Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Risto Sulkava kyykistyy metsäisessä rinteessä viistosti alaspäin makaavan puunrungon viereen.
Hän kaivaa kuluneesta kaulakotelostaan esille luupin eli lampulla varustetun suurennuslasin, asettaa sen melkein kiinni puun runkoon ja silmän kiinni luuppiin.
– Kantoraippasammal, Sulkava ilahtuu, kun tunnistaa mielestään mitättömän näköisen tummanvihreän kasvuston.
Olemme Kieluan alueella Savonrannalla Etelä-Savon pohjoisosissa. Alue yhdistää kaksi Etelä-Savon merkittävintä vanhojen metsien suojelualuetta, Koloveden kansallispuiston ja Kakonsalon Natura-alueen.
Sulkava tunnetaan parhaiten entisenä Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtajana. Siinä tehtävässä hän toimi useita vuosia lähtien vuodesta 2008.
Häneltä saa kysyttäessä pitkän liudan myös muita titteleitä ja toimenkuvia: filosofian tohtori, biologi, ekologi, metsäkartoittaja, nykyisin myös lammasfarmari.
Sulkava on luonnonsuojelun aktiiviammattilainen jo useamman vuosikymmenen ajalta.
Kantoraippasammal puolestaan on vanhoissa metsissä esiintyvä, pinnaltaan pehmenneillä lahoilla havumaapuilla kasvava uhanalainen sammal.
Sen elinympäristöt ovat taantuneet voimakkaasti luonnontilaisten ja lahopuuta sisältävien metsien vähentymisen takia. Etenkin Etelä-Suomessa lajin kanta on pirstoutunut pahoin. Yli puolet tunnetuista esiintymistä on suojelematta.
Lajin leviäminen uusille kasvualustaksi soveltuville puunrungoille edellyttäisi paitsi uusien maapuiden syntymistä, myös sopivien varjoisten ja pienilmastoltaan kosteiden metsien verkostoa. Säilymisen turvaavat parhaiten riittävän laajat luonnontilaiset metsäalueet.
Tältä noin 600 hehtaarin eli vajaan 1 000 jalkapallokentällisen kokoiselta alueelta on löytynyt Sulkavan mukaan 37 Punaisen kirjan lajia.
Punainen kirja on kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n uhanalaisuusarviointi. Suomen arvioinnin suorittaa eri lajiryhmiin erikoistuneiden tutkijoiden ryhmä.
Siitä huolimatta nämä metsät ovat valtion eli Metsähallituksen talouskäytössä. Se tarkoittaa sitä, että ne saatetaan milloin tahansa hakata.
Samankaltainen tilanne on lukuisissa valtion omistamissa metsissä ympäri Suomea.
Valtion metsähakkuut tuhoavat biodiversiteettiä
Kieluan alueen metsä Savonlinnassa on oikeastaan yhteistä metsäomaisuuttamme. Siihen kuuluu runsaslahopuustoisia, luonnontilaisia korpia sekä karuja kalliomänniköitä. Niistä vain pieni osa on suojelualueina.
Sulkavan mukaan alueen rannat ja rantamaisemat ovat kansallispuistotasoa. Hän on ollut mukana ehdottamassa sitä Koloveden kansallispuiston laajennukseksi ympäristöministeriölle viime keväänä.
Sulkavalla onkin kerrottavaa.
Hänen mielestään valtio ei omissa metsissään ota huomioon luonnon monimuotoisuutta siinä määrin kuin pitäisi.
Sulkavan mukaan luonnonmetsien hakkuiden lopettaminen valtion mailla olisi merkittävin, nopeasti mahdollinen biodiversiteetin suojeluteko Suomessa.
– Viimeistään nyt olisi se hetki, kun luonnonmetsät pitäisi suojella, jättää ne pois metsätaloustoimista, joka ikinen palanen. Millään muulla konstilla uhanalaistumiskehitystä ei pystytä pysäyttämään, hän sanoo.
Sulkava ei ole ajatuksineen yksin. Samoilla linjoilla on esimerkiksi Jyväskylän yliopiston luonnonsuojelubiologian lehtori ja metsäekologian tutkija Panu Halme.
– Metsähallituksella on koko ajan hakattavaksi suunniteltuja metsäalueita, joissa luontoarvot ovat niin korkeita, että vastuullisen toimijan ei pitäisi niissä hakkuita tehdä. Eikä valtion, jonka pitäisi olla vastuullisuudessa eturintamassa.
Jääkaudelta asti kasvaneissa metsissä lajisto on tallella
Syynä kantoraippasammalen ja monen sen lajitoverin kohtaloon on, että vanhojen metsien osuus on vähentynyt dramaattisesti maassamme.
Luonnon synnyttämiä metsiä ei ole jäljellä kuin pieninä palasina siellä täällä. Luonnonvarakeskuksen mukaan täysin luonnontilaisia metsiä on alle kolme prosenttia Suomen metsistä.
Luonnonmetsät ovat metsiä, joita ei ole käytännössä hakattu sen jälkeen, kun jääkausi väistyi Suomenniemeltä.
Niissä puusto on erikokoista ja eri ikäistä. Maahan kaatuneet puut ovat saaneet rauhassa lahota, eikä maaperää ole koskaan myllätty.
Luonnontilaisia metsiä löytyy Suomen valtion mailta tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia hehtaareja, arvioi Sulkava.
– Lajisto on silloin tallella, hän sanoo.
Metsissä kasvaa harvinaisia lajeja, joita ei moneen kertaan tai edes kertaalleen hakatuista metsistä löydä.
Eniten vanhoja luonnonmetsiä on Pohjois- ja Itä-Suomen alueilla. Näillä alueilla myös valtion maita on eniten.
Jatkamme matkaamme autoilla toiselle alueelle muutaman kilometrin päähän. Jätämme autot tien varteen ja lähdemme kiipeämään kivikkoista, sammalpeitteistä rinnettä ylöspäin.
Saavumme Kintturinteen alueelle. Metsä näyttää lastenkirjojen satumetsältä.
Pehmeät sammalmättäät peittävät maahan kaatuneita puunrunkoja. Naavaa roikkuu puiden oksilla. Vihreän eri sävyt kilpailevat keskenään.
Tutkailemme ympärillemme ja löydämme sen mitä tulimme etsimään; haapariippusammalen, noin parin metrin korkeudella ison haavan rungolla kasvavan sammalen. Siinä on päällekkäin kaartuvia, vihreitä kerroksia.
Kuljemme pienen ympyrän alueella. Yhtäkkiä huomaamme aiemmin tämän alueen kartoituksissa löytymättömän lajin, raidankeuhkojäkälään, vaaleanvihreään suikaleeseen, joka roikkuu ylhäisessä yksinäisyydessään aikoja sitten kaatuneen koivun kannon tuohessa.
Sulkava kaivaa kännykän esiin ja merkitsee raidankeuhkojäkälän sijainnin kartalle eli tekee lajihavaintopisteen.
Suomi on sitoutunut säilyttämään luonnon monimuotoisuuden
Jos vanhoja metsiä siis on vielä jäljellä ja uhanalaiset lajit asustavat niissä, miksei metsiä suojella ja harjoiteta metsätaloutta lajistoltaan vähempiarvoisissa metsissä?
Siihen Suomi on juhlapuheissaan ja strategioissaan sitoutunut.
Monimuotoisuuden suojelemiseen velvoittaa esimerkiksi Suomen biodiversiteettistrategia. Tavoite monimuotoisuuden edistämisestä on kirjattu myös Kansalliseen metsästrategiaan.
Niiden lisäksi Metsähallituksen oma ympäristöopas antaa ohjeet metsien luontoarvojen varalta.
Oppaassa todetaan, että uhanalaiset lajit toimivat alueiden suojelutarpeiden ilmentäjinä. Lajiesiintymät turvataan rajaamalla ne metsätaloustoimien ulkopuolelle, oppaassa sanotaan.
Miksi Sulkavan löytämien uhanalaisten lajien kohdalla ei ole toimittu niin? Miksi valtio ei ole rajannut näitä ja monia muita vastaavia metsiä metsätalouden ulkopuolelle?
– Ongelma on oikeastaan se, että kukaan ei ole laittanut näitä metsiä kartalle. Ei tiedetä, missä ne ovat. Metsähallitus on yrittänyt sitä monta kertaa erilaisissa ohjelmissa, mutta epäonnistunut joka kerta, Sulkava sanoo.
Kun valtio on kartoittanut metsiensä luontoarvoja vuosien ja vuosikymmenien aikana, Sulkavan mukaan jokaisessa vaiheessa on vakuutettu, että sieltä on kammattu kaikki suojelun arvoiset kohteet.
– Ja kuinka ollakaan, edelleen niitä on. On siis selvästi osoitettu, että niitä ei ole tähän mennessä löydetty eikä niitä ole haluttu löytää.
