Lasten ja nuorten kokema koulukiusaaminen on noussut tänä syksynä useasti otsikoihin. Halusimme selvittää, millä tavalla kiusaamistilanteita yritetään ratkoa ja miten siinä on onnistuttu.
Kiusaamisasioiden tuki- ja neuvontakeskus Valopilkku on yrittänyt parantaa kiusattujen tilannetta (siirryt toiseen palveluun) jo reilun kymmenen vuoden ajan.
Lahdesta käsin valtakunnallisesti toimiva Valopilkku tukee akuutissa kiusaamistilanteessa olevia lapsia ja heidän vanhempiaan sekä tarjoaa kiusaamisen jälkihoitoa entisille koulukiusatuille ja myös koulutusta eri alojen ammattilaisille.
Valopilkun hankevastaava Tina Holmberg-Kalenius kertoo, että Valopilkku syntyi, kun kaksi itse aikanaan koulukiusaamista kokenutta ihmistä päätti vuonna 2008, että asialle on tehtävä jotakin.
– Sillä tiellä ollaan yhä. Meitä on kaksi työntekijää ja toimimme valtakunnallisesti Lahdesta käsin. Tuemme kiusattuja puhelimitse, meillä on nettiryhmiä ja myös muita vertaistukiryhmiä korona-ajan ulkopuolella.
Holmberg-Kaleniuksen mukaan niiden 11 vuoden aikana, jotka hän on taistellut kiusaamista vastaan, ovat sekä kiusaaminen että siihen suhtautuminen muuttuneet. Mukaan on tullut nettikiusaaminen.
– Tänään hyvin harva kiusaamistapaus on enää pelkästään koulussa tai pelkästään netissä tapahtuvaa, se on entistä kokonaisvaltaisempaa.
– On mahdollista, että kiusaamista tapahtuu myös siten, että vaikka lapsi ei itse kuuluisi johonkin some-ryhmään, hän voi joutua kiusatuksi siellä, ja asia ilmenee koulussa. Koululla voi olla tällöin hankala selvittää tilannetta, Holmberg-Kalenius sanoo.
Holmberg-Kalenius haluaa nostaa esiin opettajien resurssit. Hän näkee opettajien kiireen usein syyksi sille, miksi kiusaaminen voi jatkua pitkäänkin pimennossa.
– Kiusaamistilanteita ratkoakseen opettajien täytyy tuntea oppilaansa. Varmistuakseen siitä, ettei kiusaaminen jatku pinnan alla, on päästävä aivan juurta jaksaen kiusaamisen alkulähteisiin ja oppilaiden välisiin suhteisiin.
Kyseessä voi olla aikaa vievä prosessi.
– Kun lapsi tai nuori tulee oikein kuulluksi, sieltä nousevat esille myös todelliset taustat. Silloin lapsen lähellä täytyy olla ihminen, joka pystyy ottamaan lapsen kokemuksen vastaan, hän painottaa.
"Kiusaajan kohdalla pelkkä mahdollisuuskin joutua kolmeksi päiväksi erotetuksi on tarpeeksi suuri pelote"
Käytännössä kiusaaminen estetään Holmberg-Kaleniuksen mukaan hyvin selkeillä koulun pelisäännöillä ja sillä, että aikuiset sitoutuvat kiusaamisen vastaiseen työhön.
– Kun sekä lapset että aikuiset tunnistavat, mikä on kiusaamista, tietävät millä tavoin siihen puututaan ja mitä siitä seuraa, se on hyvä. Kiusaamistapauksissa koululla pitää olla selkeä marssijärjestys, jotta kaikki tietävät, minkä vastuun kukin ottaa.
– Jos joku käytävällä esimerkiksi huutelee toiselle, kaikille on selvää, mitä sen jälkeen tapahtuu. Kiusaajille tulee seuraamuksia, seuraamukset kerrotaan heille selkeästi, ja sen jälkeen ne toteutetaan.
Holmberg-Kalenius sanoo, että ero on juuri siinä, sanotaanko käytävällä huutelijalle ohimennen, että "käyttäydyhän nyt paremmin", vai otetaanko nimittelyn kohde ja huutelija keskusteluun, jossa selvitetään perusteellisesta, mistä nimittely on alkanut. Hänen mukaansa kiusaajat toimivat lähes aina ryhmässä.
