Tanskan valtiollisen pääsairaalan Rigshospitaletin tutkimuksen mukaan kasvomaskit eivät tarjoa merkittävää suojaa koronaa vastaan niiden käyttäjille.
Tutkimus toteutettiin Tanskassa tämän vuoden huhti- ja toukokuussa. Se julkaistiin Annals of Internal Medicine -tiedejulkaisussa tänään.
Tutkimuksen voi lukea tämän linkin kautta.
Koronavirus tarttui kasvomaskien käyttäjiin lähes yhtä paljon kuin maskittomiin
Tutkimus toteutettiin satunnaistettuna vertailukokeena (randomized controlled trial), johon otti osaa 4 862 henkilöä.
Ehtona oli, ettei osallistujilla ollut tutkimuksen aikana tai sitä ennen koronavirustartuntaa, ja että he viettivät kotinsa ulkopuolella vähintään kolme tuntia päivässä. Ehtona oli myös, etteivät osallistujat tehneet työtä, jossa maskin käyttö oli pakollista.
Heistä puolet saivat ohjeen käyttää kasvomaskia kotinsa ulkopuolella, kun taas puolet saivat ohjeen olla käyttämättä maskia.
Maskin käyttöä seurattiin viikoittain sähköposteilla tutkijoiden ja osallistujien välillä.
Kaikille osallistujille tehtiin koronatestejä tutkimuksen ajan.
Tutkijat jakoivat maskia käyttävälle ryhmälle 50 kolmikerroksista kertakäyttöistä kasvomaskia.
Tutkimustuloksena oli, että kasvomaskeja käyttäneistä 2 392 henkilöstä 42 (1,8 prosenttia) sai koronatartunnan. Vastaavasti maskittoman verrokkiryhmän 2470 henkilöstä 53 (2,1 prosenttia) sai koronatartunnan.
Tutkijoiden mukaan ero oli niin pieni, ettei tutkimuksen perusteella voida poissulkea sitä, ettei kasvomaski suojaa kantajaansa lainkaan koronatartunnalta.
Tutkimus sai osakseen kritiikkiä jo ennen julkaisua
Maskitutkimus on herättänyt tiedeyhteisössä keskustelua jo ennen kuin sen tulokset julkaistiin.
Amerikkalaisten Stanfordin ja George Washington yliopistojen tutkijat julkaisivat viikko sitten avoimen kirjeen tanskalaisessa Danish Medical Journal -tiedejulkaisussa.
Siinä tutkijat ilmaisivat huolensa maskitutkimuksen tutkimusmetodeista sekä sen mahdollisista virheellisistä tulkinnoista.
Amerikkalaistutkijoiden mukaan päätöksentekijät voivat tulkita tutkimustuloksia niin, ettei kasvomaskeista ole hyötyä.
Tämä siksi, että tutkimus on otsikoitu epämääräisesti. Sen otsikko on englanniksi "Effectiveness of Adding a Mask Recommendation to Other Public Health Measures to Prevent SARS-CoV-2 Infection in Danish Mask Wearers", mikä tarkoittaa vapaasti käännettynä "Maskisuosituksen tehokkuus osana muita toimia SARS-CoV-2 viruksen leviämisen estämiseksi Tanskassa".
Tutkimuksessa ei kuitenkaan tutkittu sitä, estävätkö maskit koronaviruksen leviämistä.
Tähän kiinnitti huomion myös Terveydenhuollon ja hyvinvoinnin laitoksen johtava asiantuntija Jussi Sane tänään Twitterissä.
Sanen mukaan tutkimus tutki sitä, suojaako kasvosuojus käyttäjäänsä koronainfektiolta. Tämän suhteen tanskalaistutkimus on Sanen mukaan linjassa aiemman tutkimustiedon kanssa.
Amerikkalaistutkijat kritisoivat myös maskitutkimuksen tutkimusmenetelmiä.
He kiinnittivät huomion muun muassa siihen, ettei tutkimukseen osallistuvien maskin käyttöä tai sen käyttämättä jättämistä seurattu tarpeeksi tarkasti.
Heidän mukaansa tutkimuksen tulokset ovat ongelmallisia myös siksi, että Tanskassa koronan ilmaantuvuusluku oli tutkimuksen aikana selvästi matalampi kuin mitä tutkimusasetelmassa väitettiin.
Onkin syytä huomioida, että Tanskassa oli huhti- ja toukokuussa rajoitettu ihmisten kanssakäymistä tuntuvasti. Esimerkiksi koulut, ravintolat ja kaupat olivat kiinni.
Tutkimus sai osakseen kritiikkiä myös siitä, että osallistujia seurattiin liian vähän aikaa suhteessa siihen, miten kauan koronaviruksen pitää olla ihmisen kehossa näkyäkseen testeissä.
Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee kasvomaskien käyttöä, mutta myöskään THL ei katso, että se juurikaan suojaisi käyttäjäänsä. Käyttö on suositeltavaa, koska maski vähentää koronatartunnan leviämistä muihin pisaratartuntana.
Otsikkoa muokattu 24.11.2020 klo 14.25. Lisätty sana 'juuri', jotta otsikko kuvaa tarkemmin jutun ja tutkimuksen sisältöä.
Lue lisää: