Kolme tuntia kestävät mustavalkoiset elokuvat päätyvät otsikoihin vain harvoin. Kun tšekkiläinen Kirjava lintu -elokuvasai maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla viime vuoden syyskuussa, tabloidit räjähtivät huutamaan kuorossa.
"Kiertoajelu helvetissä", otsikoi The Sun ja kertoi yleisön voineen pahoin ja ahdistuneen näkemistään raaoista kohtauksista. The Daily Mail raportoi yleisön jäsenten taistelleen ulospääsystä. Teosta kutsuttiin kamalaksi holokaustielokuvaksi, joka esittää insestiä, eläimiinsekaantumista, silpomista ja murhia.
– Koko kohu on pötyä, sanoo elokuvan ohjaaja Vacláv Marhoul. Lehtijutut ovat Venetsian lehdistönäytöksestä, jossa oli arviolta yli tuhat ihmistä. Heistä 70 lähti kesken elokuvan.
Puheluun työhuoneeltaan vastaava tšekkiohjaaja ei kiistä elokuvansa aiheuttamaa järkytystä. Sen sijaan hän on siitä kiinnostunut ja enemmän kuin vähän ylpeä.
– Noissa jutuissa ei mainita, että tuon näytöksen jälkeisenä päivänä elokuva sai maailmanensi-illassaan kahdeksan minuutin mittaiset aplodit.
Pahinta maailmassa
– Sota on pahin asia maailmassa, Marhoul sanoo.
Olen pyytänyt häntä perustelemaan, miksi Kirjavassa linnussa on niin paljon raakuuksia. Sillä vaikka brittilehtien repimissä otsikoissa on klikkien ja ostajien kalastelua, elokuva on raadollinen.
Sen päähenkilö, pieni juutalaispoika, kulkee läpi toisen maailmansodan riivaaman Itä-Euroopan ja kohtaa matkallaan kaikki otsikoissa luetellut julmuudet – ja paljon enemmän.
– Sodassa ihmisiä murhataan, pommitetaan ja tuhotaan. Se on osa sotaa vielä tänäkin päivänä. Joten jos teen elokuvan sodasta, noiden asioiden täytyy olla osa sitä.
Marhoul ei puhu sodasta vain taiteilijan näkökulmasta. Hän on ollut Tšekin armeijan sotilaana Afganistanissa ja Irakissa. Hän kertoo nähneensä asioita, joita ei voi koskaan unohtaa.
– Sota on kokemus, jota ei voi selittää toiselle. Mutta sitä käsittelevässä teoksessa ei voi myöskään sulkea silmiään kauheuksien olemassaololta.
Kirjavan linnun kirjava tarina
Kirjava lintu perustuu puolalaiskirjailija Jerzy Kosinskin samannimiseen romaaniin. Kirjailijan omaelämäkerrallisena lapsuuskuvauksena pidetty romaani synnytti 1970-luvulla kohun, kun kävi ilmi, että sen tarinat olivat keksittyjä.
Marhoul pitää kysymystä teknisenä. Se on hänen mielestään kiinnostava vain puolalaisille, jotka ovat yhä suivaantuneita siitä, miten Kosinski heitä teoksessaan kuvaa. Ohjaajalle tärkeämpää on se tunne, jonka teos hänessä synnytti.
– Eivätkö Victor Hugon tai Hemingwayn teokset sitten ole hyviä, koska ne eivät ole totta? Kun luin tämän kirjan 15 vuotta sitten, se antoi minulle tärkeimmän lahjan, jonka ohjaaja voi saada. Se sytytti mielikuvitukseni.
Vaikka romaani on täynnä lapselle tapahtuvia pahoja asioita, jäi Marhoulille siitä vahva tunne hyvyyden, rakkauden ja toivon mahdollisuudesta.
Elokuvassa puhutaan Itä-Euroopan kielten sekoitusta, interslaavia. Sen ohjaaja löysi internetistä.
– Koska elokuvan ihmiset tekevät kamalia asioita, en halunnut sen viittaavan mihinkään tiettyyn maahan. Kyse ei ole siitä, että olisin halunnut alibin. Minusta ei vain olisi ollut reilua sanoa, että tämä tapahtui Ukrainassa tai Puolassa tai Bulgariassa.
Lapsinäyttelijä kauhujen keskellä
Kaikkien kauhujen keskellä tummasilmäinen lapsinäyttelijä Petr Kotlar on ainoa asia, johon katsoja voi Kirjavaa lintua katsoessaan kiinnittyä. Elokuva on kerrottu episodeina, joista kukin esittää pojan kohtaamista muiden ihmisten kanssa.
– Petr on todella energinen. Hän on kiinnostunut kaikesta, kuin rakettiin kiinnitetty, Marhoul kehuu.
Kotlaria suojeltiin kohtauksien sisällöltä. Hänellä oli kuvauksissa mukana sekä avustaja että oma isoäiti. Yleisöä järkyttäneessä seksikohtauksessa käytettiin täysi-ikäisiä sijaisnäyttelijöitä.
– Kohtauksessa, jossa kylän naiset käyvät nymfomaanin kimppuun, kuvattiin ensin vain ne kuvat, joissa Petr katsoo tapahtumia. Mutta minun täytyi saada hänelle oikeanlainen ilme.
Ohjaaja tiesi, että Kotlarin koira on tälle erittäin rakas. Niinpä hän päätti käyttää sitä työvälineenä.
– Pyysin häntä kuvittelemaan olevansa kävelyllä koiran kanssa ja kadottavansa sen. Hän alkoi itkeä ja saimme kuvaan oikean reaktion.