– Onkin olennaista, että kiusaajat otetaan jokainen erikseen keskusteluun, ja etteivät he ehdi sopia yhteistä tarinaa.
Keskustelussa kiusaajalle tuodaan ilmi, että hänen tekoaan ei suvaita ja jos teot jatkuvat, ollaan yhteydessä vanhempiin. Sen jälkeen asia käsitellään koulun tiimissä ja kiusaaja voidaan tarvittaessa erottaa hetkeksi koulusta.
– Olen ihan varma siitä, että monen kiusaajan kohdalla pelkkä mahdollisuuskin joutua kolmeksi päiväksi erotetuksi on tarpeeksi suuri pelote, Holmberg-Kalenius uskoo.
Hän muistuttaa, että löytyy myös kouluja, joissa kiusaamista ei esiinny juuri lainkaan.
– Nämä koulut pitäisi ottaa malliksi ja kysyä, mitä siellä tehdään toisin. Kaikissa kouluissahan on periaatteessa samat mahdollisuudet toimia.
Holmberg-Kalenius korostaa, että jos osaamme luoda hyvän yhteisön, silloin ei kiusaamista ole, koska hyvässä yhteisössä kaikki tukevat toisiaan.
– Kun koulussa on hyvä ilmapiiri aikuisten kesken, silloin on helpompi tunnistaa ja puuttua välittömästi oppilaiden alistavaan tai epäasialliseen käyttäytymiseen, jolloin se ei edes pääse kiusaamisen asteelle.
"Ihminen pitää usein itsensä kasassa kiusaamisen ajan, mutta romahtaa sen jälkeen"
Usein lapsi tai nuori pysyy kasassa niin pitkään kun kiusaaminen jatkuu. Kiusaamisen päätyttyä kuluu jonkin aikaa ja sitten tapahtuu henkinen romahdus, Holmberg-Kalenius kertoo.
Hänen mukaansa tämä tulee usein eteen, kun peruskoulussa kiusattu lähtee opiskelemaan toiselle asteelle.
– Nuori ei enää kykene olemaan sosiaalisissa tilanteissa tai pysty keskittymään. Hän voi olla masennut tai saada paniikkioireita tai hän välttelee sosiaalisia tilanteita.
Silloin kuvaan astuu jälkihoitomalli. Se tarkoittaa Holmberg-Kalenius mukaan sitä, että ihminen käy joko ryhmämuotoisesti tai yksilöllisesti läpi omaa kiusaamiskokemustaan.
– Pohdimme ja avaamme tunteita, joita kiusaaminen ja sen seuraukset herättävät. Tunteiden läpikäyminen vaatii sen, että olet turvassa. Jos kiusaamisen yhä jatkuu ihminen ei koe olevansa turvassa.
Syksyn aikana esille nousseita hyvin raakoja kiusaamistapauksia Holmberg-Kalenius ei pidä yksittäisinä.
– Niitä on sen verran paljon, ettei voida puhua yksittäistapauksista, vaikka kiusaaminen on määrällisesti vähentynyt, niin väkivalta on raaistunut ja muuttunut yhä kovemmaksi, hän sanoo.
Nimikkoaikuinen kiusatulle, luokille yhteiset pelissännöt, ryhmäytystä ympäri vuoden – saadaanko uudella ohjelmalla pantua kiusaamiselle stoppi?
Järjestöjen ohella myös kuntatasolla yritetään suitsia kiusaamista. Helsingissä kasvatus- ja koulutuslautakunta on laatinut kiusaamisen vastaisen ohjelman.
Kiusaamisen vastaiselle ohjelmalle oli tarvetta, koska oppilaat ja opettajat eivät olleet tyytyväisiä siihen, mitä asioiden eteen oli pääkaupungissa tehty, kertoo kiusaamisen vastaista ohjelmaa kokoamassa ollut oppilashuollon päällikkö Vesa Nevalainen.
Oppilailta ja opettajilta oli saatu pitkään palautetta siitä, että kiusaamiseen pitäisi puuttua tehokkaammin.
Myös Helsingin kaupunginvaltuusto vaati strategiaohjelmassaan kaupunkia luomaan kunnianhimoisen kiusaamisen vastaisen ohjelman.
Useassa helsinkiläiskoulussa on ollut jo aiemmin käytössä kiusaamisen vastainen toimenpideohjelma KiVa-koulu.
– Kun tutkimme asiaa, huomasimme, ettei kyse ollut niinkään siitä, ettei se toimisi, vaan että sitä ei käytetä kouluissa oikein. Usein KiVa-koulu-ohjelmaa toteuttivat koko koulun sijasta vain yksittäiset opettajat, Nevalainen sanoo.
Uuden kiusaamisen vastaisen KVO13-toimenpideohjelman kantava ajatus on Nevalaisen mukaan se, että koko koulu sitoutuu siihen ja ohjelmaa toteutetaan systemaattisesti.
KVO13-ohjelma koostuu 13 toimenpiteestä, joilla kiusaaminen yritetään kitkeä kouluista:
1. Hyvinvoinnin mittarit. Joka toinen vuosi tehtävien valtakunnallisten kouluterveyskyselyjen ohelle kouluissa otetaan nyt käyttöön hyvinvointiprofiilit, joilla saadaan jatkuvasti uutta tietoa oppilaiden hyvinvoinnista.
2. Sosiaalisia- ja tunnetaitoja sekä kiusaamistilanteiden käsittelyä kehittävät ohjelmat.
3. Ryhmien, luokkien ja yhteisöjen yhdessä sopimat säännöt.
4. Jatkuva ryhmäyttäminen ja sosiaalisen kiinnittymisen edistäminen.
5. Hyvinvoinnin starttitapaamiset yläkouluun ja toiselle asteelle siirryttäessä koulun henkilökunnan kanssa, joissa tutustumisen lisäksi pohditaan, mistä asioista hyvä mielenterveys koostuu.
6. Sähköiset palautekanavat: Sähköiseen viestintäjärjestemään Wilmaan on tulossa lomake, jonka kautta oppilas tai vanhemmat voivat ilmoittaa, kun he kokevat lapsen joutuneen kiusatuksi tai muun asiattoman suhtautumisen kohteeksi.
7. Kiusaamisen selvittämisen kirjaaminen.
8. Kiusaamisen vastaisten toimien vastuuhenkilöt.
9. Restoratiiviset lähestymistavat.
10. Nimikkoaikuinen paljon kiusatuksi tulleelle.
11. Kiusaaminen on rikos. Aseman lasten lasten K-0-toiminta (siirryt toiseen palveluun) kaikki koulut kattavaksi.
12. Tukioppilastoiminnan kehittäminen.
13. Vertaistukitoiminta.
Ohjelma esiteltiin syksyllä kouluille, oppilaitoksille ja varhaiskasvatukseen. Peruskouluille on siitä täksi vuodeksi poimittu neljä kohtaa, jotka koulun on sisällytettävä toimintasuunnitelmaansa.
– Koulun on kuvattava, miten niitä toteutetaan ja me oppilashuollossa valvomme toteutusta, Nevalainen sanoo.
Tänä vuonna helsinkiläisten peruskoulujen on Nevalaisen mukaan panostettava erityisesti näihin:
- Jokaisen koulun on mietittävä, miten ne kehittävät oppilaiden sosiaalisia- ja tunnetaitoja ja käyttävät siihen luotuja apukeinoja systemaattisesti niin, että koko henkilökunta on mukana.
- Opettajan ja oppilaiden on luotava yhdessä jokaiseen luokkaan yhteiset pelisäännöt kiusaamisen estämiseksi.
- Jatkuvalla ryhmäyttämisellä pyritään siihen, ettei kukaan olisi enää jatkossa yksin. Ryhmäyttämistä on siis tehtävä ympäri lukuvuotta, eikä ainoastaan lukukauden alkaessa, kuten saattaa olla tapana.
- Paljon kiusatuksi tulleelle oppilaalle valitaan tukiaikuinen eli yksi sellainen koulun aikuinen, joka kysyy säännöllisesti mitä kuuluu, miten kiusatulla menee ja onko oppilaan tilanteeseen tapahtunut muutosta. Tukiaikuisen valinnassa ovat mielellään mukana oppilas ja hänen perheensä.
Nevalainen kertoo, että tähän mennessä kouluilta ja muilta yhteistyökumppaneilta tulleessa palautteessa on kiitelty sitä, että viimein asia otetaan vakavasti ja toimitaan systemaattisen ohjelman avulla sekä opastetaan, miten koulujen ulkopuoliset tahot otetaan mukaan, jos niitä tarvitaan.
