SpaceX-yhtiön Crew Dragon -alus telakoitui onnistuneesti Kansainväliselle avaruusasemalle ISS:lle aamukuudelta Suomen aikaan.
Neljää astronauttia kuljettava alus laukaistiin matkaan Kennedyn avaruuskeskuksesta Floridasta Suomen aikaa aikaisin maanantaiaamuna. Matka asemalle kesti 27 tuntia.
Miehistöön kuuluvat Nasalta Michael Hopkins, Victor Glover ja Shannon Walker sekä Japanin avaruusjärjestön astronautti Soichi Noguchi. He viettävät avaruusasemalla tutkimustehtävällä kuusi kuukautta. BBC kirjoittaa, että asemalla on jo ennestään kolme ihmistä.
Muutamaa tuntia ennen telakoitumista astronautit esittelivät avaruuskapseliaan videolla.
– Tämä on aivan uskomaton kokemus. Tähän asti tämä on ollut fantastista, Hopkins kommentoi BBC:n mukaan operaatiota.
Aiemmin kaksi astronauttia kävi koelennolla
Aiemmin tänä vuonna kaksi astronauttia kävi SpaceX:n aluksella koelennolla Kansainvälisellä avaruusasemalla. Kun kaksikko saapui avaruusasemalle toukokuun lopussa, oli kyseessä ensimmäinen kerta liki vuosikymmeneen, kun astronautit kuljetettiin avaruusasemalle amerikkalaisella avaruusaluksella. Tätä edeltäneiden yhdeksän vuoden ajan astronautit vietiin avaruusasemalle venäläisillä Sojuz-aluksilla.
Astronautit palasivat Maan kamaralle onnistuneesti runsaat kaksi kuukautta myöhemmin elokuun alussa.
Nasa tekee yhteistyötä kaupallisista yrityksistä myös Boeingin kanssa.
Lue myös: