Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

HJK:n Mestarien liigan karsinnat jäivät lyhyiksi – islantilaisjoukkue jätti Klubin nollille: "Ei selityksiä"

Islantilainen Valur vei yksiosaisen karsinnan 3–0 ja eteni toiselle karsintakierrokselle.

Linda Ruutu / HJK Naiset
HJK:n kapteeni Linda Ruutu oli pettynyt joukkueensa esitykseen. Kuva: Tomi Hänninen
Hinni Hirvonen
Avaa Yle-sovelluksessa

HJK joutui pettymään jalkapallon Mestarien liigan karsintojen avauskierroksella, kun se hävisi islantilaiselle Valurille 0–3.

Etukäteen otteluparin ennakkosuosikiksi nostettu Valur oli tyly emäntä, sillä se iski kolmesti jo yksiosaisen karsintakierroksen avauspuolikkaalla.

Islannin maajoukkuepelaaja Gunnhildur Jonsdottir aloitti maalinteon vain kahdeksan minuutin pelin jälkeen. Maajoukkuehyökkääjä Elin Jensen lisäsi johtolukemat 2–0:aan parinkymmenen minuutin pelin jälkeen. Mist Edvardsdottir vei kotijoukkueen jo kolmen maalin karkumatkalle 36 minuutin kohdalla rangaistuspotkusta.

– Totta kai olen pettynyt tulokseen ja ekaan puoliaikaan. Ei siinä ole selityksiä. Emme päässeet lähellekään omaa tasoa. Toki teimme hyvän tason noston toiselle puolikkaalle. Tälläisessä pelissä ei riitä, että pelaa yhden puoliajan hyvin, HJK:n kapteeni Linda Ruutu pohti.

Maajoukkuepelaajia vilisevä islantilairyhmä on juhlinut maansa mestaruutta 11 kertaa. Toisaalta Valur oli pelannut edellisen ottelunsa kuukausi sitten, sillä maan pääsarja keskeytettiin koronaviruksen vuoksi lokakuun alussa.

HJK:n kausi päättyy sunnuntaina, kun se emännöi viimeisellä kierroksella JYPKiä. Viidentenä olevalla Klubilla on vielä mahdollisuudet pronssille, mutta siinä tapauksessa Hongan ja KuPSin on menetettävä pisteitä.

– Peli-ilme oli huomattavasti parempi toisella jaksolla kuin ensimmäisellä jaksolla. Se mukaan kauden vikaan peliin, ei tässä muu auta, Ruutu summasi.

Lue myös:

Kansallisessa liigassa pahasti pettynyt HJK lähtee pelastamaan kauttaan Mestarien liigan karsintoihin: "Haluamme menestyä ja näyttää meidän oikeaa osaamista"

Suosittelemme sinulle