Miksi Metsähallitus ei sitten haluaisi löytää suojelunarvoisia metsiä?
Sitä täytyy kysyä toimitusjohtaja Jussi Kumpulalta. Ajamme tapaamaan häntä, niin ikään itäsuomalaiseen metsään Lieksaan.
Kumpula on Lieksassa tapaamassa alaisiaan, paikallisia metsäsuunnittelijoita. Heitä, jotka muun muassa rajaavat talousmetsiin leimikoita eli hakattavia alueita.
Kumpula johtaa Metsätalous Oy:tä eli osastoa, johon kuuluvat Metsähallituksen talousmetsät. Niitä on yli puolet valtion yhteensä yhdeksän miljoonan hehtaarin metsäomaisuudesta.
Kaikkiaan Metsähallituksen hallinnassa on 12,6 miljoonan hehtaarin verran maa- ja vesialueita – eli lähes kolmannes koko Suomen pinta-alasta.
Osa talousmetsistä on niin sanottua kitumaata tai metsätaloustoimia on rajoitettu. Aktiivisten hakkuiden piirissä on kaikkiaan noin kolme miljoonaa hehtaaria metsää.
Suojellut valtion metsät ja erämaat – reilut neljä miljoonaa hehtaaria – taas kuuluvat Metsähallituksen Luontopalveluille.
Mutta nyt puhumme luontoarvoista juuri talousmetsissä.
Kumpula ei hätkähdä kysymystä, miksi Metsähallituksen suojelemattomista metsistä tai jopa leimikoilta löytyy toistuvasti uhanalaisia lajeja.
Hänen mielestään lajit seulotaan ennen hakkuita riittävällä tarkkuudella.
Kumpula kertoo, että leimikon suunnittelija tarkastaa ensin uhanalaisten lajien esiintymät viranomaisten rekistereistä, ja käy lopuksi vielä maastossa. Metsässä taas katsotaan rakennepiirteitä eli tutkitaan, onko siellä lahoa puustoa ja näkyykö edellisten hakkuiden jälkiä.
Suomalaismetsissä uhanalaiset lajit huomioidaan jopa paremmin kuin vaikkapa naapurimaissa, Kumpula arvioi.
Miksi ne silti jäävät havaitsematta?
– Leimikon suunnittelu etenee Suomessa tällä tavalla, että se perustuu metsien rakennepiirteiden tunnistamiseen. Missään päin maailmaa suunnittelua ei tehdä mikroskoopin kanssa, hän sanoo.
Talousmetsien luontoarvoja on yritetty paikantaa myös Metsähallituksen omassa alue-ekologisessa selvityksessä.
Sitä varten talousmetsistä etsittiin asiantuntijoiden kanssa luontokohteita, esimerkiksi soita ja vanhoja metsiä.
Metsät käytiin uudelleen läpi viime vuonna, ja uusi selvitys valmistui keväällä.
Koko pinta-alaa ei kuitenkaan seulottu. Maastossa käytiin kävelemässä ja kartoittamassa lajeja ennakkotietojen pohjalta, suojeluarvojen kannalta lupaavimmissa kohteissa.
Kaikkia metsiä ei siis ole missään vaiheessa kartoitettu.
– Se vaatisi ihan erityyppisen metsäsuunnittelujärjestelmän perustamista, se olisi uutta koko maailmassa. Joka puolella metsäsuunnittelu on samantyyppistä. Ja meillä erityisen tarkkaan otetaan huomioon uhanalaisuus, Kumpula sanoo.
AIHEESTA ENEMMÄN
Juuri sen vuoksi valtion metsiä ovat jo vuosien ajan kartoittaneet järjestöt ja vapaaehtoiset metsäaktivistit.
Sulkava on mukana työryhmässä, joka sai arvokkaiden luonnonmetsien kartoittamista varten WWF:n Panda-palkinnon.
Palkintorahoilla sekä muun muassa Greenpeacen ja eri säätiöiden tuella he ovat kartoittaneet viimeisen vuoden aikana satoja valtion metsäkohteita.
Niistä yhteensä 55 on nostettu raporttiin, joka valmistuu pian. Yle tutustui raporttiin ennen julkaisua.
Kaikki kartoitetut metsät olivat talousmetsiä. Niistä yli puolelle Metsähallitus on hiljattain suunnitellut hakkuita.
Leimikoilla eli tulevilla hakkuualueilla esiintyi runsaasti uhanalaista, silmälläpidettävää ja vanhojen metsien luontoarvoja indikoivaa lajistoa.
