Valko-Venäjän viime kuukausien tapahtumat ovat järkyttäneet laajasti muuta maailmaa. Väkivaltaisuudet vapaita vaaleja vaativia mielenosoittajia kohtaan jatkuivat sunnuntaina, kun maan turvallisuusviranomaiset pidättivät Minskissä satoja ihmisiä.
Joukossa oli myös kymmenottelun moninkertainen arvokisamitalisti Andrei Kravtshenko (valkoven. Krauchanka). Valkovenäläismediat kertoivat sunnuntaina silminnäkijähavaintoihin perustuen, että Kravtshenko, 34, ja potkunyrkkeilijä Ivan Ganin pidätettiin kovaotteisesti Minskin keskustassa. Kaksikon olinpaikasta ei ollut vielä myöhään sunnuntai-iltana tietoa.
– Tämä on valtavan järkyttävää oli kyseessä kuka tahansa ihminen tai urheilija. Tunnen Andrein hyvin, joten tämä koskettaa erityisen paljon, Itani sanoi sunnuntaina puhelimitse Yle Urheilulle.
Itani ja Kravtshenko ystävystyivät 2000-luvun alussa nuorten arvokisoissa. Nuoret kymmenottelijat tulivat heti hyvin juttuun.
– Andrei muutti juniorina muutamaksi vuodeksi Suomeen päästäkseen treenaamaan Pavel Hämäläisen valmennuksessa. Silloin olimme erityisen paljon tekemisissä. Hän on käynyt Suomessa useamman kerran myös palattuaan Valko-Venäjälle. Hän on hieno ihminen, joka on tehnyt vaikutuksen paitsi minuun myös perheeseeni, Itani kertoo.
Itani kuvailee vaatimattomista oloista maailman huipulle ponnistanutta ystäväänsä äärimmäisen hyväntahtoiseksi, huumorintajuiseksi ja älykkääksi persoonaksi. Kravtshenko on saavuttanut urallaan muun muassa olympiahopeaa Pekingissä 2008 ja EM-kultaa Zürichissä 2014. Valkovenäläinen kärsi viime vuoteen saakka lukuisista loukkaantumisista, mutta tähtäsi toivuttuaan vielä Tokion ensi kesän olympialaisiin.
Sitten tulivat vilpillisiksi todetut presidentinvaalit ja niitä seurannut mielenosoitusten väkivaltainen tukahduttaminen. Kravtshenko oli ensimmäisiä korkean profiilin huippu-urheilijoita, joka ilmoitti, ettei hyväksynyt Lukashenkon hallinnon toimintaa. Seuraukset olivat kovat.
– Kun Andrei asettui julkisesti mutta täysin rauhanomaisesti Lukashenkoa vastaan, hänen irtisanottiin maajoukkueesta ja töistä. Siinä ei mennyt pelkästään olympiaunelma vaan myös perheen toimeentulo. Hänen tilanteensa oli muutenkin äärimmäisen hankala. Hänen pidätyksensä järkyttää entistä enemmän kun tietää, että vankien kohtelu voi olla Valko-Venäjällä brutaalia, Itani sanoo.
Kravtshenko kuuluu Lukashenkon hallintoa vastustavaan yli tuhannen urheilijan ryhmään, joka on pyytänyt toistuvasti kansainvälistä urheiluyhteisöä reagoimaan Valko-Venäjän vaikeaan tilanteeseen. Toistaiseksi ilman merkittävää tulosta.
– Olen syvästi pettynyt, etteivät kansainväliset urheiluliitot ole vielä tuominneet riittävän voimakkaasti tällaista toimintaa. Valko-Venäjän presidentti on myös maan olympiakomitean puheenjohtaja. Urheilun ja poliittisen johdon linkki on ollut poikkeuksellisen vahva jo 20 vuotta, Itani sanoo.
Suomalainen yleisurheilupomo korostaa, että kyseessä on hänen henkilökohtainen mielipiteensä. Valko-Venäjän tilannetta ei ole käsitelty Suomen Urheiluliitossa.
Itani on vahvasti sitä mieltä, ettei Valko-Venäjällä tulisi järjestää kansainvälisiä urheilutapahtumia vallitsevassa tilanteessa.
– Kuten politiikassa myös urheilussa voidaan asettaa rajoitteita, miten Valko-Venäjällä pystytään järjestämään kansainvälisiä tapahtumia. Jos toimitaan kuin mitään ei olisi tapahtunut, sehän on hiljainen legitimointi sille, miten asiat ovat.
– Toivoisin, että urheilun ylin auktoriteetti Kansainvälinen olympiakomitea ottaisi asiaan kovan kannan. Varsinkin, kun Valko-Venäjän kansallinen olympiakomitea on ihan suoraan yhteyksissä hallintoon.
Kansainvälisen jääkiekkoliiton on tarkoitus kokoontua myöhemmin tässä kuussa pohtimaan, voidaanko lajin MM-kisat järjestää ensi vuonna Minskissä. Valko-Venäjän piti järjestää MM-juhla alun perin Latvian kanssa, mutta Baltian maa kieltäytyi kunniasta viime kuukausien tapahtumien vuoksi.
– Kansainvälisillä jääkiekkopäättäjillä on varmasti omat syynsä, miksi tätä on vielä vetkuteltu. Oma mielipiteeni on, että kaikkia asianomaisia kohtaan ei ole pelkästään väärin vaan myös loukkaavaa, ettei kisojen perumispäätöstä ole vielä tehty, Itani sanoo.
Lue myös: