Syömishäiriön ja masennuksen kanssa kamppaillut Essi Sainio palasi maajoukkueeseen vuosien jälkeen – ottelun päätyttyä puhelimesta löytyi liikuttava yllätys

Kun Essi Sainio tuli vaihdosta kentälle EM-karsintaottelussa Skotlantia vastaan, hän ei ehtinyt ajatella, että se oli hänen paluuottelunsa. Että siitä oli seitsemän vuotta, kun hän oli viimeksi pelannut kilpailullisen ottelun maajoukkueessa. Katsojilta tärkeä hetki ei jäänyt huomaamatta.

Kun Sainio pelin jälkeen pääsi takaisin pukuhuoneeseen ja katsomaan puhelintaan, hän ei ollut uskoa silmiään, kuinka moni ihminen oli elänyt sen hetken hänen kanssaan.

– Se viestien ja videoiden määrä Instagramissa oli ihan valtava. Oli todella koskettavaa huomata, että niin moni ihminen oli niin iloinen puolestani ja tavallaan myös nauttii siitä, että pääsin takaisin maajoukkueeseen.

Sainio harmittelee, ettei pystynyt vastaamaan kaikkiin viesteihin. Hän luki kuitenkin niistä jokaisen ja oli todella otettu ja liikuttunut siitä, kuinka iso juttu hänen paluunsa monelle oli.

– Se oli aivan mieletöntä.

Edellisen kilpailullisen maaottelun jälkeen Essi Sainio sairastui vakavaan syömishäiriöön ja masennukseen. Hän oli kolme vuotta kokonaan poissa pelikentiltä.

Katso minidokkari Essi Sainion tunteikkaasta paluusta maajoukkueeseen klikkaamalla jutun pääkuvaa.

Vuonna 2009 22-vuotias Essi Sainio teki debyyttinsä aikuisten EM-kisoissa. Suomessa pelattu turnaus oli ollut pelaajien suuri unelma ja tavoite monen vuoden ajan.

Avaa kuvien katselu

Englannissa neljä vuotta aikaisemmin Suomen naiset olivat päässeet välieriin asti, mutta kotikentällä pelit loppuivat ensimmäiseen jatko-otteluun. Sainio itse oli avauskokoonpanossa kolmessa Suomen neljästä pelistä.

– Se oli huikea kokemus kaikin puolin, mutta kun kisat eivät menneet niin kuin oli toivottu, heräsi ajatus, että mitäs nyt? Kävin läpi kenelle tätä futista teen ja ensimmäistä kertaa aikuisena kyseenalaistin pelaamisen. Sain kuitenkin hyvää keskusteluapua ja päätin jatkaa.

Ennen kotikisoja Sainio oli pelannut kolme vuotta Saksan Bundesliigan Turbine Potsdamissa, yhdessä maan menestyneimmistä naisten joukkueista. Turbinen kanssa Sainio pääsi juhlimaan viimeisellä kaudellaan myös Saksan mestaruutta. Keväällä ennen EM-turnausta hän siirtyi Tukholman AIK:hon, jossa hän myös jatkoi kisojen jälkeen.

Avaa kuvien katselu

Harmia aiheuttivat kuitenkin jatkuvat polvikivut ja pian ilmeni, että Sainio kärsi eturistisidevammsta. Polvi leikattiin ja Sainio päätti palata Saksaan, tällä kertaa maan kakkostasolla pelaavaan SC Freiburgiin. Joukkueen tavoitteena oli nousta takaisin Bundesliigaan ja siinä suomalaisella oli tärkeä rooli. Kausi oli menestyksekäs sekä joukkueelle että Sainiolle, joka pelasi yhden uransa parhaista kausista.

– Seuraava kausi alkoi ihan hyvin, mutta aloin olla hieman väsynyt sekä henkisesti että fyysisesti. Vuosien aikana kertynyt paha mieliala alkoi kulminoitua ja se näkyi arjessani ja peliesityksissäni.

Avaa kuvien katselu

Essi Sainio ei nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin jäädä tauolle. Paluuaikataulua hän ei määritellyt.

– Oli tosi kova paikka myöntää tilanne, mutta tavallaan myös helpottavaa. Olin pitkään mennyt niin äärirajoilla, enkä ollut pitänyt itsestäni huolta.

Kun Sainio joutui luopumaan jalkapallosta, hän myös ymmärsi, kuinka paljon hän sitä rakasti ja kuinka tärkeä osa elämää se oli.

– Aloin siitä hetkestä jopa vihaamaan jalkapalloa. En pystynyt katsomaan sitä, en pystynyt puhumaan siitä, en halunnut mennä lähellekään jalkapallostadionia. Yritin vain selviytyä mielenterveysongelmistani.

Kolmen vuoden ajan hän paranteli itseään ja mietti, mitä elämästä oikein tulee. Silloin, vuonna 2014, hän oli muuttanut takaisin Suomeen ja alkanut valmentaa 7-8-vuotiaita tyttöjä.

– Muutaman kerran viikossa pääsin heitä valmentamaan ja jotenkin heidän ilonsa piristi myös omaa mielialaani. Tajusin, etten ole vielä valmis kalkkiviivan tälle puolelle, vaan että haluan itse vielä pelata ja että minulla on vielä paljon annettavaa tälle lajille ja ennen kaikkea itselleni.

Sainio lähetti HJK:n silloiselle päävalmentajalle viestin, jossa esitteli itsensä ja kysyi, pääsisikö harjoittelemaan joukkueen kanssa.

Vastaus tuli saman tien: Sainio olisi ehdottomasti tervetullut treeneihin. Mutta itse hän ei sittenkään ollut valmis.

– Minua pelotti hirveästi. En ollut pelannut moneen vuoteen ja ehkä myös se kilpailullisuus vähän pelotti. Kestäisinkö paineen?

Muutaman kuukauden ajan Sainio keksi tekosyitä, miksei hän menisi treeneihin, mutta lopulta rohkaistui ja käveli sisään Talin halliin.

– Sillä hetkellä kun astuin pukukoppiin tajusin, että tämä on juuri se, mikä on puuttunut elämästäni viimeiset kolme vuotta!

Sainio muistelee, ettei alku ollut kovin kaunista. Hän joutui tekemään paljon töitä, että pallo pysyi hallussa, mutta myös totuttelemaan uudelleen urheilijan elämään, jossa täytyy pitää hyvää huolta itsestään niin henkisesti kuin fyysisestikin.

– Uskon, että päätökseni jatkaa pelaamista on avaintekijä siinä, että olen tänä päivänä tässä kunnossa ja tässä istumassa. Että päätin tehdä oikeita valintoja joka päivä vastoin esimerkiksi sairauttani, syömishäiriötä ja masennusta.

Avaa kuvien katselu

Pari vuotta myöhemmin Sainio sai ensimmäisen kutsun maajoukkueeseen kolmen vuoden pelitaukonsa jälkeen. Ennen taukoa hän oli ehtinyt pelata 46 ottelua naisten maajoukkueessa. Paluu vuonna 2017 jäi kuitenkin vain yhden ottelun mittaiseksi.

– Ihmiset ovat ajatelleet, etten ole halunnut enää olla maajoukkueessa. Totuus on kuitenkin, etten tuntenut, että minusta olisi siihen. En kestänyt sitä painetta vielä siinä vaiheessa.

Sainio totesi, että tekisi väärin itseään kohtaan, jos hän asettaisi itsensä tilanteeseen, joka ei olisi hänen mielenterveydelleen hyväksi. Hän päätti keskittyä täysillä seurajoukkueeseensa ja sarjapeleihin.

– Oli taas kova paikka myöntää, että minusta ei nyt ole tähän. Joutui selittämään ihmisille, etten halua, etten pysty.

Toiminta HJK:n kanssa oli nousujohteista ja sillä hetkellä se tyydytti Sainiota riittävästi. Hän ei kuitenkaan missään vaiheessa unohtanut maajoukkuetta ja takaraivossa kolkutti ajatus, että olisi upeaa päästä sinne takaisin.

– Olen kuitenkin aina tiedostanut, että se vaatii sen, että on henkisesti ja fyysisesti hyvässä kunnossa. Mutta myös omassa seurajoukkueessa onnistumisen.

Kun Helmareiden EM-karsinnat viime syksynä alkoivat, Essi Sainio tavoitteli HJK:n kanssa ensimmäistä Suomen mestaruuttaan.

– Olin hyvin tietoinen siitä, että EM-karsinta alkaa. Usein, kun maajoukkue julkaistiin, huomasin tietynlaista haikeutta sisälläni. Ajattelin, että olisinpa vielä tuolla, mutta kausi HJK:n kanssa oli niin upea, että pystyin lataamaan kaikki ajatukset siihen, että voitamme mestaruuden. Ja sen voitimme.

Avaa kuvien katselu

Viime talvena Sainio alkoi pitkästä aikaa ajatella olevansa oikeasti ihan hyvä pelaaja – toki nöyryytensä säilyttäen, kuten hän itse asian muotoilee. Hän päätti vielä kerran ladata kaikki panokset jalkapalloon, ainakin yhden kauden, jos ei enemmänkin.

– En osaa tehdä mitään puoliksi. Ajattelin, että haluan tällä kaudella olla entistä parempi. Kausi 2019 antoi uskoa siihen, että minulla on vielä ne ominaisuudet ja se fyysisyys, mitä kansainvälisillä kentillä tarvitaan.

Sitten iski koronapandemia ja joukkueen toiminta meni tauolle. Kun harjoittelu alkoi uudestaan, Sainio alkoi epäillä, kannattaako hänen enää unelmoida. Hän pohti, että jos kertoisi unelmistaan ääneen, kuinka moni ihminen nauraisi hänelle?

Lopulta hän kertoi seuravalmentajalleen Jonne Kunnakselle ajatuksistaan. Asiaan vaikutti se, että EM-kisat siirtyivät koronan takia vuodella eteenpäin kesään 2022. Se antoi Sainiolle lisäaikaa päästä huippukuntoon.

Kunnas iloitsi valmennettavansa uskalluksesta ja totesi Sainion arjen ja harjoittelun olevan niin hyvällä mallilla, ettei juuri mitään tarvitsisi muuttaa. Mentaliteetti kuitenkin muuttui.

– Aloin uskoa siihen, että maajoukkuekutsu voi jonain päivänä vielä tulla. Ajattelin Helmareita paljon, mutta aina oma seura edellä. Jos onnistun tänään täällä, minulla on ehkä jonain päivänä vielä mahdollisuus olla Helmareiden matkassa.

Helmareiden huoltaja Piia Karonen on Essi Sainion hyvä ystävä. Näin ollen Sainio tiesi, minä päivänä kutsu maajoukkueleirille tulisi, jos tulisi.

Juuri sinä päivänä Sainio unohti puhelimensa kotiin lähtiessään asioille. Reissu venyi, eikä hän tiennyt, oliko kutsu tullut vai ei.

– Kun tulin kotiin, minulle oli tullut sata puhelua ja valtava määrä viestejä joissa luki "Essi, sä oot joukkueessa!". Itkin onnesta sillä hetkellä. Tunsin tietynlaista ylpeyttä, että uskalsin ja että onnistuin. Ja todella syvää kiitollisuutta siitä, että Anna Signeul valitsi minut joukkueeseen välittämättä siitä, että olen 34-vuotias.

Kun Helmarit kokoontui leirille viikkoa ennen Skotlanti-peliä, oli kulunut lähes vuosi edellisestä EM-karsintaottelusta. Karsintojen piti alunperin päättyä syyskuun puolivälissä, mutta nyt lokakuun peli lohkon ennakkosuosikkia vastaan oli vasta viides kahdeksasta karsintaottelusta.

Jo ennen leiriä Sainio oli ajatellut, että oli hänen roolinsa mikä tahansa, hän olisi siihen valmis. Jos hän olisi vaihtopelaaja – tai Game Changer, kuten Sainio toteaa että nykypäivänä pitäisi sanoa, hän hoitaisi roolin niin hyvin kuin ikinä pystyisi.

– Kun peli alkoi, minua jännitti aivan kauheasti, vaikka istuinkin siellä vaihtopenkillä. Anna Signeul oli edellisenä päivänä viimeistelyharjoituksessa sanonut, että "Essi, sä olet ollut tosi hyvä tällä leirillä, ole valmis huomenna pelissä". Sanoin, että tottakai olen valmis, antaa tulla vain.

Kun Eveliina Summanen toisen puoliajan alussa onnistui maalinteossa, Sainio ajatteli, että nyt näyttää oikeasti hyvältä, mutta vielä pitää puolustaa tarkasti. Hän toivoi koko ajan pääsevänsä kentälle.

Kun runsaat 80 minuuttia oli pelattu, Signeul pyysi Sainion luokseen.

– Hän kysyi oletko valmis, "är du redo?". Vastasin, että olen todellakin valmis, ehdottomasti, mihin vain.

Signeul lähetti Sainion oikealle laidalle puolustamaan. Skotlantilaiset olivat siellä tosi hyviä, ja Sainion piti todella puolustaa, jotta Suomi voittaisi ottelun.

– Kun minut vaihdettiin kentälle, olin niin keskittynyt peliin, etten edes ajatellut, että se oli paluuotteluni. Minulla oli täysi fokus siinä, että kun menen kentälle, ei yksikään pelaaja mene minun ohitseni. Ne kolme pistettä Suomelle lähtevät ottelusta mukaan.

Avaa kuvien katselu

Kun peli päättyi, joukkue kokoontui keskelle kenttää juhlimaan voittoa ringissä.

– Minulla oli siinä äärimmäisen kotoinen fiilis. Oli sellainen tunne, että tänne minä kuulun, tässä haluan olla mukana.

Helmarit johtaa karsintalohkoaan, kun joukkueella on vielä kolme ottelua jäljellä. Voitto ykköskorin Skotlannista oli tärkeä, sillä turnaukseen pääsee varmuudella ainoastaan yhdeksän lohkovoittajaa sekä kolme parasta lohkokakkosta.

Seuraavassa pelissään joulukuun ensimmäinen päivä Helmarit kohtaa revanssintahtoisen Skotlannin Edinburghissa. Siellä Essi Sainio haluaa olla mukana.

– Päivittäin teen asioita sen eteen, että saisin kutsun uudelleen. Ottelu on varmasti tosi kova, mutta Skotlantihan on siinä vähän selkä seinää vasten. Jos pystymme samanlaiseen esitykseen kuin Helsingissä, tulos voi olla tosi hyvä.

Marianne Nyman

Yle Urheilu kulkee Helmareiden matkassa koko EM-karsintojen ajan. Jokaisen ottelun ympäriltä syntyy minidokkari, jossa esitellään yksi joukkueen pelaajista. Sarjan viidennen jakson päähenkilö on Essi Sainio.

Lue myös:

Helmarien entinen päävalmentaja palaa Ruotsin pääsarjaan

Helmarit otti askeleen kohti EM-kisoja – Anna Signeulin suurin voitto Suomen valmentajana