Merkittävä osa lajeista on sellaisia, että Metsähallituksen oma ympäristöopas suosittaa niiden perusteella metsän siirtämistä pois talouskäytöstä.
Vapaaehtoisten kartoittajien haaviin on siis jäänyt uhanalaisia lajeja, joita Metsähallitus ei ole omissa selvityksissään löytänyt. Miten se on mahdollista?
– Meille tulee koko ajan uutta tietoa, lajimäärä lisääntyy ja metsiin tulee lajeja koko ajan. Tietenkin riippuu myös uhanalaisesta lajista, että miten se vaikuttaa metsän käyttöön tai vaikuttaako ollenkaan, Kumpula vastaa.
Siitä tullaankin toiseen järjestöjen ja Metsähallituksen väliseen kiistakapulaan.
Kumpulan mielestä lajihavainnot metsässä eivät välttämättä estä sen hakkaamista.
Useat vanhoista metsistä löytyvät lajit ovat sammalia, jäkäliä ja kääpiä, jotka viihtyvät lahopuun pinnoilla.
– Tärkeintä metsän käsittelyssä on, että nimenomaan lahopuut ja kuolleet puut säästetään metsään, että lajit voisivat siitä huolimatta säilyä hengissä, hän sanoo.
Kartoittajat ovatkin lakanneet toimittamasta Metsähallitukselle tarkkoja koordinaatteja havaitsemistaan uhanalaisista lajeista. He eivät pidä kestävänä, että muu metsä kaadetaan lajin ympäriltä, sillä monet niistä vaativat laajoja alueita selvitäkseen.
Riittääkö muutamien lahopuiden jättäminen hakkuuaukealle suojelemaan monimuotoisuutta?
– Se riippuu lajista, mutta monelle on ensiarvoisen tärkeää, että se lahopuu siellä säilyy. Monet ovat myös lajeja, jotka vaativat paljon valoa, Kumpula sanoo viitaten hakkuiden lisäämään auringonvaloon.
Metsähallituksella ja luontojärjestöillä on käynnissä pitkä neuvotteluprosessi metsäkiistojen ratkaisemiseksi. Siinä järjestöt ovat vieneet Metsähallitukselle tietojaan uhanalaisista lajeista talousmetsissä.
Kumpulan mukaan moni metsä on päätynyt keskustelujen seurauksena pois talouskäytöstä. Osan kohtalo on yhä auki.
Vapaaehtoisten kokoaman laajan, vielä julkaisemattoman raportin hän näkee haastattelumme aikana kuitenkin ensimmäistä kertaa.
Kun Kumpula selaa siinä lueteltujen lajien listaa, hän terästäytyy yhdessä kohdassa: raportin mukaan metsistä on löydetty 99 erittäin uhanalaista lajia.
– Se [erittäin uhanalainen laji] on omassa kategoriassaan. Sen esiintymispaikan tulevaisuus arvioidaan kyllä yhdessä lajiasiantuntijan kanssa, hän sanoo.
Tuleeko sen perusteella myös suojelualueita tai siirretäänkö kohteita pois metsätalouden piiristä?
– Eivät ne välttämättä suojelua vaadi. Ne täytyy ottaa huomioon. Monesti ne ovat pistemäisiä ja usein niiden ympäriltä jätetään alue käsittelemättä. Ne voivat jäädä [jäljelle metsään] myös normaalissa [hakkuu]käsittelyssäkin, Kumpula sanoo.
Valtio vaatii tulostavoitteellaan Metsähallitusta kaatamaan puita
Vaikka Kumpula vastaa hakkuiden hoitamisesta, hän ei yksin päätä siitä, kuinka paljon puuta lopulta kaadetaan.
Metsähallitusta ohjaavat maa ja -metsätalousministeriö sekä ympäristöministeriö. Talousmetsät kuuluvat maa- ja metsätalousministeriön vastuulle.
Maan hallitus taas asettaa Metsähallitukselle valtion talousarviossa tulostavoitteen. Se on summa, joka Metsähallituksen täytyy valtion kassaan tulouttaa.
Tavoitetta on nostettu ainakin neljänä viime vuonna, ja se on herättänyt arvostelua erityisesti luontojärjestöiltä.
Viime keväänä tulostavoitetta kuitenkin laskettiin. Sen haluttiin olevan linjassa pääministeri Sanna Marinin (sd) hallituksen ilmastotavoitteiden kanssa.
Metsähallitukselle asetettiin ensi kertaa muun muassa hiilinielujen ja -varastojen kasvutavoite.
