mutta ei se haittaa. Sillä, ketä joukkueessa tai kokoonpanossa on, ei ole merkitystä, Hasani sanoo.
Myös Georgialle EM-kisapaikka olisi maan historian ensimmäinen. Pienille jalkapallomaille avautui väylä EM-lopputurnaukseen Kansojen liigan kautta.
Vuonna 2018 alkaneessa Kansojen liigassa maat on jaettu neljälle eri sarjatasolle, jossa vastustajat ovat rankingin perusteella samantasoisia. Georgia ja Pohjois-Makedonia olivat D-liigassa lohkojensa voittajia ja saivat sitä kautta takaportin EM-kisoihin.
D-liigan lohkovoittajat kohtasivat EM-jatkokarsinnan ensimmäisellä kierroksella lokakuussa, kun Georgia voitti Valko-Venäjän ja Pohjois-Makedonia Kosovon. Tänään torstaina pelissä on EM-kisapaikka, joka ratkeaa yhdessä ottelussa.
Aikaisemmassa karsintajärjestelmässä Georgian ja Pohjois-Makedonian kokoisten jalkapallomaiden EM-kisapaikka on ollut liki mahdottomuus.
Hasanilta jäivät väliin myös Klubin kauden viimeiset ottelut. Hänen toistaiseksi esiintymisekseen Suomessa jäi maukas 3–0-voitto paikallisvastustaja HIFK:sta. Siinä Hasani iski 2–0-osuman rangaistuspotkusta.
Viimeisten otteluiden seuraaminen sivusta ei ole ollut pohjoismakedonialaiselle helppoa.
– Olen vihainen, koska en voi pelata. Tämä vuosi ei ollut loukkaantumisten suhteen niin onnekas.
Hasani iski Hakaa vastaan hattutempun elokuun puolivälissä, mutta oli sen jälkeen sivussa peleistä lähes pari kuukautta. Hän ehti pelata SJK:ta ja HIFK:ta vastaan, mutta oli sivussa mestaruuden sinetöineestä ottelusta IFK Mariehamnia vastaan sekä viimeisestä Inter-ottelusta.
Kaikkiaan pohjoismakedonialainen esiintyi Veikkausliigassa yhdeksässä kohtaamisessa, joissa hän iski viisi maalia. Cupin puolella kuudessa ottelussa syntyi kaksi osumaa.
Parempi joukkue
Hasani on ollut Pohjois-Makedonian maajoukkueen mukana vuodesta 2010 ja pelannut 38 A-maaottelussa. Viime vuosina peliaika maajoukkueessa on ollut tiukassa, ja EM-karsinnoissa Hasani pelasi kolmessa ottelussa. EM-jatkokarsintojen ensimmäisessä ottelussa Kosovoa vastaan hän oli penkillä.
Hasani kuvailee joukkueen pelin parantuneen huomattavasti viime vuosien aikana.
– Meillä on parempia pelaajia, joista moni pelaa isoissa liigoissa. Voimme pelata karsinnoissa isojakin maita vastaan, Hasani kertoo.
Joukkueen suurelle yleisölle tunnetuin pelaaja lienee Leedsin Ezgjan Alioski, joka on päässyt Valioliigassa tällä kaudella kentälle kuudessa ottelussa. Maajoukkueen kaikkien aikojen paras maalintekijä Goran Pandev on pelannut kaikissa Genoan Serie A -otteluissa.
Napolin keskikenttäpelaaja Elif Elmas on iskenyt neljässä pelaamassaan Serie A -ottelussa yhden osuman, mutta joutui olemaan lähes koko lokakuun sivussa koronaviruksen takia. Espanjan kentillä urakoi puolestaan keskikenttäpelaaja Enis Bardhi, joka on pelannut kaikissa Levanten kauden otteluissa. Kroatialan suurseura Dinamo Zagrebin keskikentällä ahkeroi Arijan Ademi, joka palasi dopingkäryn jälkeen maajoukkueeseen vuonna 2017.
Hasani kertoo Kansojen liigan otteluiden sopineen pienelle maalle mainiosti. Pohjois-Makedonia johtaa C-liigan lohkoaan, jossa sen kanssa pelaavat Georgia, Armenia ja Viro.
– Ennen oli todella vaikeaa pienelle maalle pelata Italiaa, Espanjaa ja Belgiaa vastaan. Kansojen liigassa pelaaminen on ollut niin paljon helpompaa, kun vastassa on ollut Georgian ja Armenian kaltaisia maita.
Lohko on kuitenkin ollut hyvin tasainen, ja Georgia on Pohjois-Makedonian tavoin kuudessa pisteessä.
EM-kisapaikasta torstaina taistelevat joukkueet kohtasivat viimeksi juuri Kansojen liigassa, jossa lokakuun puolivälissä pelattu ottelu päättyi 1–1-tasapeliin. Tällöin Pohjois-Makedonian maalivahti Stole Dimitrievski ajettiin kentältä 67. minuutilla ja Georgian 19-vuotias Khvicha Kvaratskhelia iski maajoukkueuransa avausmaalin muutamaa minuuttia myöhemmin. Alioski tasoitti kuitenkin pelin lisäajalla rangaistuspotkusta.
Myös joukkueiden syyskuinen Kansojen liigan kohtaaminen päättyi pistejakoon samoin lukemin. Molemmissa otteluissa pallonhallinta meni liki tasan.
EM-jatkokarsintojen ensimmäisissä osaotteluissa Georgia kaatoi Valko-Venäjän 1–0 ja Pohjois-Makedonia Kosovon 2–1.
Fifa rankingissa Pohjois-Makedonia on kymmenen sijaa Suomea alempana, sijalla 65. Georgia löytyy sijalta 86. Kotijoukkue Georgian pelaajista suurin osa pelaa Euroopassa pienemmissä liigoissa. Tornike Okriashvili on iskenyt neljä maalia Kyproksen liigassa pelaamassaan seitsemässä ottelussa ja on ollut tehokas myös maajoukkueessa. Okriashvili on iskenyt kolme Georgian syksyllä tekemästä kuudesta maalista, ja puolalaisessa Lech Poznanissa lainalla pelaava Nika Kacharava on osunut kahdesti.
Georgia on kuitenkin ollut kotonaan vahva. EM-karsinnoissa se piti Tbilisissa maalinsa puhtaana sekä Irlantia että Tanskaa vastaan.
Hasani ei EM-kisapaikan ratkaisevassa ottelussa pelaa, mutta uskoo olevansa EM-kisajoukkueessa, mikäli Pohjois-Makedonia etenee lopputurnaukseen.
– Tietysti, jos olen kunnossa ja pelaan ensi kaudella myös seurajoukkueessa hyviä minuutteja, olen mukana EM-kisoissa. Olen pelannut maajoukkueessa 10 vuotta ja olen 10 vuotta odottanut, että saisin pelata EM-kisoissa.
Jalkapallon EM-jatkokarsintojen viimeiset osaottelut pelataan torstaina 12.11. Voittajat ottelupareista Pohjois-Irlanti–Slovakia, Serbia–Skotlanti, Unkari–Islanti ja Georgia–Pohjois-Makedonia etenevät EM-lopputurnaukseen.
Lue myös:
Serbia hyydytti Norjan jatkoajalla – Skotlannille makea rangaistuspotkuvoitto EM-jatkokarsinnoissa