Arkeologit ovat löytöjään tulkitessaan olleet taipuvaisia ajattelemaan niin kuin ihmiset yleensä: normit, joihin itse on tottunut, ovat ikipätevät. Varsinkin sukupuolirooleja tullaan edelleen helposti katselleeksi oman ajan silmälasien lävitse.
Tällä vuosituhannella tutkimus toisensa jälkeen on kuitenkin alkanut tuottaa uudenlaisia todisteita muinaisten aikojen naisten elämästä. Tuorein tutkimus Etelä-Amerikasta panee suurriistan metsästämiseen tarkoitetut aseet yhdeksäntuhatta vuotta sitten eläneen naisen käsiin.
Varhaisimpien arkeologien mielestä oli selvää, että sukupuolilla oli ollut aikojen alusta asti samalla tavoin jakautuneet roolit kuin heidän viktoriaanisessa yhteiskunnassaan. Etenkin käsitys metsästyksestä pelkästään miesten esihistoriallisena työnä on vieläkin varsin tukevasti vallalla.
Se on tehnyt vainajan sukupuolen määrittelystä helppoa: Jos haudassa on mesästys- tai sota-aseita, siellä lepää mies. Korut ja talouskapineet puolestaan todistavat vainajan naiseksi. Ruoan hankinnassa hänelle kuului keräilijän rooli.
Tutkimusmenetelmien kehittyminen on rikkonut tätä suoraviivaista kaavaa. Sen hyväksyminen ei ole ollut kaikille helppoa. Esimerkiksi käy Ruotsista 1880-luvulla löytynyt vainaja, jonka varustus ei olisi voinut olla täydellisempi viikinkijoukkojen johtajalle.
Birkalaissoturin haudasta löytyivät niin miekka, kilpi, keihäs ja sotanuija kuin lautapeli, jollaisten avulla viikinkipäällikköt suunnittelivat taistelustrategioitaan.
Kolme vuotta sitten DNA-tutkimus osoitti vastaansanomattomasti, että soturi oli nainen. Se aiheutti suurta tuohtumusta, kertoivat vastalausemyrskystä hämmentyneet tutkijat. Tulosta yritettiin kumota muun muassa väittämällä, että haudan luiden oli täytynyt jossakin vaiheessa vaihtua.
Andien korkeuksista löytyi metsästäjän hauta
Yle on vuosien varrella uutisoinut useista muistakin vainajista, joiden sukupuoli ei ole vastannut hautaesineistä muodostettua ennakkokäsitystä, viimeksi kesällä: Skyyttiurho olikin tyttösoturi – nykytutkimusten tulokset piirtävät uutta kuvaa legendaarisen ratsastajakansan naisista.
Tuorein löytö vie skyyttien mailta Itä-Siperiasta intiaanien pariin Etelä-Amerikan Andeille, lähes neljän kilometrin korkeuteen.
Wilamaya Patjxassa nykyisessä Perussa haudattiin 8 700–9 000 vuotta sitten ihminen, joka sai mukaansa runsaat työkalut niin metsästystä kuin saaliin käsittelyä varten.
Vainajalle annettiin nimeksi WPI6, "Wilamaya Patjxa Individual 6", sillä samalta tuulenpieksämältä alueelta oli löytynyt jo viisi hänen aikalaistaan. Yhdestä haudasta oli löytynyt myös muutamia metsästysaseita.
WPI6 lepäsi haudassaan polvet puolittain koukussa. Esineet olivat kasassa hänen reisiluunsa päällä; ehkä ne olivat olleet nahkapussukassa, joka ei ollut kestänyt aikaa. Haudan täyttömaassa oli vikunjojen ja muiden isojen nisäkkäiden luita.
Metsämiehestä tuli jahtinainen
Esineiden runsaudesta hurmaantunut tutkijaryhmä totesi yhteen ääneen, että kyseessä täytyi olla iso päällikkö ja mahtava metsämies, kertoo Science Advances -lehdessä ilmestyneen tutkimusartikkelin pääkirjoittaja, Kalifornian yliopiston apulaisprofessori Randy Haas.
Vain Arizonan yliopiston bioarkeologilla Jim Watsonilla oli oma näkemys: luiden sirouden perusteella hän tuumi, että metsästäjä taisikin olla nainen. Hampaiden proteiinin analyysi todisti Watsonin olleen oikeassa.
– Läntisen kulttuurin seksismi on saattanut haitata kykyämme tunnistaa naismetsästäjät. Hämmästyin itsekin analyysin tulosta, valitettavasti, Haas sanoo.