Prahasta Hollywoodiin – ja takaisin
Kohun lisäksi Kirjavassa linnussa on toinenkin piirre, jota ei odottaisi tuntemattoman ohjaajan arthouse-elokuvalta. Teos nimittäin suorastaan vilisee tähtinäyttelijöitä, jotka puolestaan ovat lisänneet kansainvälistä mielenkiintoa elokuvaa kohtaan.
Maata kiertävä poika kohtaa Stellan Skarsgårdin natsiupseerina, Barry Pepperin neuvostotarkka-ampujana, Udo Kierin mustasukkaisena myllärinä ja Harvey Keitelin pappina, joka antaa hänet apupojaksi Julian Sandsin näyttelemälle pedofiilille myllärille ymmärtämättä tekojensa seurauksia.
– Kirjoittaessani elokuvan käsikirjoitusta aloin olla sitä mieltä, että Stellan Skarsgård olisi ainoa oikea näyttelijä natsiupseerin rooliin, Marhoul sanoo.
Ohjaajan onneksi hän oli tavannut Skarsgårdin. Mahdollisuuksia ehkä heikentävä tekijä oli, että tapaamisesta oli vierähtänyt jo 25 vuotta.
– Meillä on yhteinen tuttu, joka pyysi minua näyttämään Skarsgårdille Prahaa vuonna 1995. Niinpä vietin viikonlopun hänen kanssaan ja näytin hänelle paikkoja, joihin turistit eivät löytäisi: rock-konsertteja, kokeellisia taidegallerioita.
Lauantai-iltana kaksi päivää kestänyt kaupunkikierros päättyi tappeluun.
– Olimme juoneet aika paljon ja niinpä päädyimme tappeluun viiden aggressiivisen tyypin kanssa – ja me voitimme, Marhoul muistelee.
Seuraavana vuonna Lars von Trierin Breaking the Waves sai maailmanensi-iltansa ja siinä miespääosan esittäneestä Skarsgårdista tuli iso tähti.
– Koska halusin hänet tähän elokuvaan, kysyin ystävältäni hänen numeroaan. Soitin Skarsgårdille ja hän vastasi ja muisti minut. Hän tunsi Kosinskin kirjan ja sanoi suostuvansa mukaan, jos pitäisi käsikirjoituksestani.
Skarsgårdin jälkeen loput näyttelijät oli ohjaajan mukaan helppo houkutella mukaan.
– Ensimmäinen kysymys, jonka näyttelijöitä edustavat agentit esittävät työtarjouksista, on kuka muu on mukana elokuvassa. Kun saa yhden nimekkään näyttelijän, tulevat muut perässä.
Oikeaa ja väärää väkivaltaa
Palataan vielä Venetsiaan, jossa Kirjavan linnun kanssa kilpaili viime vuonna toinen väkivaltaa ja pahuutta käsittelevä elokuva. Todd Phillipsin Joker voitti festivaalin pääpalkinnon Kultaisen leijonan. Elokuvateattereissa siitä tuli yksi kaikkien aikojen isoimmista hiteistä.
Marhoulin mukaan Joker ja Kirjava lintu ovat toistensa peilikuvat. Hän ihmettelee, miten kaikista väkivaltaisista elokuvista juuri hänen elokuvansa on joutunut niin paljon arvostelun kohteeksi.
– Kaikella kunnioituksella, minä en ole Quentin Tarantino. Hän kuvaa väkivaltaa mitään säästelemättä ja sanoo pitävänsä sitä hauskana. Mutta minun elokuvani ei ole tarkoitus olla hauska. En ymmärrä, miten väkivalta voisi olla miellyttävää.
Totta puhuen Marhoulin elokuvan väkivalta tapahtuu enimmäkseen kuvan ulkopuolella. Ohjaajan mukaan pahin tapahtuu katsojan mielikuvituksessa. Toisin kuin valkokankaat ja tv-ruudut täyttävät teokset, joissa tapetaan hänen mukaansa kymmenen ihmistä minuutissa.
– On niin paljon elokuvia, joissa ihmisiltä ammutaan aivoja seinille ja heitä lyödään miekoilla niin, että päät lentävät. Yleisö nauraa ja hymyilee, koska he tietävät, että se ei ole totta. Kirjavan linnun ongelma on siinä, että se kertoo väkivallasta, jollaista on oikeasti olemassa. Se on totuudellinen ja siksi se pelottaa ihmisiä.
Valoa pimeydessä
Missä Kirjava lintu -elokuvassa sitten ovat ne hyvyys, rakkaus ja toivo, jotka Marhoul sanoi löytäneensä Kosinskin romaanista 15 vuotta sitten? Niitä on tarjolla elokuvassa vain hitusen verran, joskin ne silloin tuntuvat tavallista voimakkaammilta.
Ohjaajan mukaan nuo asiat tulevat esiin nimenomaan poissaolon kautta.
– Vähän niin kuin nyt pandemian takia ymmärrämme, mitä toisten ihmisten läheisyys meille merkitsee. Tai että rauhan merkityksen voi todella ymmärtää vasta sodassa.
Vacláv Marhoul toivoo teoksensa muistuttavan yleisöä siitä, että sen kuvaamat kauheudet ovat yhä arkipäivää eri puolilla maailmaa. Sotilasuransa jälkeen ohjaaja on tehnyt humanitaarista työtä Unicefille. Hän kertoo tavanneensa viimeksi viime vuonna entisiä lapsisotilaita Ruandassa.
– Kirjava lintu ei ole toisen maailmansodan tarina. Se ei kerro holokaustista. Se on tarina asioista, joita tapahtuu koko ajan maailmassamme. Se koskettaa nytkin lapsia esimerkiksi Syyriassa, Malissa ja Afganistanissa. Tämä elokuva kertoo meistä kaikista, ihmisistä.