Samalla tulostavoite pieneni 18 miljoonalla eurolla. Metsähallituksen täytyy tulouttaa valtiolle 114 miljoonaa euroa vuodessa. Aiempi tavoite oli 148 miljoonaa.
– Nyt on kiinnostavaa seurata, miten se tulee vaikuttamaan tehtyyn tulokseen, Jyväskylän yliopiston Panu Halme sanoo.
Halme huomauttaa, että Metsähallitus on ylittänyt tavoitteensa useana vuonna.
Niin on käynyt ainakin vuosina 2017–2019, vahvistetaan Metsähallituksesta. Sen mukaan ylitys johtuu muun muassa puun hinnan ja kysynnän kasvusta.
– Jos tulostavoite aina ylitetään, ei ole kyse tulostavoitteesta, Halme sanoo.
Hän uskoo, että metsät hakataan sen vuoksi, että ne saataisiin pidettyä pois suojelun piiristä.
Halmeen mielestä hakkuita käytetään tasaamaan puumarkkinoita. Jos puun hinta laskisi ja yksityismetsistä ei tulisi puuta tehtaille, Metsähallitus voisi tulla pelastamaan tilanteen, Halme sanoo.
– Se on ehkä tabu Suomessa, mutta näen tilanteen niin. Siinä tilanteessa oltaisiin ongelmissa, jos oltaisiin erehdytty suojelemaan tietyt metsät, ja niitä ei enää voisikaan käyttää.
Risto Sulkavan mukaan puupula on niin valtava, että luonnonmetsäalueita on pakko hakata.
Hän nostaa esimerkiksi korpialueet. Metsähallituksen ympäristöoppaassa linjataan, että luonnontilaisen kaltaiset korvet eli puustoiset suot jätetään hakkuiden ulkopuolelle.
– Sitä on mahdotonta noudattaa. Tällä hetkellä hakkuut kohdistuvat erittäin suurella paineella korpialueisiin, koska kuusitukkia ei valtion mailta oikein juuri muualta saa. Kainuussa ja Lapissa ei sitä saada mistään muualta kuin luonnonmetsistä.
Jussi Kumpula ihmettelee väitteitä.
– Metsähallituksen hakkuut ovat kuitenkin vain kahdeksan prosenttia kaikista hakkuista, tuontipuunkin osuus on 14–20 prosenttia. Suurin merkitys on sillä, miten yksityismetsissä puukauppa käy tai on käymättä, hän sanoo.
Hänen mukaansa puuntuotannollisesti kestävä hakkuumäärä on päätetty osallistavassa suunnitteluprosessissa.
Kumpula sanoo, että Metsähallitus tinkii vuosittain 1,8 miljoonaa kuutiota hakkuistaan luonnon monimuotoisuuden hyväksi. Se tarkoittaa Kumpulan mukaan 55 miljoonaa euroa pienempää liikevoittoa. Kustannuksia tulee hänen mukaansa myös lahopuiden lisäämisestä talousmetsiin.
Panu Halme kyseenalaistaa myös tavan, jolla valtion Metso-ohjelmassa hankitaan yksityisomistuksessa olevia metsiä suojeltavaksi.
Hän oli mukana ohjelman väliarvioinnissa vuonna 2018. Sitä laatineet asiantuntijat totesivat, että Metsähallituksen talousmetsissä on 50 000–80 000 hehtaaria sellaista metsää, joiden suojeluarvo on korkeampi kuin yksityismetsiin perustetuilla suojelualueilla.
Valtion jo valmiiksi omistamien metsien suojeleminen olisi siis tehokkaampaa kuin joidenkin yksityismetsien ostaminen suojelualueiksi.
– Rahaa heitetään kankkulan kaivoon metsien suojelussa. Se on samaa valtion rahaa se Metso-raha, jolla voisimme suojella valtion omia metsiä niin, että ne vain jätettäisiin hakkaamatta, Halme sanoo.
Kumpulan mukaan Metsähallitus löysi väliarvion perusteella vain noin kolmen sadan hehtaarin verran suojeluarvoista metsää. Metsähallitus ei ollut laatimassa väliarvoita. Arvion tilasi ympäristöministeriö.
“Viimeistään nyt vanhat luonnonmetsät pitäisi suojella”
Kun kävelemme Risto Sulkavan kanssa Savonrannan vanhoissa metsissä, hän kertoo pelkäävänsä, että metsäkone saattaa milloin tahansa tulla ja kaataa nämä metsät, koska ne eivät ole millään lailla suojeltuja.
