Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Vastaamon tietomurrosta poliisille jo 25 000 rikosilmoitusta

Poliisi kertoo tiedottavansa rikostutkinnan etenemisestä heti kun mahdollista.

Psykoterapiakeskus Vastaamo Helsingissä
Psykoterapiakeskus Vastaamon asiakastietokantaan on tehty kaksi tietomurtoa, jonka yhteydessä kymmenien tuhansien ihmisten henkilö- ja potilastietoja on päätynyt rikollisiin käsiin. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva
Anna Näveri
Avaa Yle-sovelluksessa

Vastaamon tietovuodon uhreiksi joutuneista noin 25 000 on tehnyt rikosilmoituksen poliisille.

Ilmoitusten käsittely on ruuhkautunut suuren määrän vuoksi.

– Koska tutkittava rikoskokonaisuus on poikkeuksellisen laaja ja ilmoituksia on tehty suuri määrä, pyydämme ihmisiltä kärsivällisyyttä prosessin kanssa, poliisitarkastaja Kimmo Ulkuniemi sanoo poliisihallituksen tiedotteessa.

Poliisi on tutkinut tapausta 29. lokakuuta lähtien Vastaamon tehtyä tutkintapyynnön epäillystä tietomurrosta ja kiristämisestä.

– Meillä on tällä hetkellä paljon läpikäytävää materiaalia. Tutkinnan etenemisestä tiedotetaan niin usein kuin se on mahdollista, keskusrikospoliisin rikosylikomisario Tero Muurman jatkaa tiedotteessa.

Rikosnimikkeinä ovat törkeä tietomurto, törkeä yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen ja törkeä kiristys.

Poliisin verkkosivuille aiotaan avata lähipäivinä oma osio Vastaamon tapaukseen liittyville "usein kysytyille kysymyksille". Vihjeitä Vastaamon tietomurtoon liittyen voi lähettää poliisille osoitteessa: poliisi.fi/nettivinkki.

Lue myös:

Vastaamon tietomurto aiheutti vyöryn: viikossa tehty yli 10 000 rekisterikieltopyyntöä, tavallisesti koko vuonna alle 300

"Onko herra Ransom mokannut?" Näin Vastaamon kiristäjä ilmestyi Tor-verkon foorumille, sai hakkerit peräänsä ja häipyi lähes tyhjin käsin

16 000 suomalaisen henkilötiedot varastettiin 2011 – rikosta tutkineiden mukaan Vastaamon tietomurrossa on sekä samoja että ihan uusia piirteitä

Suosittelemme