– Tähänkin mennessä yksittäiset ihmiset ovat tehneet kouluissa hyvää työtä, mutta tällä ohjelmalla haetaan erityisesti sitä, että kukaan ei enää voi olla kiusaamisen selvittelyasioissa vapaamatkustaja, Nevalainen sanoo.
Kouluilla voi olla myös omia konfliktitilanteisiin puuttumisen keinoja ja toimintamalleja, kuten vaikkapa käytäntö nimeltä "korjaamokeskustelut".
Korjaamokeskustelussa pyritään keskustelun ja seurannan avulla sitouttamaan sääntöjä rikkonut oppilas miettimään omaa toimintaansa. Keskustelussa käydään läpi väärä toiminta, mietitään, miten jatkossa pitäisi toimia ja asetetaan tavoitteet.
Muutaman viikon seurannan jälkeen asiasta keskustellaan uudelleen ja katsotaan onko toimintatapa korjaantunut. Korjaamokeskustelu on luotu väliportaaksi ennen jälki-istuntoa, koska uskotaan, että yhteisellä keskustelulla päästään parempiin ja pitkäkestoisempiin ratkaisuihin kuin rangaistuksilla.
Aseman lapset ja K-0-toiminta astuu esiin silloin, kun kaikki koulun omat toimet käytetty
Aseman Lapset ry on kehittänyt kiusaamistilanteisiin tehokasta puuttumismallia, joka tulee mukaan kuvaan ulkopuolisena tahona siinä vaiheessa, kun kaikki koulun keinot on jo käytetty. K-0-toiminnaksi kutsuttu hanke (siirryt toiseen palveluun)selvittää erityisesti pitkään jatkuneita ja vakavia koulukiusaamistilanteita.
K-0-toimintaa on tällä hetkellä Helsingissä, Lohjalla, Järvenpäässä ja Rovaniemellä. Malli on tarkoitus levittää läpi Suomen. Toiminnassa moniammatillinen tiimi ryhtyy ratkomaan tilannetta, kun kasvatuskeskustelut, jälki-istunnot ja sovittelut on jo käytetty, kertoo kouluväkivaltatyön koordinaattori Ira-Maria Gordin Lohjalta.
Olennaisinta vakavaan kouluväkivaltaan puuttumisessa on Gordinin mukaan se, että kaikki lapsen ympärillä olevat aikuiset tekevät yhteistyötä.
– Mukaan on saatava koti, opettajat, koulupsykologit, kuraattorit ja mahdolliset harrastusvalmentajat tai lastensuojelun tahot. Oma työni on yhdistää tämä lasta ympäröivä verkosto.
"Sekä kiusaaja että kiusattu tarvitsevat apua"
Lohjalla K-0-työtä (siirryt toiseen palveluun)on tehty kolmisen vuotta. Yhteyttä Gordiniin saattaa ottaa esimerkiksi poliisi, kun alaikäisestä lapsesta on tehty väkivaltaisen käyttäytymisen vuoksi rikosilmoitus. Soitto saattaa tulla myös kuraattorilta ja lapsen vanhemmalta. Ensiksi selvitetään kiusaamisen taustoja.
– Alkukartoituksessa jokainen kiusaamis- tai väkivaltatilanteessa osallisena oleva lapsi haastatellaan erikseen yksilönä. Sen jälkeen haastatellaan lasten huoltajat ja muut aikuiset, joita lapsen elämään liittyy koulun puolelta sekä mahdollisen lastensuojelun taholta tai harrastusten parista.
Näistä haastatteluista syntyy tarina, jonka pohjalta K-0-tiimi miettii parhaat mahdolliset työkalut ja kokoaa tarvittavan verkoston lasten ympärille työskentelyyn.
Gordinin mukaan pitää muistaa, että sekä kiusattu että kiusaajat tarvitsevat apua.
– Selvitämme minkälaisesta tukiverkostosta lapsella on puutetta, tarvitaanko hänen kohdallaan esimerkiksi apua kouluun ja vaikkapa erityisiä välituntijärjestelyitä vai tarvitaanko tukea perheeseen tai vapaa-ajalle.