Juuri tänä vuonna Metsähallitus kaatoi Sulkavan ja kumppaneiden kartoittaman Nahkiaismäen alueen Savonrannalla. Mutta mennään siihen lopuksi.
Sulkavan ja ympäristöjärjestöjen mielestä nämä metsät pitää suojella.
Euroopan komissio on samaa mieltä Sulkavan kanssa. Vanhat metsät tulisi suojella, se linjaa valmisteilla olevassa EU:n biodiversiteettistrategiassa.
Suomen valtio on sitoutunut kansainvälisissä sopimuksissa siihen, että eliö- ja kasvilajien uhanalaistumiskehitys katkeaa tähän vuoteen mennessä.
Panu Halmeen mielestä valtio ei omissa metsissään noudata omia periaatteitaan.
– Monimuotoisuuskadon pysäyttäminen ei ole mahdollista, jos tehdään sellaisia leimikoita, joissa on ihan selvästi iso määrä uhanalaisten lajien havaintoja. Se on ristiriitaista, mutta se on valitettavan tyypillistä suomalaista metsäalan toimintaa, hän sanoo.
Päätämme retkemme sinne, missä monimuotoisuuden ja lajien säilyttämisen kannalta tuho on jo tapahtunut.
Metsähallitus on hakannut tänä vuonna aukon metsään, jonka luontoarvot Sulkava kumppaneineen oli juuri kartoittanut.
Alueella kasvoi samoja uhanalaisia lajeja kuin aiemmin kiertämillämme alueilla.
Täällä eli myös jutun alussa kohtaamamme kantoraippasammal ja esimerkiksi Etelä-Suomessa harvinainen kuukkeli.
– Tuntuu surulliselta, koska näitä hakataan koko ajan. Tällä alueella oli muistaakseni 21 lajihavaintopistettä, Sulkava sanoo.
Jussi Kumpula lupaa tutustua vapaaehtoisten tekemään raporttiin uhanalaisista lajeista huolellisesti.
Eikä Metsähallitus ole muutenkaan aihetta sivuuttanut. Talousmetsien osastolle on hiljattain palkattu oma luontokartoittaja. Aiemmin lajiasiantuntijoita ja biologeja on ollut lähinnä suojeltujen metsien puolella.
Yksi syy pestiin on Kumpulan mukaan se, että vapaaehtoisten kartoittajien lajihavaintoja on ollut viime aikoina niin paljon.
Entä onko Metsähallitus Kumpulan mielestä tehnyt hakkuissaan virheitä?
– Sanotaan näin, että olemme hakanneet sellaisia metsiä, joissa metsänkäyttöilmoitus on hyväksytty. Meitä on syytetty, että ollaan hakattu liian nuoria metsiä ja että ollaan hakattu liian vanhoja. Tässä viidakossa yritetään toimia parhaan tiedon mukaan.
Metsänkäyttöilmoitus tehdään, kun metsä aiotaan hakata. Sen tarkastaa ja hyväksyy metsälainsäädännön noudattamista valvova Metsäkeskus.
Risto Sulkava on turhautunut.
Hän sanoo, että vapaehtoiset kartoittajat ovat yrittäneet auttaa Metsähallitusta alue-ekologisessa suunnittelussa muun muassa kertomalla havainnoistaan.
– Oli etukäteen kerrottu, että tässä metsässä on näin paljon uhanalaisia lajeja, se on täydellistä luonnonmetsää ja täyttää kaikki Metso-kriteerit ja muut. Siitä huolimatta metsät eivät päätyneet suojelukohteiksi. En minä sitä oikein voi ymmärtää, miksi niin tapahtuu.
Juttua korjattu klo 12.23: Metsähallituksen hakkuut ovat kahdeksan prosenttia kaikista hakkuista, eivät 14–20 prosenttia, joka on tuontipuun osuus.
Juttua korjattu 19.11. klo 11.43: Metsähallituksella ja luontojärjestöillä on käynnissä pitkä neuvotteluprosessi Kainuun metsäkiistojen ratkaisemiseksi. Neuvottelut ovat edelleen käynnissä, eivätkä vielä päättyneet, kuten jutusta saattoi aiemmin päätellä.
Lue lisää:
Kaikki Euroopan vanhat metsät täytyy suojella, linjaa luonnon köyhtymiseen puuttuva EU-strategia
Tutkimus: Metsien linnut vähenivät, kun hakkuut lisääntyivät