Espanjalaiskuljettaja Joan Mir varmisti uransa ensimmäisen ratamoottoripyöräilyn MotoGP-luokan maailmanmestaruuden, kun hän sijoittui seitsemänneksi kauden toiseksi viimeisessä kilpailussa Valenciassa. Yamahan Franco Morbidelli oli sunnuntain nopein ennen Ducatin Jack Milleriä ja KTM:n Pol Espargaroa. Morbidelli on kiinni MM-hopeasijassa.
– En voi oikein kuvailla tunteitani. Olen taistellut tästä koko elämäni ja seurannut unelmaani. Olen todella iloinen. Tarvitsen vähän aikaa asian hahmottamiseen. Minulla ei ole sanoja, 23-vuotias yllätysmestari Mir nieleskeli liikutustaan televisiohaastattelussa.
Mir voitti kolme vuotta sitten Moto3-luokan maailmanmestaruuden ja otti viikko sitten ensimmäisen osakilpailuvoittonsa MotoGP-luokassa. Suzukin kuljettaja voitti kuninkuusluokan edellisen kerran vuonna 2000, jolloin Kenny Roberts Jr. saavutti MM-tittelin.
Lue myös:
KymiRingillä kamppaillaan MM-pisteistä ensi vuoden heinäkuussa