Jopa jotkut feministisimmistä tutkijoista ovat pitäneet totuutena sitä, etteivät naiset yleensä olleet metsästäjiä, hän lisää New Scientist -lehdessä.
WPI6 oli kuollessaan 17–19-vuotias. Hänen metsästäjyydelleen saatiin vahvistusta hautaesineiden lisäksi luiden isotooppianalyyseistä. Ne osoittivat, että hänen ruokavaliossaan oli ollut tukevasti lihaa.
Toinen aseineen löydetty vainaja osoittautui mieheksi. Oliko hän normi ja WPI6 yksittäinen poikkeus? Sitä tutkijaryhmä ryhtyi seuraavaksi selvittämään. Ehkä lajimme ei sittenkään alkujaan erotellut "miesten töitä" ja "naisten töitä", tutkijat pohtivat.
He alkoivat etsiä Amerikoissa tehdyistä tutkimuksista muitakin merkkejä varhaisimmista suurriistan metsästäjistä. Meta-analyysissä löytyi 429 tuonaikaisten populaatioiden edustajaa yli sadalta asuinalueelta, Alaskasta Argentiinaan.
27 vainajaa oli saanut mukaansa aseita, joilla saattoi jahdata isoja eläimiä. Heistä 11 oli naisia. Aineisto on niin suuri, ettei poikkeuksesta voi enää puhua, sanoo Haas.
Tutkijat laskivat aineiston perusteella, että Amerikkoja asuttaneiden varhaisten populaatioiden metsästäjistä ainakin kolmannes tai jopa puolet oli naisia.
Haasin mukaan havainto oli aiemmin hukkunut siihen, että useimmissa tapauksissa arkeologit olivat kirjanneet naisten hautojen veitset ja heittokeihään kärjiltä näyttäneet esineet ruoan valmistamisessa käytetyiksi työkaluiksi, eivät metsästysaseiksi.
Vaihtoehtoisesti he olivat epäilleet määritelleensä vainajien sukupuolen väärin.
Mikä aloitti työtehtävien sukupuolittamisen?
Haas pitää tutkimustuloksia erityisen osuvina juuri nyt, kun käydään keskustelua sukupuolten välisestä epätasa-arvosta työelämässä.
– Nykyisissä metsästäjä-keräilijäyhteisöissä tehtävät ovat jakautuneet erittäin tarkkaan sukupuolen mukaan, minkä takia jotkut voivat kuvitella, että vastaavat työaseman ja palkkauksen erot ovat jollakin tapaa luonnollisia, Haas sanoo.
Tulokset herättivät Haasin ryhmässä väistämättä ajatuksen uudesta tutkimusaiheesta: Milloin työtehtäviä alettiin jaotella juuri sukupuolen perusteella?
Jaottelua on perusteltu ihmislajimme evoluution edistämisellä. Lasta odottavat tai imettävät naiset olivat kotosalla turvassa, ja samalla turvattiin lajin jatkuminen.
Vasta-argumenttina voi esittää, että riittävä proteiinin saanti oli ratkaisevan tärkeää metsästäjä-keräilijäpopulaatioille. Siispä suurin mahdollinen jahtijoukko oli evoluuton kannalta niin ikään järkevää.
Niin tai näin, lisääntyvä todistusaineisto osoittaa, että suoraviivaiset vastaukset tämän päivän näkökulmasta ovat liian yksinkertaisia selittämään ihmisten käyttäytymistä tuhansia vuosia sitten.
Mutta voihan sellaisenkin hypoteesin esittää kuin Wyomingin yliopiston antropologian professorin Robert Kellyn kommentti tutkimukseen: WPI6:n haudan aseet olivat metsästäjien – miesten – muistolahjoja naiselle, joka ei itse suinkaan ollut niillä metsästänyt.
Selitys on tutun oloinen. Melkein samanlaisen esitti italialaisarkeologi Alessandro Mandolesi joitakin vuosia sitten, kun Tarquiniasta etruskihaudasta komeine keihäineen löytynyt "prinssi" osoittautuikin naiseksi.
Mandolesi tulkitsi, ettei keihäs kuulunut naiselle, vaikka se oli pantu hänen viereensä, vaan symboloi hänen liittoaan samaan hautaan tuhkattuna ja koruttomasti kätketyn miehen kanssa.
Korjattu 13.11. klo 11.30: Viimeisessä kuvassa on laamoja, ei niiden sukulaiseläimiä alpakoita. Myös laamojen esivanhemmat olivat WPI6:n tavoittelemaa riistaa.
Voit keskustella tästä aiheesta lauantaihin kello 23:een saakka.