– Kun jollakin luokalla ilmenee kiusaamista, työskentelemme osallisten kanssa yksilöinä, mutta tiedotamme tilanteesta samalla koko luokkaa ja pyydetään myös kaikkien vanhempien näkemyksiä.
Gordin muistuttaa, että lasten tekemistä vakavista koulukiusaamisrikoksista yli puolet on kostoja.
– Kierre on silloin jo hyvin pitkällä. Kun pääsisimme puuttumaan ensimmäiseen tai ainakin siihen toiseen, se olisi hyvä.
Lapsen sulkeminen ulos ryhmästä on koordinaattorin kokemuksen perusteella myös yleinen ja usein näkymätön kiusaamismuoto.
– Lapsi, jolle kukaan ei moikkaa tai hymyile, on tosi yksin. Näiden kolmen vuoden aikana meillä on näihin tapauksiin liittyen tullut kuitenkin mahtavia, melkeinpä ihmeitä vastaan. Esimerkiksi lapsi, jolla ei ole koko kouluaikana ollut kaveria, on saanut ystävän.
Gordinin mukaan on myös muistettava, että konfliktit ovat osa normaalia elämää ja niiden selvittelytaitoa on parasta opetella jo ennen kouluikää.
– Kun on riita siitä, pelataanko jalkapalloa vai keinutaanko, oppiminen lähtee sieltä, että aikuinen kertoo, miten tilanne olisi hyvä ratkaista.
Miten lasta, joka pelkää mennä kouluun, voidaan auttaa?
Gordin painottaa, että rankasti kiusatuksi tulleelle on tärkeätä tehdä turvasuunnitelma kouluun.
– Jos kiusaamistilanne tulee eteen, lapsella pitää olla turvallinen paikka mihin mennä sekä nimetty tuttu aikuinen, joka tuntee tapauksen ja joka kulkee lapsen rinnalla.
Käytännön tukitoimia koulussa voivat olla tukiaikuisen lisäksi esimerkiksi pienempään ryhmään siirtyminen.
Gordin muistuttaa, että luokkaan luotujen kiusaamista estävien pelisääntöjen toteutumista on seurattava jatkuvasti. Myös pienillä asioilla on usein merkitystä.
– Opettajan määräämä istumajärjestys voi tehdä aika paljon, tai parin välituntivalvojan lisääminen. Lapsen kehuminen, vahvuuksien nimeäminen ja tunnistaminen ovat keinoja luoda positiivista ilmapiiriä.
Gordinin kokemuksen mukaan kiusaaja ja kiusattu eivät usein tunne riittävästi toisiaan. Siksi ryhmäytyksen merkitystä ei hänen mukaansa voi koskaan korostaa liikaa.
– Myös se, että vanhemmat tuntevat toisensa, on olennaista. Yhtä hyvin kuin koulussa jokainen aikuinen on resurssi, myös vanhempien yhteys toisiinsa on tärkeätä.
– Jos perhe ei yksinkertaisesti jostakin syystä pääse tapaamisiin, menemme kotiin tapaamaan perhettä.
Vanhemmat ovat avainasemassa, mutta jos huoltajalla ei ole resursseja toimia lapsen parhaaksi, on viranomaisten autettava perhettä. Kouluväkivaltaan puuttuminen on aina aikuisen vastuulla, Gordin painottaa.
– Kiusaamisen ydin on turvallisten aikuisten puute. Isoin haaste on nähdä, miten vailla aikuista lapset voivat ovat.
Kiusattuja lapsia kohdatessa käy Gordinin mukaan melko usein ilmi, että lapsen huoltaja tai muu lähiverkon ihminen on itsekin kokenut kiusaamista.
– Jos aikuisella on kokemus, että häntä ei ole pystytty auttamaan, on luottamus kouluun lähtökohtaisesti heikko. Silloin jos oma lapsi tulee kiusatuksi, niin sillanrakennusprosessi sen suhteen, että aikuinen uskaltaa luottaa, on pitkä, muttei mahdoton, Gordin sanoo.
Lue myös:
Eduskunnan Oikeusasiamiehellä on lasten sivut (siirryt toiseen palveluun), joiden kautta lapsi tai nuori voi tehdä kantelun oikeusasiamiehelle, jos tuntuu, että kukaan ei pyynnöistä huolimatta puutu kiusaamiseen.