Kun nelostieltä kääntyy Kutturaan, matkaa perille on vielä 40 kilometriä. Tiellä tuntuu olevan miljoona mutkaa. Joko kylä alkaa näkymään, entä joki? Enää ei jaksaisi odottaa. Kun perhe viimein pääsee purkautumaan autosta tähän talviseen pimeyteen, tuntuu ihanalta, hiljaiselta. Täällä ei ole mitään – ja samaan aikaan täällä on kaikki.
Inga Magga kasvoi Oulussa, opiskeli Rovaniemellä, kotiutui Tampereelle. Kuttura, pieni palveluton kylä Saariselän eteläpuolella Ivalojoen varrella on hänen sukunsa paikka ja siksi Maggalle valtavan tärkeä. Tänäkin päivänä se on kuin lapsena, oma paikka.
Maggan kellossa voisi kuvitella olevan enemmän tunteja kuin monella muulla: hän on esikoiskirjailija, thainyrkkeilyn SM-hopeamitalisti, erityisopettaja ja kuvataiteen opettaja. Maggalla on aviopuolisonsa kanssa kaksi lasta, ja kodissa telmii kolme ihmisrakasta kissaa.
Varjonyrkkeilijä ilmestyi keväällä. Kirja pyörii synkkien teemojen ympärillä, mutta Magga muistuttaa, etteivät asiat ole koskaan mustavalkoisia – ihmissuhteet varsinkaan. Perinteisen nyrkkeilyn maailmaan sijoittuva teos kertoo unelmista, valmentajan asemasta suhteessa haavoittuvaan nuoreen, vallan väärinkäytöstä.
– Tämä kirja kertoo ehkä dramaattisenkin tarinan siitä, kun harrastus voi olla ihmiselle intohimo ja unelmien kehä, näyttämö. Joskus asiat kuitenkin menevät väärin ja läheisessä valmennussuhteessa alkaa esiintyä ikäviä piirteitä, ne vaivaavat vuosikausiakin myöhemmin kirjan henkilöhahmoja.
Teoksen aihepiiri on ajankohtaisten ja yhteiskunnallisten asioiden ympärillä. Mediassa on ollut viime aikoina esillä tapauksia, joissa urheilijat ovat tuoneet julki valmennuskulttuuriin liittyneitä ongelmakohtia.
"Eri taiteenmuodotkin pystyvät osallistumaan omalla panoksellaan tärkeiden asioiden esiintuomiseen."
Kirjailija Inga Magga
– Urheiluyhteisön sisäänpäinkääntyneisyys on voinut pitää sisällään kaikki huonoa oloa aiheuttavat tapahtumat, joita on vasta näinä vuosina tuotu julki, pohtii Magga.
Samaan aikaan, kun kirja sai uusia sanoja sivuilleen, myös muun muassa me too -liikkeestä syntyi maailmanlaajuinen ilmiö.
– Vaikka en ole sitä ajatellut, niin se kaikki yhteiskunnallinen avautuminen tekee mahdolliseksi sen, että eri taiteenmuodotkin pystyvät osallistumaan omalla panoksellaan tärkeiden asioiden esiintuomiseen.
Varjonyrkkeilijä on ehdolla Aamulehden Tulenkantaja-palkinnon saajaksi. Magga on ollut varsin tyytyväinen kirjan saamaan positiiviseen vastaanottoon ja aiheesta syntyneeseen keskusteluun.
– Positiivinen vastaanotto on näyttänyt sen, että tällaiset aiheet koetaan tärkeinä ja uhrien tarinat saavat ikään kuin yhteiskunnallisen tuen.
Kehän lattia notkuu kevyesti jalkojen alla. Inga Magga sujahtaa kirkkaasti valaistuun kehään. Magga sitoo käsiinsä punaiset siteet, laittaa vielä niiden päälle nyrkkeilyhanskat ja nousee lattialta tasaiseen hyppelyyn.
Kun hän tulee thainyrkkeilysalille, arjen huolenaiheet tuntuvat katoavan. Maggan kirjassa kuvataan toimimatonta urheiluyhteisöä, mutta hänen omasta elämästään se on kaukana.
– Oma yhteisöni on pulppuileva. Se on naurua, iloa ja energiaa antava ympäristö. Se on vastakohtainen maailma tälle kirjan maailmalle, Magga kuvailee.
Thainyrkkeilyssä keskittyminen ei saa herpaantua herkeksikään, ellei sitten haaveile mustasta silmästä. Magga uskookin, että aivoille tekee hyvää se, että joutuu olemaan erossa digilaitteista, eikä voi keskittyä moneen asiaan samaan aikaan. On keskityttävä vastustajaan, harjoittelutoveriin, omaan kehoon ja sen tuntemuksiin.
– Aina kun lähtee salilta, lähtee uusin voimavaroin.
Joskus lähdetään perheen kanssa Kutturaan, siellä käydään säännöllisesti. Tampereelta matkaa tulee yli 900 kilometriä. Kuttura sukulaisineen on tärkeä osa Maggan identiteettiä, hän kuvailee sitä jollain tavalla saamelaisuutensa ytimeksi. Kaupungissa saamelaisuus sen sijaan näkyy sinne rakentuneessa yhteisössä, jossa katsotaan saamenkielisiä elokuvia yhdessä, kahvistellaan, tehdään saamelaisia käsitöitä.
– Ylläpidetään ja luodaan tapaamme olla saamelaisia etelässä ja kaupungissa.
Mutta Kuttura on Maggalle sielunmaisema. Se on hänelle ikuisesti oma paikka, vaikka kaupungit vuosien aikana ovatkin vaihtuneet. Kutturassa myös esikoiskirja on saanut lukuisia rivejä sivuilleen.
– Meillä on hauskoja kuvia, kun mieheni kanssa istumme villasukat jalassa ja varpaat vastakkain mökin kuistilla kahvimukit vieressä, läppärit sylissä kirjoittaen.