Poikkeuksellinen koronavuosi tarkoittaa poikkeuksellisia Linnan juhlia. Tasavallan presidentin kanslia piti tiedotustilaisuuden itsenäisyyspäivänvastaanotosta tiistaina.
Tilaisuuden avasi puheenvuorollaan tasavallan presidentti Sauli Niinistö.
– Oikeastaan voi olla niin, että näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa voimme välittää täältä Linnan juhlista sellaista tunnelmaa, että katsotaan Suomea silmiin. Kokea se ainutlaatuinen kansakunnan menestystarina ja tuntea ja tunnistaa vahvuutemme, jolla kaikki vaikeudet on voitettu ja tullaan voittamaan, Niinistö sanoi puheensa aluksi.
Niinistö muistutti, että itsenäisyyspäivän juhla pysyy monilta osin ennallaan poikkeusoloista huolimatta. Vaikka linnassa ei tänä vuonna nähdä pariatuhatta ihmistä juhlimassa, kotisohvilla itsenäisyyttä juhlii moninkertainen määrä suomalaisia.
– Kaksi miljoonaa ihmistä on seurannut tv-lähetystä, pitänyt omaa juhlaansa kotioloissa. Niin tänäkin vuonna, Niinistö totesi.
Veteraanit kunniavieraina, myös nuoria kuunnellaan
Tämänvuotisessa juhlassa kunnioitetaan presidentin mukaan perinteitä mutta kuunnellaan myös nuoria. Illan aikana kuullaan lasten, nuorten ja varusmiesten ajatuksia. Jo ennakkoon tiedettiin, että itsenäisyyspäivän lähetyksessä nähdään katsojien tervehdyksiä ja muistoja menneistä itsenäisyyspäivän vastaanotoista.
Juhlalähetyksessä seurataan myös, miten itsenäisyyttä juhlistetaan eri puolilla Suomea. Samalla käydään tutustumassa yhteiskunnan eri aloihin. Aluelähetysten aiheet käsittelevät muun muassa hyvinvointiyhteiskuntaa, työtä- ja yrittäjyyttä, vapaaehtoistyötä sekä Suomen luontoa ja saamelaisuutta.
Illan kunniavieraita ovat veteraanit. Presidentti tapaa etukäteen veteraaneja kasvotusten ja verkon yli, ja itsenäisyyspäivänä näistä tapaamisista nähdään tallenteita.
Juhlinnan yhteydessä painotetaan turvallisuutta, tiedotustilaisuudessa kerrottiin.
– Uskoisin, että kykenemme antamaan paljon sellaista, joka jättää miettimistä, ja jonka jokainen myös tuntee. Pidetään upea itsenäisyysjuhla, Niinistö päätti osuutensa tilaisuudessa.
Kulttuuriesitykset tavallista monipuolisempia
Illan aikana nähdään erilaisia esityksiä, lavalle astelevat muun muassa teatterilegendat Seela Sella ja Esko Salminen. Muita esiintyjiä ovat muun muassa Ylioppilaskunnan laulajat sekä laulajat Diandra ja Aarne Pelkonen sekä kanteletaiteilija Ida Elina. Bändiä johtaa kitaristi Marzi Nyman. Illan ensivalssin esittävät Suomen kansallisbaletin tanssijat.
Osa esityksistä näytetään suorana, osa nauhoitetaan etukäteen. Illan tarkempi kulku esitysten osalta halutaan säilyttää yllätyksenä.
Kysymys rouva Haukion asusta huvitti presidenttiä
Vuosittain Linnan juhlien seuratuimpia yksityiskohtia on rouva Jenni Haukion asu. Niinistö huvittui, kun häneltä kysyttiin tiedotustilaisuudessa puolisonsa tämän vuoden asuvalinnasta.
– En ole nähnyt, mutta myös pukeutuminen tulee tänä vuonna muuttumaan, Niinistö naurahti.
Linnan juhlien pukukoodi on tänä vuonna tumma puku ja kunniamerkit.
Ylen kanavilla juhlahumua Presidentinlinnasta ja eri puolilta Suomea
Yle välittää juhlat kanavillaan itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta. Lähetyksissä seurataan suorana itsenäisyyspäivän viettoa niin Presidentinlinnassa kuin eri puolilla Suomea. Luvassa on juhlalähetyksen lisäksi Kohti Linnan juhlia -lähetys sekä Linnan jatkot.
– Huolehdimme siitä, että myös tällaisena poikkeuksellisena aikana Yle luo suomalaisille hienon yhteisen elämyksen, ja Suomi saa ansaitsemansa juhlapäivän, Ylen Urheilu ja tapahtumat -yksikön johtaja Panu Pokkinen lupasi syyskuun lopulla.
Uudenlaista juhlalähetystä luotsaavat Linnan juhlien konkariselostajat Jussi-Pekka Rantanen ja Ella Kanninen. Viime vuonna Ylen itsenäisyyspäivän ohjelmisto tavoitti keskimäärin noin kolme miljoonaa suomalaista.
Suora lähetys on seurattavissa Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa 6. joulukuuta klo 19.30 alkaen.